Venom: The Last Dance

Vuonna 2018 alkanut Venom  elokuvasarja on päässyt kolmanteen osaan joka näillä näkymin ehkä jää viimeiseksi, mutta on ollut jännä nähdä Tom Hardy tyyppisen näyttelijä heittäytyvän näin kokonaisvaltaisesti rooliin, joka on ehkäpä kuitenkin hieman miehen mukavuusalueen ulkopuolella. Mutta tästä huolimatta en pystyisi nyt näkemään ketään muuta kuin  Hardya Eddie Brockin roolissa, ja kuinka hienosti mies on onnistunut loihtimaan tästä sarjakuvien pahiksesta tykättävän antisankarin. Tämä elokuvasarja on myös aivan irrallaan muusta Marvel universumista ja ainoastaan muutamia hullunhauskoja viittauksia muiden elokuvien tapahtumiin esiintyy ajoittain. Muuten Venom sarja on täysin omilla jaloillaan, ja täysin Tom Hardyn leveillä harteilla toimiva seikkailu josta ei vauhtia ja vaaratilanteita puutu.

Sinällään tämä elokuvasarja poikkeaa hieman sarjakuvista, koska suurimmaksi osaksi Eddien motiivina Venomina heilumiseen on kostaa hämähäkkimiehelle, koska tämä pilasi hänen elämänsä, mutta elokuvauniversumi on lähtenyt ihan eri raiteille tämän suhteen ja symbioottien historia ja maahan tuleminen on nostettu keskiöön. Siinä missä ensimmäisessä osassa Eddie opettelee toimimaan Venomin kanssa, ja toisessa osassa yritettiin puhdistaa mainetta Caenagen hullutuksilta, niin tässä keskitytään puhtaasti Symbioottien elämään ja täysin puskista tulevaan uhkaan kun ulkoavaruudesta pöllähtää maahan sellaisia hirviöitä joissa ei ole mitään järkeä.

Otus nimeltä Xenophage syö kaiken elollisen eteentulevan, ja tämä kaveri on myös lähes kuolematon, sillä Wolverinen paranemisvoima ei ole mitään tähän verrattuna. Ja tästä saadaankin tarinan punainen lanka kun Symbioottien kotiplaneetalla ollut hirmuhallitisija Knull lähettää näitä Xenophageja maahan kaappaamaan nimenomaan Venom-Eddie hahmon koska nämä kantavat sellaista entiteettiä sisällään kuin Codex joka  vapauttaisi Knullin tekemään mitä lystää pitkin universumia. Tämähän ei käy päinsä ja tästä saadaankin mitä päättömämpiä  (kirjaimellisesti) juonenkäänteitä niin symbiootti hevosista kaloihin ja niin edelleen. Eddien perässä ovat myös edellisen elokuvan tapahtumien johdosta komentaja Strickland armeija joukkoineen.

Stricklandia esittävä Eijofor vetää roolinsa samalla sapluunalla kuin niin monet armeijaroolit nykyään tehdään, eli yksi moodi alusta loppuun. Mutta pienenä valonpilkahduksena nähdään Juno Temple, joka on monelle varmasti tuttu Ted Lasso sarjasta, ja tämän takia hänen hahmoaan on hieman vaikea ottaa tosissaan professorina joka tutkii näitä symbiootteja. Myös mielenkiintoisen sivuhahmon saamme Rhys Ifansin esittämästä perheen isä Martinista, ja mies on juuri niin höperö kuin Notting Hillissä, mutta kaikkein hauskin yhteensattuma on siinä että mieshän esitti Liskoa Amazing Spiderman elokuvasarjassa.

Vielä erikoisemmaksi tämän elokuvan teema menee siinä vaiheessa, kun kaikki symbiootit tuntuvat yhdistyvän ihmisiin ilman mitään vaikeuksia, vaikka ensimmäisessä elokuvassa ei tahtnut löytyä ketään hahmoa joka olisi kestänyt tämän symbioosin. Jännä miten preferenssit muuttuvat, mutta ehkä tämä on sitä elokuvataikaa.

Venomin viimeinen tanssi on viihdyttävä alle kahden tunnin kestävä seikkailu joka ajoittain lähtee lapasesta, ja kuvaus on liian vauhdikasta, mutta Hardyn hahmo on niin hellyttävä ja uskottava että tämän katsoo jo sen takia. Tehosteet eivät ole ihan parasta A-ryhmää, mutta se ei sinällään haittaa kun tarina muuten juoksee eteenpäin kuin se symbiootti hevonen. Kerran katsottavaa lauantai-illan  viihdettä, jonka jälkeen katsoja jää miettimään vielä sitä potentiaalia mitä Venom hahmo voisi tuoda MCU:hun.

Venom: The Last Dance
  • 6/10
    Elokuva - 6/10
6/10

Summary

Ohjaus: Kelly Marcel

Näyttelijät: Tom Hardy, Chiwetel Ejiofor, Juno Temple, Rhys Ifans, Stephen Graham, Peggy Lu, Alanna Ubach

Vuosi: 2024

Genre: Toiminta, Seikkailu, Scifi

Kesto: 110

Sending
User Review
0 (0 votes)
3 1 vote
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments