Bad Luck

Tom DiCillon ohjaama ja käsikirjoittama Double Whammy (ainakin Makuunista vuokrattavissa DVD:ssä lukee muuten Bad Luck) on aikamoinen pettymys siitäkin huolimatta, että elokuvan roolitus on onnistunut erinomaisesti. Päärooliin Double Whammyssä eksyi Denis Leary, lähinnä sivuosien näyttelijänä tunnettu mies, jonka tunnistaa kasvoista, muttei nimestä. Mukana keimailee aina niin hyvältä näyttävä Elizabeth Hurley ja ihan hauskan pikkuroolin tekevä Steve Buscemi talonmiestä näyttelevän Luis Guzmánin ohella. Vilahtaapa pienessä sivuroolissa myös Chris Noth, joka on varmasti monelle tuttu Kovasta laista tai Sinkkuelämistä.

Niin, roolitus onkin siis ainoa asia, mikä Double Whammyssä on onnistunut. Muutamia hetkiä lukuunottamatta elokuva onkin kuin pahaa unta, josta tahtoisi vain herätä. Elokuvan alun parodisen, kahvilassa tapahtuvan, verilöylyn jälkeen DiCillo on kirjoittanut outoja draamaallisia elementtejä, eikä katsojalle jää oikein tilaa muulle kuin ihmettelylle, että missä kohdassa pitäisi oikein nauraa. Double Whammy onkin oikeastaan eriskummallinen draaman, komedian ja toiminnan sekoitus, jossa ei oikeasti ole mitään punaista lankaa. Learykin on pääroolissa lähinnä säälittävä, Hurley ylinäyttelee elokuvan konseptiin nähden, eikä Keith Nobbsin ja Donald Faisonin käsikirjoittaja-kaksikosta ole koomikoiksi, koska heidän keskinäinen kemiansa muistuttaa lähinnä kuumaa koiraa ilman makkaraa ja sämpylää. Sen sijaan Steve Buscemi ilahduttaa ainakin jollain tasolla kaapista pois yrittävänä etsivänä ja Luis Guzmán jaksaa tuoda hieman ilmettä tähänkin tekeleeseen omalla karismallaan.

Muuten DiCillon elokuva on sekava, jopa kaaottinen kokonaisuus, mikä kannattaa ehdottomasti jättää katsomatta. Käsikirjoituskin tuntuu välillä niin lapselliselta, että katsojaakin alkaa hävettämään, eivätkä asiaa auta muutamat kohtaukset, jotka tuntuvat lähinnä huonosti improvisoiduilta. Vaikka Learyn ja Hurleyn välillä kemia tuntuukin toimivan välillä jopa hyvin, niin ei parista rakkaudenomaisesta katseesta koko elokuvaa synny. Tuloksena onkin katsojaansa vieraannuttava, outo ja täysin näkemystä vailla oleva elokuva, jonka kunnollista alalajiakin on hyvin vaikea määrittää.

  • 30%
    Bad Luck - 30%
30%

Tiedot

Genret: draama, komedia
Kesto: 100 min
Ohjaajat: Tom DiCillo
Pääosissa: Denis Leary, Donald Faison, Elizabeth Hurley, Keith Nobbs, Luis Guzmán, Maurice Compte, Melonie Diaz, Otto Sanchez, Steve Buscemi
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2001

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

2 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Anonymous
Anonymous
18 years ago

Elokuva näyttää ja tuntuu oudolta. Enkä tarkoita Lynch-outoa. Tämä ei vaan toimi.

Anonymous
Anonymous
17 years ago

Vierekkäisestä todellisuudesta reväisty huikea sekvenssi hämmentävyyttä yhdessä kompaktissa paketissa. Toimii jos antaa sen toimia. 3p