Lost in Translation

Menin katsomaan Lost in Translationia aika odottavaisin mielin. Elokuvasta oli kuulunut paljon hyvää ja aika kekseliäältä kuulostava juoni oli uutta melkein kaikkiin muihin jenkkilöpinöihin verrattuna. Kerrankin elokuva, jossa rakastuneet päähenkilöt eivät eläisi elämänsä loppuun asti ällöttävän onnellisina!

Leffa alkaa näyttämällä Scarlett Johanssonin takapuolen olemuksia. Sitä on kiva katsoa (arvostelija on miespuolinen henkilö), mutta samalla kannattaisi pitää mielessä, että kyllä se paremmaksi muuttuu vielä. Bill Murray on suuri leffatähti, joka tulee Japaniin viskin promokuviin. Ällöystävälliset japanilaiset lähinnä saavat Murrayn hahmossa (Bob Harris) murhanhimoisia viboja. Samalla lailla itsensä täysin ulkopuoliseksi tuntee Johansson (Charlotte), joka on tullut Japaniin hänen valokuvaajapoikaystävänsä kuvauskeikkaa varten. Yksinäiset sielut löytävät toisensa hetki toisensa jälkeen samoista paikoista ja treffailu alkaa kivasti ja varovasti. Molemmilla on paljon menetettävää..

Elokuva oli aika hykerryttävä alusta loppuun, oli ihan hyväkin, ettei leffa tarjonnut mitään räkänauruja missään vaiheessa. Oli mieltä ylentävää seurata, miten leffatähdilläkin on samoja ongelmia kuin ihan tavallisilla pulliaisilla; elokuva palauttaa uskon ihmisyyteen. Oli myös ilahduttavaa kuulla vaiheeksi, että Japani on paska maa.

Lost in translation tarjoaa katsojalle mukavan sysäyksen alkuiltaan. Nautitaan parhaiten hyvällä mielellä ja kello seitsemän näytöksessä (hyvä seura on myös plussaa).