Enemmänkin näyttelijänä tunnetun Elizabeth Banksin ohjaus, Cocaine Bear (2023), mainostaa perustuvansa tositapahtumiin. Tämä on tavallaan totta ja tavallaan ei, sillä vuonna 1985 kuolleen mustakarhun, Pablo Eskobearin (tai Cokey the Bear), tapahtumiin ei liity millään tavalla ihmisten kimppuun hyökkäämistä, vaan kokaiinin yliannostus, kun epäonnekas naaraskarhu oli mennyt popsimaan metsään pudonneita kokaiineja nassuunsa enemmän kuin tarpeeksi. Jokatapauksessa, tämän epäonnisen tapahtuman ympärille on luotu elokuva, jossa kokaiinista pöllyssä oleva mustakarhu tappaa ihmisiä oikealla ja vasemmalla käpälällä vuoden 1985 maisemissa. Kauhu(rikos)komedian puitteissa tottakai!
Ja tähän veriseen ja suoliakin tarjoilevaan komediaan lähtee mukaan joukko näyttelijöitä, joissa yhtenä päällimmäisenä on Keri Russellin (Felicity) näyttelemä Sari, joka lähtee etsimään tytärtään (Brooklynn Prince) luonnonpuistosta, johon tämä lähti luvatta. Kun mukaan lähtee tyttären kaveri Henry (Christian Convery) ja lopulta hämmentävän huonoa puistonvartijaa näyttelevä Margo Martindale Modern Familysta tutun Jesse Tyler Fergusonin kanssa, on kasassa jo yksi isoja ongelmia keräävä joukkio. Ja jotenkin genren mukaisesti tässä tarvitsee sanoa, että ”eikä siinä vielä kaikki”, kun Ray Liottan (tekee muuten kenties uransa viimeisimmän roolinsa tässä elokuvassa) näyttelemän rikollispomon poika Eddie (Alden Ehrenreich (Solo: A Star Wars Story)) ja tämän apuri Daveed (O’Shea Jackson Jr. (Straight Outta Compton)) hääräävät mukana etsimässä huumeita perässään vanhan kunnon ”Sheeeet-miehen” eli Isiah Whitlock Jr.:n (The Wire) näyttelemä poliisi.
Ja kyllähän siitä saadaan aikaan vähän Night Visions-elokuvalta haiskahtava karhuseikkailu, kun kokaiini-höyryissä eestaas vaeltava mustakarhu teurastaa elokuvan hahmoja yksitellen erilaisilla tyyleillä. Tosin itse on vaikeaa nähdä elokuvassa komediaa tai huumoria, mutta kyllä Cocaine Bearia voi kutsua camp-henkiseksi elokuvaksi ihan hyvällä mielellä. Ironiaa, yliampumivia tapahtumia ja jopa mauttomia hetkiä koetaan, kun karhu juoksee pelastushenkilökunnan ohjaamaa ambulanssia kohti puistonvartijan sählätessä aseensa kanssa. Mitään varsinaista nerokkuutta elokuvasta on turha etsiä; vain peloton ja aika mitäänsanomaton puolitoistatuntinen, jossa Banks ohjaa hahmonsa kuolemaan karhun kynsissä kokaainipölyn keskellä. Katso ja unohda.
Cocaine Bear
Ohjaus: Elizabeth Banks
Näyttelijät: Keri Russell, Alden Ehrenreich, O’Shea Jackson Jr., Ray Liotta, Isiah Whitlock Jr., Brooklynn Prince, Christian Convery, Margo Martindale, Jesse Tyler Ferguson, Kristofer Hivju, Ayoola Smart, Aaron Holliday
Genre: komedia, rikos, thrilleri
Maa: Yhdysvallat
Kesto: 95 min
Vuosi: 2023