Striptease

Muistan hämärästi 90-luvun alun, jolloin pinnalla silloisista elokuvista vaikutti olevan Demi Mooren ja Michael Douglasin tähdittämä, pikkutuhma elokuva, Verkossa (Disclosure). Kaksi vuotta myöhemmin kaikille oli kuitenkin selvää, ettei Demi Mooresta oikeasti ollut mitenkään kummoiseksi näyttelijäksi. Bruce Williksen varjosta noussut kaunotar tarvitsikin uralleen piristysruiskeen, jossa pääosa olisi ei niinkään Demi Moorella, vaan Demi Mooren rinnoilla. Voinkin varmasti kirkkain silmin kirjoittaa, että pökkelö Striptease on yksi elokuvahistorian kalleimmista kehoa esittelevistä elokuvista, jonka budjetti kohosi 50 miljoonan dollarin tietämiin. Lopputuloksena oli paljon eroottista tanssia ja silmänruokaa esittelevä, kertakaikkiaan surkean juonen ja surkeiden roolisuoritusten varaan teipattu perseenpyöritys, joka nyt tietenkin pyörii televisiosta kaikkien iloksi joka vuosi.

Itse asiassa Striptease on tarinaltaan niin sisällötön elokuva, että sen varsinaiset tapahtumat voisi helposti tiivistää n. 30 minuuttiin. Loppu onkin sitten pelkkää tirkistelyä, jossa Demi Moore tanssii, makaa ja eukkoa näytetään muutenkin niin edestä että takaa. Muu näytteleminen onkin sitten pelkkää kosmetiikkaa eikä vastanäyttelijänä olevalla Burt Reynoldsillakaan ole oikeasti mitään sanottavaa. Komediallisia piirteitä omaava Reynolds on silti elokuvan oudoin lenkki: hänen näyttelijänsuorituksensa on niin elokuvasta irrallinen turaus, ettei miestä voi oikeasti missään tapauksessa vakavasti ottaa: vaseliinilla voideltu keho ja tökeröt buutsit kertovat jo katsojallekin tarpeeksi. Onneksi sentään kohtuullisesti onnistuva Robert Patrick sekä ironisesti roolissaan irroitteleva Ving Rhames loistavat kaiken sen nännimeren keskeltä positiivisesti.

Andrew Bergamin ohjaama ja käsikirjoittama Striptease on malliesimerkki siitä, millainen elokuva ei saa olla ainakaan taiteellisessa mielessä. Varmasti maailmaan mahtuu myös ihmisiä, joilla viisari väpättää Stripteaselle, mutta tälläiselle Pertti Peruskatsojalle elokuva ei aiheuta minkäänlaisia sykähdyksiä. Tarinaltaan yhtä kuiva kuin Gobin autiomaa ja henkilöhahmoiltaan täysin esineellistetty elokuva onkin yksi niistä monista elokuvista, jotka olisi pitänyt jättää tekemättä. Edes vuotta aiemmin ilmestynyt Paul Verhoevenin yhtä huono ja vieläpä samankaltainen striptease-leffa, Showgirls, ei ainakaan Stripteasen tekijöille mitään opettanut, vaan elokuvan ilmeisiä heikkouksia paikattiin niukoilla asuilla, Demi Mooren keholla ja lukuisilla eroottisilla esityksillä, jossa tangon ympärillä kiemurrellaan välillä kieltämättä innokkaasti.