No niin. Nyt on sitten ilmeisesti tullut kuluneeksi tarpeeksi kauan aikaa siitä, kun se aito ja oikea Apinoiden planeetta tuli elokuviin. Mikään ei ole sen parempi keino rahastaa, kuin tehdä jostain elokuvasta uudelleenfilmatisointi. Hyvä kikkahan tämä on, sillä minäkin haksahdin siihen.
Tim Burton on ohjannut hyviä (Batman, Saksikäsi Edvard) ja vähemmän hyviä leffoja (Päätön ratsumies) ja tällä kertaa hän on siis tehnyt tämän Apinoiden planeetan. Minulle jäi elokuvan päätyttyä sellainen olo, että “höh!, Tässäkö kaikki?”. Tuntuu siltä, kuin elokuvan loppua lähestyttäessä ote kirpoaa Burtonilta ja lopulta katoaa.
Näyttelijät ovat Apinoiden planeetassa keskinkertaisia. Ainoa valopilkku on Tim Roth, joka näyttelee erinomaisesti apinakenraalia. Muut sitten ovat mielestäni aivan kuin kasvottomia. Heistä kun ei irtoa mitään.
Juoni on pääosiltaan samankaltainen kuin alkuperäisessä versiossa lukuunottamatta kaikkia pikkuseikkoja. Tarkoitan siis, että alkuperäinen idea on suunnilleen samanlainen kuin vanhassa. Alku on mielenkiintoinen ja loppu liian suoraviivainen. Mitään moniulotteisuutta ei ole.
AP. on kohtalainen elokuva ja sen katsoo kerran oikein mielellään, toisen kerran ehkä hampaita kiristellen. Lisäksi luulen vahvasti, että siitä on tulossa joskus jatko-osa. Suosittelen tät elokuvaa niille, jotka pitivät alkuperäisistä Apinoiden planeetoista ja miksei muillekin. Tai no, kannattaa odottaa, että AP tulee videovuokraamoon! Se on kyllä kylmä totuus. Ei siitä kannata 50-60 markkaa maksaa.
-
60%
Poiminta
Genret: toiminta,sci-fi,seikkailu
Kesto: 119 min
Ohjaaja: Tim Burton
Pääosissa: Mark Wahlberg,Tim Roth,Helena Bonham Carter,Michael Clarke Duncan
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2001