Etsitkö uutta polkua elämääsi pitkän harhailun jälkeen? Kannattaa ottaa yhteyttä Baltimoren kristilliseen kouluun, sillä kenellekään ei ole vielä myöhäistä tulla pelastetuksi.
Saved! on Brian Dannellyn ensimmäisiä elokuvia, ja eipä olisi mies voinut viheliäisempää gendreä valita: teinielokuvat. Tällä nimityksellä pyysin lippua elokuvateatterin lippukassalta, ja kouraan iskettiinkin juuri oikea lippu. En ole koskaan juuri ollut lajityypin ystävä, joten ennakkoasetelmat eivät olleet illan kannalta kovin ihanteelliset.
Alunpitäen aloin kuitenkin löytää elokuvasta muutamia hauskoja kohtia. Valitettavasti nuo kohdat taisivat olla tahatonta komiikkaa, mutta eipä tuo tuntunut minua haittaavan. Tosin nauraessani yksin räkäisesti salissa tunsin jonkinlaista ylemmyydentunnetta muihin nähden: täysin normaalia meille itseriittoisille ihmisille. Hiljalleen loppua kohti en enää jaksanut innostua elokuvan vitseistäkään, mutta muut asiat alkoivat hiljalleen tarrata kiinnostusta loppua lähestyttäessä.
Elämme oletettavasti nykyaikaa kristillisessä koulussa Yhdysvaltain sydänmailla Baltimoressa. Maryn (Jena Malone) elämä on kaikin puolin hyvissä kannattimissa: löytyy poikaystävää, hyviä koulukavereita sun muuta. Asiat alkavat Maryn kohdalla hiljalleen synkistyä, sillä kristillisessä koulussa on valitettavasti jätetty seksuaalivalistus kokonaan välistä, eikä kummalliselle vatsan pullistumiselle oikein löydy selitystä. Poikaystäväkin heitetään kristilliseen homojenparannuslaitokseen, kun isukki löytää sängyn alta nahkapukuisiin miehiin keskittyvän lehden.
Maryn tarina ei minua jaksanut liiemmin liikuttaa, sillä en missään vaiheessa oikein kokenut pääseväni hänen päänsä sisään, jakamaan tuskia, kuten ohjaaja oli ilmeisesti ajatellut. Intoa elokuvaan tuo kuitenkin loistavasti överiksi lyöty juutalainen oppilas Cassandra (Eva Amurri) ja tämän side-kickiksi lyöttäytyvä pyörätuolioppilas Roland. (Macaulay Culcin) Hassulla tavalla tästä parivaljakosta varustetaankin koko elokuvan kantava voima, ja ainakaan minä en voinut välttyä assosiaatiolta, että tupakointi, esiaviollinen seksi sun muut “kaameudet” tekevät ihmisistä normaaleja, rentoja ei-hihhuleita. Kenties käsikirjoittajat ovat itse olleet lämminhenkisiä sauhuttelijoita, mene ja tiedä.
Elokuva iskee kirveensä kiveen muuttamalla vakavat asiat tavallisen amerikkalaisen teinikouluelokuvan materiaaliksi. Välillä en oikein tiennyt istunko elokuvateatterissa vai seuraanko taas yhtä tavallista tusinasarjaa. Erityisesti jokaisen kouluelokuvan “kiintiöpahis” Hilary Faye (Mandy Moore) ei olisi voinut minua vähempää sytyttää, vaikka neidin roolisuoritus sinällään varsin hyvä olikin. Erityisesti Hilaryn yritykset käännyttää pakanallista Cassandraa ovat aivan riipaisevan kammottavaa katsottavaa, ja niiden iskiessä tulee jatkuva tarve kävellä pois. (Muut roolihahmot muuten yleensä kävelevät noista tilanteista, lieneekö tämä mentaalinen viesti tahallista vai ei.) Vielä viimeinen mainitsemisen arvoinen suoritus oli koulun rehtori, joka rauhallisella olemuksellaan piti lankoja elokuvan kouluosastossa hyvin käsissään.
Ennalta-arvattavuudessaankin Saved! on varsin mukiinmenevää katsottavaa. Parit hyvät naurut se tarjosi, vaikka olinkin selvästi kohdeyleisön keski-iän yläpuolella. Ekstrahupia sain kikattamalla takaisin kiusallisesti teatterissa istuville pikkutytöille.
Saved!’lla on hetkensä, vaikka sen hukattu potentiaali pariin otteeseen hieman nyppiikin. Suosittelen katsottavaksi kotiteatterissa pienellä porukalla, leffalipun hintaa ei tästä rainasta sentään kannata maksaa, ja toisaalta jenkkisarjamainen ote välittyykin ehkä paremmin katsojalle kotoa käsin.
Poiminta
Genret: draama,komedia
Kesto: 82 min
Ohjaaja: Brian Dannelly
Pääosissa: Jena Malone,Mandy Moore,Macaulay Culcin,Eva Amurri
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2004