Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Populäärimusiikkia vittulajänkältä perustuu Mikael Niemen samannimiseen kirjaan. Itse kirjaa en ole lukenut, mutta kaverini sitä kovasti kehui, joten päätinpä katsastaa tämän, myös kehutun elokuvan. Leffa sijoittuu 60-lukulaiseen Pajalan kylään, joka sijaitsee Tornionjokilaaksossa, Suomen ja Ruotsin rajalla. Kyläläiset eivät oikein tiedä ovatko suomalaisia vai ruotsalaisia ja tämä aiheuttaa jännitteitä ihmisten välille.

Elokuvan pääosassa on kahden kylässä asuvan ystävyksen, Niilan ja Matin, kasvutarina pikkupojasta teini-ikäiseksi. Niilan isä (Jarmo Mäkelä) on väkivaltainen ja vanhoillinen lestadiolainen, joka hakkaa poikiaan aina, kun tilaisuus tulee. Matti taasen on tavallisen duunariperheen poika, jolla on ainakin näennäisesti onnellisempi lapsuus, kuin Niilalla. Tarina jakautuu kahteen osaan. Lapsuuteen ja nuoruuteen. Elokuva esitetään Matin kertomana takautumana. Siirtymä lapsuudesta nuoruuteen esitetään hieman erikoisesti, mutta toimivasti

Niilan ja Matin elämä, erityisesti Niilan, on kaikkea muuta kuin harmitonta. Niilan isän jatkuva väkivaltaisuus hiljaista ja ujoa poikaansa kohtaan on vastenmielistä. Niilan isä on ristiriitainen hahmo elokuvassa, sillä katsoja tuntee häntä kohti vuoroin vihaa ja vuoroin sääliä. Niilan mummon kuolema ja siitä seuraavat hautajaiset muuttavat poikien koko elämän, sillä Niilan amerikanserkut lahjoittavat tälle rock ‘n roll-levyn. Levyä kuunneltuaan pojat innostuvat musiikista ja siitä tulee heidän intohimonsa.

Nuoruusvuodet täyttyvät musiikista, seksistä ja viinasta. Pojat saavat kokea monia asioita, vaikka elävätkin eristäytyneessä pikkukylässä. Nuoruusvuosien kuvaus on hieman iloisempi ja humoristisempi, kuin lapsuusvuosien, vaikkakin lapsuuden kohtauksista löytyy monta hauskaa hetkeä. Muutamat todella onnistuneet kohtaukset, kuten isoisän syntymäpäivät ja suvun hääjuhla saavat suupielet väkisinkin hymyyn ihmisten perisuomalaisella käytöksellä sekä pienillä yksityiskohdilla.

Näyttelijäsuoritukset ovat kaikenkaikkiaan todella hyviä. Jarmo Mäkelä julmana isänä oli mielestäni todella loistava ja teini-ikäisiä Niilaa ja Mattia näyttelevät Andreas af Enehielm ja Max Enderfors suoriutuvat rooleistaan hienosti. Kati Outinen vetää rutiinisuorituksen hiljaisena ja syrjäänvetäytyvänä Niilan äitinä, Outinen on tehnyt useita samankaltaisia rooleja ennenkin. Ohjaajan pallilla istuu iranilaissyntyinen Reza Bagher. Ohjaus ei ole huonoa. Bagher pitää tunnelman kasassa ja elokuva vie mennessään, lopussa jää tunne “joko se loppui”, joka on aina hyvä merkki.

Kokonaisuutena populäärimusiikkia vittulajänkältä on loistava paketti. Se vie katsojan tunteiden äärilaidasta toiseen, toisinaan itkettää ja toisinaan naurattaa. Lopulta jää positiivinen mieli, vaikka kaikki ei käännykkään parhain päin.