Steven Soderberghin jo ties kuinka mones ohjaustyö Traffic on ilmestynyt dvd:llä aikapäiviä sitten, kukaties jo esitetty televisiossakin. Soderberghin aikaisemmista töistä minulle oli jäänyt mieleen lähinnä varsin laadukas Erin Brockovich.
Kun ostin Trafficin eräästä suuresta tavaratalosta päätin jo tuolloin tehdä hieman erilaisen arvostelun. Olin nähnyt elokuvan jo kerran aikaisemminkin, ja pidin siitä kohtuuttomasti. Tälläkertaa siis toimimme näin, luonnehdin elokuvan jokaista katsomiskertaa erikseen ja pyrin löytämään jokaisesta jotain uniikkia tai erilaista. Toimikoon tämä samanaikaisesti testinä siitä, miten tämä pätkä suosii uudelleenkatsomista.
Kerta I – Juoni, näyttelijät
Traffic kertoo neljä erillistä tarinaa. Elokuvan päällimmäisenä teemana on huumekauppa Meksikon ja Yhdysvaltain välillä. Yksikään tarinoista ei ole varsinaisesti kiinteästi yhteydessä toiseen, kaikki vain tarkastelevat tätä huumekauppaa eri kanteilta. Otankin tehtäväkseni esitellä nämä tarinat tässä kaikki erikseen, sillä tulen viittaamaan niihin vielä usein.
Yksi tarinoista kertoo Yhdysvaltain huumesodan johtoon nimitetystä tuomarista (Michael Douglas) sekä tämän huumekoukkuun jääneestä tyttärestä. (Erika Christensen)
Toinen tarina käsittelee kauppaa luvatussa maassa hieman eri kantilta. Carlos Ayala (Steven Bauer) on tehnyt vuosia huumebisnestä tämän vaimon (Catherine Zeta-Jones) siitä tietämättä. Heidän amerikkalainen unelmansa kuitenkin kaatuu niskaan, kun eräs Carloksen luotetuimmista miehistä paljastaa tämän.
Tässä tarinassa pääsemmekin itse paljastukseen. DEA-järjestön palveluksessa toimivat agentit Ray ja Montel (Luis Guzmán, Don Cheadle) sattuvat olemaan juuri ne avainhenkilöt, jotka pidättävät Carloksen vasikoineen alaisen (Miguel Ferrer).
Neljäs tarina on ehdottomasti koko elokuvan vahvin lenkki. Se käsittelee huumesotaa Meksikon poliisin näkökulmasta. Sota on epätoivoista, omassa maassa kun ei tahdo tietää kuka on vihollinen ja kuka ei. Javier Rodriguez (Benicio Del Toro), parinsa kanssa, onkin elokuvan ehdottomasti vahvin näyttelijälahjallinen lenkki. Ymmärrettävistä syistä Del Toro voittikin parhaan sivuosan esittäjän oscarin roolistaan tässä elokuvassa.
Poikkeuksellisen pitkän referaatin jälkeen siirrymme lopulta elokuvallisiin ansioihin. Tyydyin toki ensimmäisellä kerralla juonesta nauttimiseen, joten tämä lienee aivan ymmärrettävää. Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen elokuva nappaa tehokkaasti mukaansa, eikä enää loppuvaiheilla päästä katsojaa irti. Yhtään heikkoa lenkkiä en näyttelijöiden joukosta osannut nimetä, tosin helmet kyllä erottuivat edukseen. Jo mainitun Del Toron lisäksi tällaiseksi laskisin myös Erika Christensenin, joka 16-vuotiaan tytön roolissa on täysin uskottava ja toimiva. Hahmo on hyvin kirjoitettu, juuri tällaisia teini-ikäänsä potevat tytöt yleensä ovat. Kaikesta tiedetään kaikki, ja ollaan aikuismaisempia kuin milloinkaan muulloin.
Henkilöhahmojen syvällisyydestä on kiittäminen käsikirjoittaja Stephen Gaghania, joka on tehnyt mitä loistavinta työtä. Kaikinpuolin elokuva jätti ensimmäisellä katsomiskerralla ”wau-fiilingin”, nalkuttamista ei juuri löytynyt.
Kerta II – Kuvaus, tekniikat
Ensimmäisen ja toisen kerran välillä pidin kohtuullisen pitkän tauon, joten into uudelleenkatsomiseen oli suuri. Juoni oli kohtuullisen hyvin muistissa, joten saatoin keskittyä elokuvallisten ykstyiskohtien tarkkailuun. Tosiaankin, niitä tästä elokuvasta kyllä löytyi.
Ihmettelen suuresti, miten missasin ensimmäisellä kerralla erittäin hyvin filmiin sopineen värifilteröinnin. Yhdysvaltain senaatissa ja oikeushuoneissa tapahtuvat kohtaukset on kuvattu sinisen filterin läpi, siinä missä Espanjassa katsomme maailmaa keltaisin silmin. Tämä toimii erittäin hyvin tunnelmanluojana sekä auttaa erottamaan tarinoita ja tapahtumia toisistaan. Ratkaisu on hyvä ja toimiva.
Toinen hehkuttamisen arvoinen juttu on Meksiko. En tiedä ovatko olot todella siellä niin karut kuin elokuva antaa myöntää, mutta ränsistyneet seinät, muurit ja pöyhkäilevä asenne yhdistettynä länsimaiseen tekniikkaan ja rikkauteen ovat yhdistelmänä hieno. Rikkaudella tarkoitan siis esim. luksusautoja, jotka lipuvat pitkin pölyisiä katuja. Elokuvan Meksiko-kohtaukset jäivät parhaiten mieleeni, ehkäpä siitäkin syystä, että paikalliset puhuivat keskenään espanjaa. (Aivan niin kuin pitääkin.)
Kerta III – Casting, ohjaus
Viimeinen kerta vierähti minulta lähinnä elokuvan visuaalista ilmettä ihmetellessä, syvälliset viestit kun olivat jo päähäni latautuneet. Kiinnitin erityistä huomiota castingiin (näyttelijöiden valintoihin), joka näytti osuneen tälläkertaa varsin nappiin. Vaikka mukana onkin isoja nimiä, on jokainen roolissaan täysin vakuuttava. Välillä minusta jopa tuntuu, että roolit olisi kirjoitettu pitäen mielessä nimenomaan näitä näyttelijöitä. (Käytäntöhän on yleensä juuri päinvastainen.) Yritin jälleen kerran etsiä heikointa näyttelijää, mutta epäonnistuin jälleen surkeasti.
Viimeiset seikat olivatkin sitten ohjaus ja kuvaus. Huomasin, että jokainen kuvakulma oli erittäin tarkasti valikoitu. Tapahtumissa oltiin kiinni juuri niin lähellä kuin haluttiinkin. Kiduttavaa miestä katsellessani tunsin jopa pientä ahdistusta, vaikka vielä ei lähennelläkään mitään tarkoituksellisen tuskaista.
On johtopäätösten aika. Traffic on elokuvana erinomainen, mutta ei täydellinen. Vain täydellinen elokuva voi saada viisi tähteä, siksi Traffic ei näin tee. Suosittelen filmiä kuitenkin varauksetta kaikille. Se on loistavasti yhteen nivottu paketti, josta virheitä saa etsiä suurennuslasilla.
Poiminta
Genret: draama,jännitys
Kesto: 147 min
Ohjaaja: Steven Soderbergh
Pääosissa: Benicio Del Toro,Michael Douglas,Erika Christensen,Catherine Zeta-Jones
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Saksa
Valmistusvuosi: 2000