Astronautin vaimo

Kaikenlaista televisiokin nykyään ulos tuuttaa, sillä uuden vuoden tienoilla katsottu sci-fi-jännäri, Astronautin vaimo, on suorastaan tylsää katsottavaa nimekkäistä näyttelijöistä huolimatta. Lähes keltanokkaisen Rand Ravichin ohjaama ja käsikirjoittama unen ensimmäinen esiaste onkin sössitty uskomattoman pitkäveteiseksi mulkoiluksi, juoksenteluksi ja panikoimiseksi. Kuviakaan ei paljon kumarrella kun samaan mutalammikkoon sukeltavat niin ihailtu ja arvostettu Johnny Depp kuin myös hiljattain Oscarilla palkittu Charlize Theron elokuvassa, jonka päällimmäinen ajatus on vaimon epäily oman miehensä aitoudesta.

Mahdollisuudet ovat kuitenkin olleet Astronautin vaimolle kohtuullisen hyvät onnistumiseen: aurinkoisesta lintukodosta avaruuteen lähtevään Spencer Armacostiin ja hänen toveriinsa katoaa yhteys kokonaiseksi kahdeksi minuutiksi. Astronautit kuitenkin onnistuvat palaamaan maahan vaimojensa huolestuneiden silmien alla, mutta tapahtumasta vaietaan visusti. Alkaahan siinä väkisinkin Theronin näyttelemän Jillianin ajatukset karkailemaan: “mitä mieheni salaa, miksi mieheni salaa ja onko jokin vialla?”. Homma kuulostaakin tyypilliseltä parisuhteen ongelmalta, mutta tällä kertaa kyse onkin hieman isommista asioista, kun Joe Mortonin näyttelemä Sherman ilmestyy sekoilemaan lelukauppaan. Epäilys alkaa kalvamaan Jillianin mieltä samalla kun Spencerin tavat muuttuvat oudoiksi ja mies keskittyy lähinnä kyttäämään onnetonta vaimoaan niin kotona kuin kaupungillakin. Tuloksena on oudon painostava ja mitäänsanomaton kokonaisuus, jota ei pelasta edes Carnivale-tähti Clea DuVallin pirteähkö sivurooli.

Kuten sanottua: Astronautin vaimo on monessakin mielessä ääretön pettymys: se on sci-fiksi tylsä, draamaksi väsyttävä ja thrilleriksi liian ennalta-arvattava räpellys, jota ei todellakaan halua toista kertaa nähdä ainakaan omasta televisiostaan. Elokuvaa ei pelasta edes Deppin outo ja hiljainen rooli vieraantuneen näköisenä mulkoilijana, Theronin vainoharhaisen sekopäinen, punasilmäinen ja itkuinen rääyntä, eikä edes mauton ja todella mielikuvitukseton juoni, joka ilmenee elokuvassa kokonaisvaltaisen harmaan otteen kautta kotisohvalle asti. Uutena vuotena elokuvaan sentään jaksoi katsoa joulutorttu kourassa, mutta muuten moinen tekele joutaa kevyesti suoraan Ö-mappiin Hymypojan ja Sniperin kaltaisten merkkiteosten seuraksi.