Lähdin aika korkein odotuksin elokuviin katsomaan Bruce Taivaanlahjaa. Odotin elokuvalta jonkinlaista älykästä komediaa, mutta sainkin latteahkon koko perheen hellyyttävän komedian.
Henkilökohtaisesti pidän eniten Man on the Moonista, sillä siinä Carrey oli jotain muuta kuin hupaisa naamanvääntelijä. Tuo kyseinen elokuva toi minulle toivoa, että Carrey alkaisi luomaan uraansa enemmän vakavimpiin rooleihin kuin koomisiin naamanvääntelyihin, jotka kyllä silti jaksavat jopa minua naurattaa. Tällä kertaa kuitenkin Carreyn hahmo oli liian hellyyttävä ja hölmö, että miehestä saisi sen potentiaalin irti, mikä on mahdollista. Oikeastaan Carrey on jotenkin imetty kuiviin koko elokuvassa, eikä hän pääse toteuttamaan itseään kunnolla kuin pariin kolmeen kertaan… valitettavasti.
Itse elokuva oli välillä kauheaa katsottavaa. Varsinkin hyvän alun jälkeen lähes kaikki alkoi mennä päin mäntyä. Anistonin tissi-vitsin jälkeen en oikein jaksanut enää edes nauraa millekään jutulle, koska ne eivät mahtuneet huumorintajuuni millään lailla. Valitettavasti maailman parantaminen otettiin jälleen mukaan ja ennalta-arvattavaa idioottimaista loppua saattoi vain odottaa tapahtuvaksi. Valitettavasti tämä suhteellisen kohuttu leffa oli siis toisin sanoen floppi.
-
40%
Poiminta
Genret: komedia
Kesto: 101 min
Ohjaaja: Tom Shadyac
Pääosissa: Jim Carrey,Morgan Freeman,Jennifer Aniston,Philip Baker Hall,Catherine Bell
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2003