The Punisher: One Last Kill

48 minuuttia huutoa, harhoja ja verenpunaista toimintaa – siitä on Disney+-palvelusta löytyvä Marvel-spesiaali The Punisher: One Last Kill tehty. Tuomarin rooliin palaava Jon Bernthal on lyöttäytynyt jälleen yhteen ohjaaja Reinaldo Marcus Greenin kanssa (We Own This City). Kaksikon käsikirjoittamassa tarinassa Punisherin sota on päättymässä PTSD-helvettiin ja itsetuhoisuuteen. Kaikki tuntuu jo voitetulta, ja jäljellä on vain raivoa sekä epätoivoa, kun taisteluväsymyksestä kärsivä Frank Castle yrittää löytää syitä jatkaa eteenpäin anarkistisessa Little Sicilyssa. Marcus Green on luonut kaupunginosasta puhtaan kaaoksen, jossa naamioituneet rikolliset juoksevat ympäriinsä kuin pelikentällä. Tähän peliin tulee kuitenkin muutos, kun Tuomari herää pitkästä horroksestaan.

Tämän mittaisessa lyhytelokuvassa (tai oikeammin spesiaalijaksossa) syvällisistä näyttelijänsuorituksista on turha puhua, mutta roolitukset toimivat. Sivurooleissa nähdään tuttuja kasvoja: Deborah Ann Wollin esittämä Karen Page ilmestyy selvittämään välejä Castlen kanssa, ja mukana on myös Jason R. Mooren Curtis. Kun kulmakunnan kauppiaana nähdään vielä The Wire -sarjasta tuttu Andre Royo, on spesiaalijakson keskeinen galleria valmis. Pääroolissa Jon Bernthal osoittaa jälleen olevansa itseoikeutettu Tuomari. Hän vetää roolin uskollisesti sarjakuvien esikuvalle – Ray Stevensonin ansiokkaasta Punisher: War Zone -tulkinnasta huolimatta Bernthal on hahmon lopullinen ruumiillistuma. Tässä episodissa häneltä ei tosin vaadita suuria puhelahjoja; Bernthalin tehtäväksi jää lähinnä huutaa, hikoilla, ampua ja vuotaa verta. Vuorosanoja on vähän, mutta toiminnan alkaessa niitä ei kaivatakaan, sillä taistelukohtaukset ovat rajuja ja jytiseviä.

Toiminta onkin jakson parasta antia. Kun mafiapomo Ma Gnucci ilmoittaa tienneensä Punisherin olinpaikan, vihollisia vyöryy ovista ja ikkunoista valtavana massana. Palavasta huoneistosta siirrytään katolle, sieltä pudotaan kadulle ja mellakka jatkuu keskeytymättömänä aina Dren (Andre Royo) kahvilaan saakka. Väkivalta on poikkeuksellisen graafista ja päällehyökkäävää, mutta sarjakuvien hardcore-perintöön peilaten ratkaisu on perusteltu. Green luottaa puhtaaseen toimintaelokuvamaiseen tempoon ja kun toiminta alkaa, tempoa riittää vaikka muille jaettavaksi. The Punisher: One Last Kill ei ole elokuvataiteen merkkiteos, mutta sille on helppo antaa varovainen suositus pelkästään Bernthalin magneettisen roolityön ansiosta. Oikeus voittaa vigilanten käsissä, mutta jää nähtäväksi, oliko tämä Bernthalin viimeinen esiintyminen pääkallopaidassa.

3.5

The Punisher: One Last Kill

Ohjaus: Reinaldo Marcus Green
Näyttelijät: Jon Bernthal
Genre: seikkailu, toiminta, rikos, draama, thrilleri
Maa: Yhdysvallat
Kesto: 48 min
Vuosi: 2026

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted