Western-genre on kulkenut pitkään merirosvo-genren kanssa samoja latuja. Molempien
kulta-ajan jälkeen 40-luvulta 70-luvulle, molemmat vaipuivat unholaan nopeasti. Kun John Waynet ja Howard Hawksit, ja Errol Flynnit ja Douglas Fairbanksit menehtyivät, lähti heidän mukanaan myös lännenelokuvien viehätys. Hyvin
pitkälti ympäristön varassa kulkevien seikkailukertomusten tekemistä pidettiin liian
kalliina. Merirosvoilun nostaessa uudelleen menestyksekkäästi itsensa takaisin kuvioihin,
myös westernit ovat tekemässä näyttävää paluuta. Vuodenvaihteessa kankaille rymistävät kaksi
täysin erilaista, mutta omissa luokissaan loistavaa, elokuvaa.
Ensimmäisenä saapuva klo 15:10 lähtö Yumaan on ohjaaja James Mangoldin uusintaversio
muutaman vuosikymmenen takaisesta toimintarymistelystä. Tarinassa epätoivoinen
maatilanpitäjä lähtee kuljettamaan pahamaineista vankia Yumaan lähtevälle junalle, samalla
kun vangin jengi seuraa heidän jokaista askeltaan aikeissa vapauttaa johtajansa. Lopputulos
on puhdasta adrenaliinia suoniin pumppaavaa viihdettä, josta ei tohdi irrottaa katsettaan.
Viime vuoden yhden parhaimmista elokuvista, Walk the Linen, ohjannut James Mangold tekee
täysin onnistuneen harppauksen länkkärien genreen. Yrittämättä yhtään teennäistää tai tehdä
elokuvastaan muuta kuin se on, Mangold virkistää vanhat kaavat tuntumaan tuoreilta ja
muistuttaa siitä, miksi lännen romantisoidut tarinat olivat niin suosittuja aikanaan. Häntä
auttamassa ovat loistavat näyttelijät. Russel Crowe tekee jälleen karismaattisen ja
muistettavan roolisuorituksen pahiksen roolissa. Christian Bale jatkaa hyvien töidensä
linjaa epätoivoisen miehen roolissa, jolla ei ole mitään menetettävää. Pienessä roolissa
vilahtava Alan Tudyk on myös mainio mukaan raahattuna lääkärinä. Tälläkin hetkellä pyörivässä 30 päivää kaamosta-elokuvassa nähtävä Ben Foster jatkaa maanisten sekopäiden esittämistä tutulla laadukkaalla asenteellaan.
Elokuvan vahvuus on juuri se yksinkertaisuus, joka on toiminut aina lännenelokuvien hyväksi.
Tarinasta löytyvät kaikki arkkityypit, jotka ovat tälle genrelle ominaisia. On saluunoita,
ilkeitä rautatien omistajia, intiaaneja, pesunkestäviä pahiksia ja jopa ratsuväkeä ja
pinkertonin miehiä. Mangold ei kavahda perinteitä vaan pikemminkin nostaa ne jalustalle.
Juuri tästä syystä Lähtö Yumaan on niin nautittava. On hienoa huomata, että vieläkin on tekijöitä, joille sana viihde ei ole myrkkyä, ja jotka osaavat taidokkaasti ottaa käyttöönsä vanhat tarinankaaret joilla loihtia tuttua, mutta siltikin tuoretta katseltavaa.
Kaikesta huolimatta vikoja, jotka ovat kuitenkin harvassa, löytyy. Kahden tunnin mittainen elokuva kärsii hitaasta puolivälistä, eikä pysähdys sivuraitella tapahtuvassa episodissa kaivosmiesten luona tunnu oleelliselta. Onneksi kohtaus on lyhyt, eikä elokuva jää junnaamaan mitenkään vahingoittavasti paikallaan. Päinvastoin, elokuva kerää vauhtia väjäämätöntä loppuuaan kohden sellaisella vauhdilla, että viimeisen konfrontaation alkaessa tunnelma hipoo kattoa. Mangold on lahjakas visualisti myös. Yuman karut maisemat ja karskit yhteenotot ovat komeaa katseltavaa. Erityismaininnan ansaitsevat kunnioitettavan pitkät kamera-ajot, jotka antavat katsojalle tilaa tuntea olevansa toiminnassa kunnolla mukana.
Uskon vakaasti, että niin Jesse James kuin Yumakin löytävät oletetut yleisönsä. Viihdyttävän ja vauhdikkaan
Yuman ei tarvitse yhtään hävetä asemaansa ollessaan mikä on. Se on kaikin tavoin onnistunut
takaa-ajo elokuva, jonkalaisia näkisi mielellään useamminkin.
Yhteenveto
Kovaksikeitetty Western, joka loihtii vanhoista tutuista aineksista tuoretta ja äärimmäisen viihdyttävää todellisuudenpakoa.
