Match Point

Olen aina pitänyt Woody Allenia hyvin aliarvostettuna käsikirjoittajana. On totta että hänen viime vuosien työnsä eivät ole olleet kovinkaan hyviä, tai lähelläkään samalla loistavaa tasoa kuin klassikot Annie Hall tai Manhattan, mutta se että Allen on joka vuosi kirjoittanut ja ohjannut vähintään yhden elokuvan on merkki lähestulkoon loppumattomasta lähteestä osaavalle kirjoittamiselle. Viime vuoden lopulla maailmalla julkaistu Match Point on kuitenkin Allenin paluu takaisin käsikirjoittajien ja ohjaajien huipulle, ja on ehdottomasti miehen parasta työtä oman lempparin Annie Hallin ohella.

Chris Wilton on omahyväinen hännystelijä jonka tavoitteena on viettää huoletonta ja korkeatasoista elämää. Hän kohtaa tennisopetuksensa kautta rikkaan suvun vesan ja tämän siskon, johon hän myöhemmin rakastuukin. Chris nopeasti kapuaa suvun arvostuskäyrällä korkealle ja huomaa elävänsä unelmaansa. Mutta kun hän kohtaa amerikkalaisen viettelijättären Nolan, ajautuu Chris vaaralliseen suhteeseen jonka seurauksia ei kukaan voi ennalta nähdä.

Match Point on Allenia synkimmillään. Elokuvassa ei ole Allenille varsinaisesti mitään tuttuja merkkitekijöitä. Allen ei itse näyttele mitään roolia, kukaan hahmoista ei puhu nopeita neuroosin täyttämiä monologeja eikä huumoria näy mailla eikä halmeilla. Koko elokuva toimii hyvin vakavalta ja paikoitellen yllättävän rankalta kaavalta jollaista Allenin elokuvissa ei ole aiemmin nähty. Päähenkilö on luihu kusipää josta ei voi sitten millään pitää, ja vaikka kuinka toivoisi että hänen hyvä tuurinsa päättyisi seuraavaan kohtaukseen, huomaa silti katsovansa uteliaana kuinka pitkälle kaikki voi johtaa. Allenin lahja kirjoittaa uskottavaa dialogia ja ihmisiä on näkyvillä elokuvan jokaisessa hetkessä.

Näyttelijöistä erityismaininnan ansaitsevat ihana Brittiläinen Emily Mortimer herkän Chloen roolista. Myös yleensä hyvinkin ärsyttävä Scarlett Johansson onnistuu olemaan siedettävä roolissa mikä kenen tahansa muun ohjaajan käsissä olisi muuttunut karikatyyrimaiseksi pelleilyksi. Päähenkilö John Rhys Meyers näyttää paikoitellen olevansa aineissa tai vähintäänkin unissaan mutta on, Allenin käsikirjoituksen ansiosta, silti kiinnostava ja tunteita herättävä anti-sankari. Hahmoja on vähän mutta jokainen tuntuu täysin konkretisoidulta kokonaisuudelta ja useat joukkokohtaukset perheen kesken ovat näytteitä Allenin taidosta luoda realistista ja hyvää dialogia hetkeen kuin hetkeen.

Match Point on myös Allenille epätyypillisesti kuvattu Lontoossa. Tuntuu siltä kuin Allenin täydellinen irtautuminen tutustua ympäristöstä ja maailmasta olisi tehnyt ihmeitä hänelle ja synnyttänyt tälläisen teoksen. Lontoo kuvataan vähintäänkin yhtä maarittelevasti ja kauniisti kuin Allenin New York. Kameran käyttö on hillittyä ja useimmat kohtaukset ovat melkein teatraalisia, mutta ratkaisu toimii tarinan kontekstissa hyvin, ja liiallinen kamerankäyttö olisi varmaankin aiheuttanut enemmän hallaa kuin hyvää.

Melkein kahdeksan vuotta saimme odottaa Allenin ‘comebackia’. Vaikka viime vuosina hänen elokuvansa ovatkin osoittaneet parantumisen merkkejä, vasta nyt on Allen onnistunut saavuttamaan sen saman tason mikä hänelle oli ominaista parhaina vuosinaan. Mutta sitä oli kannattanutkin odottaa, sillä Match Point on laatuesimerkki siitä miten kirjoittaa pistävää draamaa yhdistettynä erinomaisiin tilanteisiin ja dialogiin. Allen on palannut, ja maailmassa on kaikki taas hyvin.

Yhteenveto:
Woody Allenin parhain elokuva vuosiin. Jännitävä ja hermojaraastava katsaus petokseen, valheisiin ja onnenpeliin.