elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Kaverilta lainattu elokuva, The Escort, ei oikein draamana vakuuttanut. Ensisilmäyksellä mielenkiintoiselta vaikuttanut elokuva olikin perustylsä ja mitäänsanomaton elokuva, jollaisia on nähty jo iät ja...

Kaverilta lainattu elokuva, The Escort, ei oikein draamana vakuuttanut. Ensisilmäyksellä mielenkiintoiselta vaikuttanut elokuva olikin perustylsä ja mitäänsanomaton elokuva, jollaisia on nähty jo iät ja ajat. Kohtuullisen nimekkäistä näyttelijöistä huolimatta elokuva epäonnistuu kertomaan sinänsä kekseliään ja mielenkiintoisen tarinan. Sinänsä sääli, että tälläisiä tarinoita heitetään niin sanotusti hukkaan.

Elokuvan juoni kulkee omissa silmissään epäonnistuneen kirjailijan, Byronin (Andy Garcia), ympärillä. Byron, joka kokee tuhonneensa perheensä hyvinvoinnin ja yrittää hyvittää asiat, on kertakaikkisen säälittävä hahmo. Kuihtunutta kukkaa muistuttavaa Byronia voisikin helposti kuvata ressukaksi. Joka tapauksessa Byronin uuden kirjan epäonnistuttua hän tutustuu omalaatuiseen mieheen nimeltä Luther Fox (Mick Jagger), joka tarjoaa Byronille töitä. Hetken aikaa taisteltuaan omaa moraaliaan ja omaatuntoaan vastaan Byron päättää ottaa tarjouksen vastaan. Näin alkaa miehen kaksoiselämä, jossa toisessa viihdytetään yksinäistä rouvaa fyysisesti ja tämän miestä henkisesti. Lopputuloksena on kohtuullisen yllättävä ratkaisu, joka toimii moneltakin osin aika mainiosti.

Escortin näyttelijät ovat osin suhteellisen nimekkäitä, mutta tekevät roolinsa alakanttiin Jaggeria lukuunottamatta. Pääosassa Byronia näyttelevä Andy Garcia ei pääse oikein missään vaiheessa hahmoonsa sisälle lukuisista yrityksistä huolimatta. Garcian Byron ei vain ole yksinkertaisesti niin kiinnostava hahmo, että häntä jaksaisi katsella yhden elokuvan verran. Lisäksi Garcian suhteellinen ilmettömyys jaksaa jonkin verran ihmetyttää, sillä eleillä ja ilmeillä viestitetään katsojille paljon. Muutamaa hyvää hetkeä lukuunottamatta Garcian rooli on kuin ontto ajopuu: eksynyt vieläpä väärään paikkaan.

Muita päärooleja elokuvassa ei sitten varsinaisesti ole. Mick Jagger sentään onnistuu näyttelemään mainiosti charmikasta herrasmiestä, Luther Foxia, joka omistaa seuralaispalvelun. Salaperäisessä ja luonteikkaassa Foxissa on Jaggerin esittämänä yllättävän paljon karismaa. Toivottavasti Jagger jatkaa esiintymisiään elokuvissa. Byronin viihdytettävää, Andrea Alcottia, näyttelee aika vaisusti Olivia Williams, joka ei onnistu ilmeettömänä jääkuningattarena kovinkaan hyvin. Williamsin esittämän Andrean aviomiestä näyttelee puolestaan vanha konkari James Coburn, jonka uralle mahtuu jo toistasataa elokuvaa. Coburn tekee rutiininomaisen roolin, josta oikeastaan ei voi sanoa mitään pahaa. Muutamasta hienosta kohtauksesta huolimatta Coburn on kummallisen väsyneen oloinen, eikä pääse käyttämään karismaansa hyödykseen: sääli.

Escortissa olisi ainesta kelpo elokuvaksi. Valitettavasti elokuvasta on kuitenkin saatu pitkäveteinen koettelemus, jollaista ei toiste halua enää katsoa. Henkilöhahmot ovat niin tylsän oloisia, ettei heihin voi oikein samaistua -saatika sitten yrittää sitä- ja tarinakin kuivuu kokoon kuin hitaasti mätänevä omena. Loppujen lopuksi käteen ei jää kuin paha mieli ja hukattu puolitoistatuntinen.

2

Summary

Genret: draama
Kesto: 106 min
Ohjaaja: George Hickenlooper
Pääosissa: Andy Garcia,Mick Jagger,Julianna Margulies,Olivia Williams,James Coburn
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2003

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments