Hymypoika

Juuri Hymypojan katsoneena olen aivan tyhjänä. Olin kuullut eräiltä, että valtava pahanolontunne valtaa sen, joka elokuvan katsoo. He olivat oikeassa. Ehkä syy oli siinä, että itse tulee valokuvauksen harrastajana samaistuttua elokuvan henkilöhahmoihin ja oi niihin valvontakameroihin, jotka ovat niin piinaavia ja kuitenkin niin ihania. Varmasti jokainen on ottanut kotibileissä kuvia: suutelevia pareja, kaljapulloja lattialla ja pöydällä, outoja asentoja ja naurua, ehkä jokunen tissi näkyy.. Hymypojassa tämä kaikki on viety askelaan pidemmälle: mitä tapahtuisi, jos biletyksestä katoaisi raja?

Jaakko selostaa jo elokuvan juonta aika hyvin, enkä siinä selostuksessa juuri muuttamisen aihetta näe. Tosin itse koin löytäneeni myös sen ponnen, joka ajaa poikaporukan ikävään ja epätoivoiseen seksikierteeseen: Taavin (Jussi Nikkilä) kipeä lapsuudenmuisto, äidin kuoleman näkeminen vanhempien makuuhuone-fetissileikeissä, on tuominnut hänet kuvaamaan koko ikänsä. Kun hän ehdottaa panokuvien jälkipolville tallentamista, astuu kuvaan Jeren (Reijo Nordin) karmaisevan tuhoisa ja suuri ego. Jos leikkiin ryhtyy, leikin kestäköön..

Elokuvan juoni on karmaisevan täynnä aukkoja, ja teos muistuttaakin enemmän taideteosta kuin kokopitkää elokuvaa. Paljon on uhrattu hyville kuvakulmille, erikoisille väreille ja yksityiskohdille. Kuitenkaan tuota enempää en olisi halunnutkaan selittelyjä ja marmatusta, onhan elokuvan keskeinen sanoma samaa lajia kuin ensimmäisessä levottomat-elokuvassa: Sisäinen tyhjyys lopulta tuhoaa ihmisen. Miksei siis itse elokuvakin saisi olla tyhjä sisältä?

Tätä elokuvaa en ostaisi mistään hinnasta kotiin, enkä edes vuokraisi. Elokuva on täysin kertakäyttökamaa, eikä se voi mitenkään toimia TV-ruudulla, sillä kun sen shokkiarvo on mennyttä, ei jää mitään muuta kuin hötökkää jäljelle. Silloin olisi sama, katsooko elokuvaa äänen kanssa vai ilman. Suosittelen kuitenkin, että käytte kerran elokuvan katsomassa, etenkin Tennispalatsissa. Kun astuu elokuvan loppukohtauksien Tennispalatsin edustasta ja metrosta ulos Tennispalatsin edustalle ja metroon, tuntuu kuin astuisi suoraan elokuvan sisään. Siinä on sitä elämysmatkailua parhaimmillaan.