Henkilökohtaisesti olen elänyt Steve Martinin kanssa jonkinlaisessa viha- ja rakkaussuhteessa, jonka kanssa kamppailen aina milloin minkäkin miehen elokuvan kanssa. Esimerkiksi niinkin lempeä elokuva kuin "Father of the Bride" aiheuttaa jo…
Avainsana: Steve Martin
Kuollut mies ei palttoota kaipaa
Rigby Reardon: My plan was to kiss her with every lip on my face. 40- ja 50-lukujen film noir-elokuvissa on todellakin tunnelmaa. Tupakka käryää enemmän kuin juhannuskokko, viski on jumalten…
L.A. Story
Los Angeles ja New York tuntuvat käyvän samankaltaista kahinaa kuin Suomi ja Ruotsi. Luulen, että ihmiset kuuluvat joko NY- tai LA-leiriin. Itse laskeudun ehdottomasti jälkimmäiseen; yksi pitkäaikaisimmista haaveista onkin hankkia…
Looney toons – taas kehissä
Ah, kuinka kaipaankaan niitä lauantaiaamuja, jolloin kömmin television eteen karkkipussin kanssa ja nautin piirrettyjen värikkäästä ja vauhdikkaasta maailmasta. Ikävä näitä muistoja kohtaan vain kasvoi kun katsoin elokuvan Looney toons –…
Vauhdilla Chicagoon
John Hughes oli yksi suurista jenkkikomedian guruista 80- ja 90-luvuilla. Steve Martin ja John Candy olivat 80-luvun lopulla uransa huipuilla. Nämä kolme yhdistettynä samassa elokuvassa lupailevat hyvää. Ja sitähän siitä…