Menolippu Mombasaan

Erittäin vähän nuorten elokuvia katselleena yllätin itsenikin, kun poimin vuokraamon hyllystä kotiini menolipun Mombasaan. Miellyttävimmilläkin seuramatkoilla olen ollut, mutta kyllä tämäkin yksilö tehtävänsä täytti.

Menolippu Mombasaan kertoo Peten (Antti Tarviainen) ja Jusan (Joonas Saartamo) tarinaa. Molemmat sairastuvat syöpään jo alle 20-vuotiaina ja päätyvät sairaalaan samalle vuodeosastolle. Nämä kaksi täysin erilaista nuorta veikkosta kuitenkin rakentavat välilleen pitävän siteen elokuvan aikana. Ristiriitaa tilanteeseen tuo entisestään toisen hyvä parantumisennuste, siinä missä toisen on erittäin huono.

Tyypillisesti nuorisoelokuvalle Menolippu Mombasaan tuo esille tuttuja teemoja: ystävyyttä, rakkautta sekä elämäniloa. Kuoleman hiipiessä jatkuvasti lähemmäksi naiivi unelma matkasta Mombasan rannoille menettää jatkuvasti merkitystään muiden asioiden edessä. Elämä potkii välillä päähän ja luonnollisesti lopussa on tapahduttava yksi kiintiökuolema jotta tämäntyyppisen elokuvan kaava säilyisi rikkumattomana. Loppu on ennalta-arvattava ja ylitunteellistettu, kuinkas muutenkaan?

Kuinkas muutenkaan? Vaikka jatkuvasti valitankin lajityypin kaavojen uskollisesta seuraamisesta, ei Menolippu Mombasaan ole lainkaan kelvoton paketti. Se tarjoaa ajoittain ajattelemisen aihetta vaikka välillä sortuukin selvään katsojan kädestäpitelyyn. Ja jälleen kerran saan syyn nauraa elokuvaa katsoessa niille asioille, joita muut eivät edes älyä: Hahmot ovat naurettavan karikatyyrisiä, joka minusta on tässä tapauksessa täysin tarkoituksellista. Vai mitäs sanotte ylihuolehtivaisesta äidistä, tilannetta rauhoittelevasta hieman ”rennommasta” isästä, puhumattakaan kaikenmaailman hevimiehistä nahkatakkeineen ja tatuointeineen. Tavalliselle katsojalle nämä ovat vain hahmoja, minulle sekä (oletettavasti) ohjaaja Hannu Tuomaiselle nämä ovat jonkinlaisia omituisen huumorin välineitä. Ainiin, löytyy sieltä pissistyttöä, lääkäriä sun muutakin.

Hyvin omituisen maailmankuvan tyrkyttämisen lisäksi Menolippua ei voi juuri haukkua. Elokuvan tärkeimpiä arvoja ovat kiinnostuksen ylläpito sekä ajatusten herättäminen. Mombasan jaksaa katsoa kerran aivan mielellään, parit tarkoituksellisetkin naurut sen aikana saa. Varmasti jokaisella herää siitä myös jonkinlaisia ajatuksia. Entäpäs jos itse sairastuisit syöpään kesken lukio-opintojesi?

Edellinen katsomani nuoriso-elokuva oli Hymypoika, joka elokuvallisilla ansiollaan jäi kauas taakse, mutta sen antama nuorisokuva on paljon lähempänä oikeaa kuin Mombasan tarjoilema kummallinen sekoitus vähän jokaista mennyttä vuosikymmentä sekä nykyaikaa.

Ei se ole huono.