Neljä veljeä

John Singleton ei ole onnistunut sitten esikoisohjauksensa, Boyz n the Hoodin jälkeen ja mieheltä on tullut ulos mm. umpisurkea 2 Fast 2 Furious, joka aiheuttaa lähinnä myötähäpeää katsojalleen. Siksipä oli yllättävää nähdä vuolaat kehut miehen ohjaaman Neljän veljeksen (Four Brothers) DVD:n kannessa. Lisäksi perusteettomat ennakko-odotukset johtivat siihen, että elokuvalta oli aihetta odottaa jotain uutta ja ihmeellistä: kenties jotakin Narcin tapaista rosoista toimintaa ilman erikoisefektejä ja särmikkäitä miehiä vääntämässä viimeiseen hetkeen saakka. Erikoisefektejä Four Brothers ei tosin tarjonnutkaan, mutta muuten elokuvan odotukset ja todellisuus eivät kohdanneet halutulla tavalla: Four Brothers osoittautuikin tavalliseksi, keskinkertaiseksi ja epätasaiseksi elokuvaksi, jota välillä seuraa mielellään, vaikka Singleton on päätynyt aivan liian helppoihin ratkaisuihin.

Four Brothersin ennakkoasetelma on mielenkiintoinen ja juuri sopivan absurdi. Elokuva alkaa siitä, kun koko yhteisön ikoni, Evelyn Mercer (Fionnula Flanagan), tapetaan raa’alla tavalla ruokakaupan ryöstön yhteydessä. Seuraavaksi paikalle pölähtävät Evelynin adoptiolapset, Mercerin veljekset, jotka rikollisen taustan omaavina alkavat selvittämään äitinsä murhaa. Koko veljesjoukko on muuten erittäin herkullisesti koottu: on vankilasta vapautunut rikollinen Bobby (Mark Wahlberg), armeijasta eronnut ja rikollista taustaa omaava Angel (Tyrene Gibson), kunnallispoliitikassa ja omia bisneksiään pyörittävä Jeremiah (Andre Benjamin) ja rockiin hurahtanut homppelipoika Jack (Garrett Hedlund). Onkin helppo sanoa, että Four Brothersissa näiden neljän näyttelijän välillä on lämminhenkistä kemiaa, joka toimii erittäin hyvin. Veljesten kotona käymät keskustelut ja naljailut ovatkin elokuvan todellista herkkua ja ontoiksi jäävät toimintakohtaukset vain pakollista adrenaliinin nostatusta. Toiminnan noustessa väkisin esiin myös katsoja joutuu väistämättä huokaamaan: veljesten tunnelmista “autiossa” talossa ja heidän keskinäisistä suhteistaan olisi saatu aikaan todella hieno draama.

Singletonin oikoessa tarinan mutkia jää elokuvan ainoaksi kantavaksi voimaksi näyttelijät. Pääroolissa oleva ja Mercerin veljesten johtohahmoa näyttelevä Mark Wahlberg suoriutuukin roolistaan kohtuullisesti toistaen tutuksi tullutta kaavaa. Tuloksena on kova, mutta aavistuksen sekaisin oleva Bobby, jonka kasvoille Wahlberg yrittää väkisin punnertaa pari kyyneltäkin -siinä kuitenkaan onnistumatta-. Wahlbergia tukevat kohtuullisen hienosti Tyrese Gibsonin ristiriitainen kovanaama, jonka ainoana heikkoutena tuntuu olevan Sofia Vergaran näyttelemä psykoottinen Sofi sekä paremminkin muusikkona tunnettu Andre Benjamin, joka alkaa pikkuhiljaa näyttämään kyntensä varteenotettavana näyttelijänä. Sen sijaan Garrett Hedlundin näyttelemä Jack on elokuvassa yhtä ainoata kohtausta lukuunottamatta melko näkymätön ja yleensä hyvää jälkeä tekevä Chiwetel Ejiofor tekee kertakaikkiaan naurettavan roolin Victor Sweetinä, paikallisen alamaailman pomona. Loistavasti mm. Dirty Pretty Thingsissä näytellyt Ejiofor ampuukin machoilevan roolinsa pahasti yli ja miehen typerryttävää ja elokuvaan täysin sopimatonta uhoa nähdäänkin elokuvassa aivan liikaa.

Kuten todettua, Four Brothers on keskinkertainen elokuva. Tämä on sääli, sillä Four Brothers voisi olla parempikin elokuva. Ongelmakohdiksi Singletonin ohjaamassa pätkässä muodostuvat kuitenkin juoni ja tarinan kuljetus, joka alkaa elokuvan keskivaiheilla muuttua irrallisiksi kohtauksiksi. Samaan aikaan myös elokuvan draama alkaa muuttua typeryttäväksi, joskin realistiseksi, toiminnaksi, jossa Wahlberg pääsee toteuttamaan toimintaelokuvien henkeä takaa-ajoineen ja ammuskeluineen. Kun sekavien vaiheiden jälkeen päästään lopulta elokuvan loppuratkaisuun, on käsissä enää jälkipyykin pesu. Singleton hoitaa senkin ikään kuin kyllästyneenä koko projektiin jättäen ratkaisun kahden nyrkkitappelijan väliseksi otteluksi, jossa jääkiekkokaukalon poliisi ja mafioson “lihas” kohtaavat sen kuuluisan viimeisen kerran. Siitä, jos jostain yleensäkin, on draama kaukana.