David Leitchin elokuva on hänen tavaramerkilleen tyypillinen elokuva.
Avainsana: Sandra Bullock
Ocean’s Eight
Viime vuonna oli jälleen yhden ”gender swap”-elokuvan aika (aikaisempi ”merkittävä” gender-swap nähtiin vuonna 2016 julkaistun Ghostbustersin kanssa) ja niinpä Hollywoodin studio päätti uudelleenkäynnistää jo hieman aikaa nähneen, mutta menestyneen, elokuvasarjan,…
Gravity
Tiedättekö sen tunteen kun elokuvista poistuessa ei pysty lopettamaan sisäistä hymyään. Nämä kerrat ovat nykypäivänä hyvin harvinaisia johtuen toki siitä että mitä enemmän elokuvia näkee sitä kriittisemmäksi niiden suhteen tulee.…
Odottamaton ehdotus
Anne Fletcherin (27 Dresses) uusin rakkauskomedia, Odottamaton ehdotus (The Proposal), on kohtalaisen huonoista ennakko-odotuksista huolimatta melko mukavaa katseltavaa. Se on samalla myös osa Sandra Bullockin uutta tulemista, jossa yli 40-vuotias…
Paha aavistus
Suuren yleisön silmissä yksi tunnetuin nykypäivän naisnäyttelijä lienee Sandra Bullock, joka tosin on omissa silmissäni aina ollut melkoista tusinakamaa. Samaan kategoriaan voi huoletta heittää näyttelijättären uutuuselokuvan, Pahan aavistuksen (Premonition), jonka…
Demolition Man
Televisiosta varmastikin tuhannen kerran tullut Demolition Man on oman genrensä yksi legendaarisimmista elokuvista. Se on kliseinen, itseironinen ja futuristinen toiminta-rymistely, joka edelleen hakee tavallaan vertaistaan viihdyttävyydellään. Sylvester Stallonekin tekee pääroolissa…
Demolition Man
Televisiosta varmastikin tuhannen kerran tullut Demolition Man on oman genrensä yksi legendaarisimmista elokuvista. Se on kliseinen, itseironinen ja futuristinen toiminta-rymistely, joka edelleen hakee tavallaan vertaistaan viihdyttävyydellään. Sylvester Stallonekin tekee pääroolissa…
Luonnon lait
Päivän anti oli antoisa. Toiselta kanavalta tuli Kummelin Kultakuume, jossa seikkailee se legendaarinen Kyrpäjooseppi ja kumppanit. No itse olin Kummilien kultakuumeen nähnyt, joten päätin katsoa toista elokuvaa, eli Luonnon lait.…