Huhupuhetta

Kun uudelleenfilmatisoinnit alkavat käydä tylsäksi ja tositapahtumiin perustuvat tarinat alkavat olla loppu, niin sitten mennään jo epätoivoisiksi, sillä Rob Reinerin ohjaama elokuva, Huhupuhetta (Rumor Has It…), on tositapahtumaan perustuvan huhun…

The Break-Up

Oooooo, miten söpöä! Keltaisen lehdistön rakastamat Hollywood-romanssit näyttävät tapahtuvan usein elokuvien kuvauspaikoilla. Näin kävi myös The Break-Up -komedian kuvauksissa, sillä elokuvan tähtikaksikko (Jennifer Aniston & Vince Vaughn) ilmoittivat rakkaudestaan sopivasti…

Konttorirotat

Konttorirotat otti omana aikanaan askeleen kohti Scott Adamsin tekemää sarjakuvaa, Dilbertiä, joka kuvaa toimistojen mädännäisyyttä ja irrationaalista käytöstä kuutiometsiköissä. Sitä kuvaa myös osan ajasta Konttorirotat, joka antaa muutaman erittäin hyvän…

Polly tuli kuvioihin

On mukavaa huomata, että pienen Makuuni-tauon jälkeen on vuokraamooihin ilmestynyt taas tukku uusia ”Stiller-elokuvia” jos nyt näin kärjistetysti voi sanoa. On Asuntoloukkua ja Starskyä ja Hutchia, mutta olihan siellä myös…

Bruce Taivaanlahja

Lähdin aika korkein odotuksin elokuviin katsomaan Bruce Taivaanlahjaa. Odotin elokuvalta jonkinlaista älykästä komediaa, mutta sainkin latteahkon koko perheen hellyyttävän komedian. Henkilökohtaisesti pidän eniten Man on the Moonista, sillä siinä Carrey…

Bruce Taivaanlahja

Täällä jenkeissä vast’ikään teatteriputken aloittanut Bruce Almighty tuonee Jim Carreyn nuukahtaneen koomikonuran takaisin erätauoltaan. Näin siis jos yleisö ottaa leffan omakseen, jolle on kyllä olemassa kaikki edellytykset. Myönnettäköön heti, etten…