Blair Witch Project on jo kulttimaineeseen noussut, käsikameralla kuvattu halpiskauhuleffa. Elokuva kertoo kolmesta opiskelijasta, jotka päättävät tehdä dokumentin mystisestä Blairin noidasta. Elokuvan alussa kerrotaan nuorten kadonneen ja että metsästä oli vain löydetty heidän kuvaamansa videonauha.
Elokuva koostuu tavallaan kahdesta osasta. Alussa kolmikko tapaa toisensa ja lähtee keräämään taustatietoa haastattelemalla kylän asukkaita. Jälkimmäisessä osassa lähdetään kenttätyöhön metsään etsimään Blairin noitaa mutta pian selviää, että noita saattaakin olla dokkarikuvaajien perässä.
Usein kuultu sanonta ”Raha ei takaa hyvää elokuvaa” pitää paikkansa toiseenkin suuntaan. Kuvakulmat ovat tylsiä kuten myös elokuvan henkilöt Heather, Josh ja Mike. Kauhuelokuvan tärkein asia eli kauhu puuttuu ellei sitten joku pidä metsässä juoksentelua erityisen pelottavana. BWP:ssa on mukiinmenevä idea mutta elokuvan ohjaajien ja kirjoittajien Daniel Myrickin ja Eduardo Sanchezin yritys tehdä tyyliltään omaperäinen kauhuelokuva poistamalla tai muuttamalla genrelle tyypillisiä elementtejä ei toimi ollenkaan.
Ainoa syy miksi katsoin elokuvan loppuun oli se, että voin kirjoittaa siitä arvostelun (tai lähinnä varoituksen). Arvosteluissa ei saa mitenkään spoilata loppuratkaisua, joten voin vain kertoa, että se on käsittämättömän typerä ja ohjaajakaksikko on selvästi halunnut kulkea sieltä missä aita on matalin. Älkää tuhlatko puolitoistatuntista elämästänne tähän roskaan vaan viettäkää se aika vaikka perheenne kanssa.
-
20%
Tiedot
Genret: kauhu
Kesto: 86 min
Ohjaaja: Daniel Myrick,Eduardo Sánchez
Pääosissa: Heather Donahue,Joshua Leonard,Michael C. Williams
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1999