Tropic Thunder

Ben Stilleriltä ei ole tullut oikeastaan moneen vuoteen mitään erikoista, joka liittyisi jotenkin elokuviin. Tämä viihteen monitoimimies on kyllä tehnyt jos jonkinlaista elokuvaa, sekä tuottanut ja ohjannut, mutta jotenkin Stillerin tähtihetket sijoittuvat jonnekin 90-luvun loppuun ja 2000-luvun alkuun. Senpä takia on miellyttävä yllätys, että miehen uusin ohjaus, paljon huomiota herättänyt Tropic Thunder, on lajityypissään ihan kelpo elokuva. Saamansa hypen arvoinen se ei kuitenkaan ole, vaan tämä viidakkoon sijoittuva, ja mm. Platoonia parodioiva elokuva on loppujen lopuksi harmaa ja keskinkertainen paukku.

Tropic Thunder kertoo tarinan elokuvasta, joka on joutunut suuriin vaikeuksiin itserakkaiden näyttelijöidensä takia. Senpä takia elokuvan ohjaaja (osuvasti näyttelevä Steve Coogan) saa tuottajan painostuksesta idean heittää elokuvaan realismin auttavaa kättä, jossa oikuttelevat näyttelijät heitetään viidakkoon mukamas taistelemaan. Sattuman kautta viisikko joutuu kuitenkin keskelle oikeaa sotaa, joka aiheuttaa luonnollisesti sinänsä hauskoja tilanteita viidakossa. Seurauksena on osuvia vitsejä, kiroilua ja tietenkin huumoria, jolla herkutellaan välillä jopa melko maukkaasti.

Tropic Thunder alkaa loistavasti ja todella epätavallisesti, sillä elokuvan alussa nähdään jokaisen elokuvassa olevan itserakkaan näyttelijän elokuvatraileri, joista erityismaininnan saa Downey Jr.:n sekä hauskan cameon tekevän Tobey Maguiren munkkihomostelu. Kun vielä Brandon T. Jackson naurattaa kappaleellaan "I Love Tha Pussy", niin katsoja alkaa jo viritellä hattunsa nostoa sekä Stillerille, että Justin Therouxille ja Etan Cohenille (älä sekoita Ethan Coeniin), jotka ovat onnistuneet luomaan Tropic Thunderista heti alulta kiinnostavan tapauksen. Sitten, kun näyttelijäviisikko on viimein viidakon syövereissä, tapahtuu jotain.

Tropic Thunder kokee puolessa välissä armottoman suvantovaiheen, joka ei oikeastaan pääty ollenkaan. Elokuvan rytmitys hajoaakin lähes käsiin ja ainoat valonpilkahdukset tulevat miltei yksinomaan koomikon lahjansa esiin päräyttävän Tom Cruisen ja jälleen kerran hienosti näyttelevän Robert Downey Jr.:n suusta. Elokuva ei tuokaan pelkästään Stilleriä takaisin kuvioihin, vaan se tekee saman myös Cruiselle, jonka hulvaton rooli aiheuttaa katsojassa pakkonaurua, sillä tällä kertaa Cruise jättää turhan muovisuuden pois ja onnistuu valloittamaan katsojien sydämet asenteellaan. Rahaa rakastava ja kaikille avoimesti vittuileva kaljupää ja kaljamaha onkin yksi elokuvan riemastuttavimmista hahmoista.

Eivätkä elokuvan muutkaan hahmot ole täysin hakoteillä: Jack Blackin rooli jää tosin tässä kovassa seurassa hieman vaisuksi, mutta Downey Jr. pitää koko ryhmän kasassa. Sinne tänne mulkoilevan ja roolissaan liian syvälle menevän Downeyn roolihahmon tähtihetket tulevat kohtauksessa joen varrella:

Kirk Lazarus: [to Tugg Speedman] What do you mean, "you people?"
Alpa Chino: [stares at Lazarus, and then gets angry] What do *you* mean, "you people?"
Kirk Lazarus: Huh?!

Myös elokuvan muut näyttelijät ovat hyvässä vedossa: useiden cameoiden lisäksi elokuvassa nähdään mm. Nick Nolte, sekä tietysti Stiller, jonka viidakon pimeydessä tapahtuva "panda-kohtaus" on yksi elokuvan hauskimmista tapauksista.

Tropic Thunder ei ole missään nimessä täysin hypensä arvoinen elokuva. Se on silti kohtalaisen hyvä elokuva, joka aiheuttaa katsojalleen väkisin muutamat hyvät naurut. Huumorissa ei tosin mennä vanhan kunnon "ZAZ-trion" (Zucker-Abrahams-Zucker) tasolle, mutta tietynlaisessa parodiassa onnistutaan yltämään tarkoitukseensa. Selkeästi vaikutteita mm. Delta Forcesta ammentanut elokuva onnistuukin välillä hurmaamaan suoralla huumorillaan, jossa puuhun sidottu Black vakuuttaa tyydyttävänsä Brandon T. Jacksonin näyttelemän ja ääntämisasultaan mielenkiintoisesti nimetyn Alpa Chinon. Vaikkei Tropic Thunderista ihan voittaja-ainekseksi ole, niin parhaimmillaan Tropic Thunder on absurdia ja hauskaa sanailua itserakkaiden näyttelijöiden kesken ja huonoimmillaan "Ben Stiller"-vitsejä, jotka tuntuvat vain keskinkertaiselta sitcomilta. Sen takia tätä elokuvaa ei silti kannata hylätä, vaan tälle elokuvalle on syytä antaa mahdollisuus, mikäli tämänkaltaiset komediat ovat ennen uponneet.