Battle royale

Toisin kuin rakkaalla kollegallani, minulla tuntuu olevan silmää omituisille japanilaiselokuville.

Battle Royalen maailmassa valtiot ja valtarakenteet alkavat murentua, nuoriso kapinoi sekä maailma tuntuu hajoavan muutenkin käsiin. Jostain käsittämättömästä syystä valtion ylin johto säätää lain, jonka nojalla kapinoivia koululuokkia voidaan lähettää saarelle kylmästi tappamaan toisiaan, varoittavaksi esimerkiksi ilmeisesti.

Pohjajuoni on potaskaa, vaan elokuvan nerous piileekin jossakin sen pinnan alla. Ajatus koululuokasta, joka laitetaan tappamaan toinen toistaan on erittäin kiehtova. Vain yksi voi päästä ulos saarelta ja hänkin siinä tapauksessa että kaikki muut ovat kuolleet. Sinällään tästä saisi veistettyä irti vaikka mitä, mutta Battle Royalen tekijät ovat jättäneet tähän liittyvät teemat pintaraapaisun asteelle.

Tappaminen ei ole helppoa, jos tapettavana on hyvä ystävä jo lapsuudenvuosilta. Ensin toisensa tappavat vihamiehet, sitten rakkaat ystävät ja lopulta jäljelle on määrä jäädä vain yksi.

Battle Royalea on syytetty paristakin asiasta. Ensimmäisenä nostan esiin väkivallan. Kyllä, Battle Royale on verinen elokuva. Suurin osa väkivallasta on täysin tarpeetonta ja yli vedettyä. Minusta se käy huumorista, joku muu voisi pitää sitä mauttomana myyntikikkana. Alusta loppuun filmiä maalaa jonkinlainen mustan huumorin kalvo; ensimmäisenä veriaamuna saaren kovaäänisistä soitetaan pirteää marssimusiikkia.

Toinen paljon haukuttu seikka on ylinäyttely. Kyllä, japanilaiset ylinäyttelevät lähes aina, mutta minusta se sopii tähän elokuvaan. Koululaiset tuntuvat olevan aidon paniikkisia, puhe ei tule selkeästi ja liikkeetkin ovat epämääräisiä. Välillä keskustelut äityvät rasittaviksi huudoiksi, josta puolestaan kehittyy mehukas verilöyly.

Vaikkakin filmissä on monta epäonnistunutta osa-aluetta, on siinä myös paljon hyvää. Joitakin ajatuksia päähäni sentään kimposi. (Mitä voidaan pitää miltä tahansa elokuvalta varsin hyvänä saavutuksena.)
Itse jäin vielä miettimään, kuinka kävisi jos minä ja rakastettuni selviäisimme yhdessä viimeisiksi… Jos vain me olisimme jäljellä, jos vain toinen voisi selvitä..

Jos joku muuten tajuaa elokuvan lopun, lähettäköön minulle vaikka mailia. Samaa outoutta löytyy elokuvasta sieltä ja täältä. Tiputin silmät päästäni kun elokuvan näennäinen pääpahis Kitano ilmastoitiin konepistoolein lattialle makaamaan ja tämä mokoma vielä meni vastaamaan puhelimeen. Kyllä, puhelimeen! Nappasipa perkele vielä keksinkin suuhunsa, ennen kuin suostui kaatumaan.

Vaan vilkaiskaapas elokuvaa itse. On paljon omasta tulkinnastasi kiinni, pidätkö siitä vai et. Veriroiskeet kyllä pitävät teidät sohvassa loppuun asti. Musta huumori on aina plussaa!