Night Visions 2018

Night Visions, Maximum Halloween 3018, oli taas käsillä ja tietenkin (tottakai, tietenkin!) kävin siellä Pasi Varhon kanssa viettämässä jälleen kerran upean yön erilaisten elokuvien parissa. Saaliina oli pari hyvää elokuvaa, muutama kolmen tähden yritys ja pari heikompaa elokuvaa, joista yksikään ei kuitenkaan ollut mikään ääretön kasa paskaa. Kaiken kaikkiaan tämän vuoden Night Visions oli minulle tuttua ja viihteellistä kauraa, joka toimii kerta toisensa jälkeen mahtavasti. Sen enempää asiaa vellomatta, käydään illan ja yön elokuvat läpi meidän kohdaltamme.

Replicas

Illan ensimmäinen elokuva oli tämän kuun 30. päivä virallisesti teattereihin tuleva Keanu Reevesin tähdittämä Replicas, joka ilmeisesti tulee myös Finnkinon ohjelmistoon 31. päivä. Valitettavasti voisinpa sanoa, että milteipä turhaan, sillä elokuvan tarjoama potentiaali hukataan juonenkäänteissä aivan liialliseen siloitteluun ja helppouteen. Voi mitä sillä olisikaan saanut aikaan, kun tiedemies Will Fosterin kloonattu perhe olisi saanut niin sanotusti veri-vaihteen päälle? Sen sijaan käsikirjoittaja hölmöilee lähinnä aivojen parissa lyöden kiukaalle välillä muistiongelmia ja huonosti tehtyä käsikoordinaatiota, mutta muuten elokuva on sanalla sanojen tylsä palanen siloteltua ja ehkä hieman muoviselta tuoksahtavaa scifiä, jolla mieluusti voisin lyödä “hardcore”-scifin leiman. Valitettavasti leima jää saamatta, kun Reeves puskee elokuvan läpi muutaman kevennyksen ja hetekalla nukkumisen lomassa. Kun mukana haahuilevat sivuosan esittäjät eivät saa elokuvaa lentoon, jää Replicas vain vaisuksi höpsöttelyksi.

Prospect

Maratonyön paras elokuva, Prospect, on loistava hardcore-scifipätkä, jossa elokuvan näyttelijät (herkän pistävä Sophie Thatcher, maaginen Pedro Pascal ja rauhallisuutta huokuva Jay Duplass) pistävät todella parastaan tässä Zeek Earlin ja Christopher Caldwellin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa ensimmäisessä kokopitkässä elokuvassa, joka vie katsojan kauniin myrkylliselle planeetalle etsimään arvokkaita jalokiviä. Tuloksena on Daniel L.K. Caldwell upean soundtrackin soidessa upea, jännittävä ja tappavan kaunis seikkailu erämaan vihreydessä. Kun Pascal käyttää koko kapasiteettinsa syöksyen hahmonsa tarkoitusperien kanssa petoksesta avunpyyntöön, on katsojan vaan oltava hiljaa hengästyneenä penkissä. Thatcherin hahmon luottaessa pakonomaisesti Pascalin Ezraan, syöksyy kaksikko epätoivoiseen kamppailuun planeetalta poispääsyn toivossa. Kun sitä ei hyvällä anneta, annetaan väkivallan puhua omaa karua kieltään tuloksien ollessa tylyjä.

Knife+Heart

Ranskasta kajahtaa Night Visions-festivaaleille hyvin sopiva, Yann Gonzalezin ohjaama,  Knife+Heart, joka verestä ja tappamisestaan huolimatta on enemmän rakkausdraama tai kevyt thrilleri toisin kuin voisi alunperin kuvitella. Ellei elokuvasta mitään tiedä, voi katsoja hieman yllättyä siitä kuinka rohkeasti Gonzalezin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva lähtee 1970-luvun lopun homopornon maailmaan. Kun katsoja kuitenkin tuijottaa kaiken alastomuuden ja härskiyden läpi, voi elokuvan punaisen langan huomata helposti Vanessa Paradisin Annen ja Kate Moranin Loisin välillä. Siitä syntyy soppa, jossa tuottajana toimiva Anne yrittää voittaa leikkaajana istuvan Loisin takaisin itselleen erilaisilla keinoilla tunteita kaihtamatta. Kun väliin iskee Annen näyttelijöitä lahtaava murhaaja, on käsissä rakkaudelta haiskahtava murhasoppa, jossa Nicolas Maury saa tehtäväkseen keventää tunnelmaa oman hahmonsa lähes stereotypisella homoudella. Katsojalle elokuvan tunne ei kuitenkaan täysin välity, sillä Gonzales ei kykene missään vaiheessa pitämään pakettia täysin kasassa. Hyvien kohtauksien jälkeen hämmentyneelle katsojalle tarjotaan kaalisoppaa, eikä elokuva pysy lopulta koossa edes ruumiin nesteillä.

Upgrade

Leigh Whannellin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva, Upgrade, äänestettiin yleisön toimesta festivaalin parhaaksi elokuvaksi. Eikä oikeastaan suotta, sillä Whannellin elokuva on suoraviivaisen brutaali scifitoiminta, jossa huumoriakaan ei ole säästelty. Toisin sanoen elokuva on hyvin viihdyttävä pala kakkua, josta rentoutumaan tullut yleisö takuuvarmasti nauttii täysin rinnoin. Elokuva kertoo tarinan jossain lähitulevaisuudessa autoja käsin korjaavasta Grey Tracesta (Logan Marshall-Green), joka joutuu auto-onnettomuuden jälkeen todistamaan vaimonsa murhaa joutuen itse halvaantuneeksi. Apuun rientää Harrison Gilbertsonin näyttelemä Eron Keen, joka asentaa Greyhin tietokonesirun sillaksi korjaamaan hermoyhteydet aivojen ja selkärangan välillä. Tuloksena on jotain ällistyttävää, kun Grey yhtäkkiä kävelee ympäriinsä päänsä sisällä puhuvan tietokoneensa kanssa. Siitä seuraa tietenkin perinteinen kostotarina, jossa Grey käy selvittämässä välejään vaimonsa murhaajan kanssa poliisin juostessa kintereillä. Aseet paukkuvat, raajat liikkuvat nopeammin kuin silmät ja tunteet kuumenevat kun Grey hakkaa tiensä kaupungin katujen läpi syyllisiä etsiessään.

The Witch in the Window

Rehellisesti; jos jotain pitäisi oikeasti kieltää niin se on se, ettei aamuyhden ja aamukolmen välissä kukaan ikinä milloinkaan koskaan katsele kummituselokuvia. Taas kerran siinä kävi niin, että meikäläinen puristi teatterin penkkiä lujaa katsoessaan Andy Mittonin ohjaamaa ja käsikirjoittamaa “kummituselokuvaa”, The Witch in the Windowia. Huomasin jopa sanovani hiljaa ääneen “ei v…u” kun noita ilmestyi milloin mihinkin ikkunaan tai peiliin katselemaan elokuvan päärooleissa olevia Alex Draperia ja Charlie Tackeria.

Koko elokuvan juoni rakentuu kirjaimellisesti yhden talon ympärille, kun perheestään kiinni pitävä Simon (Draper) ostaa rauhalliselta alueelta kunnostettavan vanhan talon. Tietenkin tässä talossa piilee kuitenkin ikkunassa tuijottava noita, joka syystä tai toisesta kietoo Simonin käsiensä ympärille ilmiselvistä varoituksista huolimatta. Siitä seurauksena on sellainen pelottelusessio, että elokuvateatterin satunnainen katsoja huomaa odottavansa valojen sytyttämistä hetkellä millä hyvänsä. Niin ei kuitenkaan tapahdu ja katsoja raahataan ja laahataan noidan pauloihin Simonin ohella tässä varsin suoraviivaisessa pelottelukauhussa.

What Keeps You Alive

Kun Colin Minihanin elokuvan, What Keeps You Aliven, alussa näyttelijä Hannah Emily Anderson roolihahmo, Jackie, laulaa laulunsa vaimolleen Julesille (Brittany Allen), voi varautua sellaiseen verilystiin, ettei paremmasta ole väliä.

“there’s a demon inside
bloodlet it out
oh,
bloodlet it out
til you love me again

i left one in the city
i left one in the hills
i left you when i went running
cross the river to his bed

i left two in the morning
with their mouths open wide
coming for another
on my knees in the night”

Laulaa Jackie, josta alkaa kehittymään sellainen painajainen Julesille, ettei katsojakaan tiedä pian, että mitä pitäisi tehdä. Elokuvan näyttelijättäret antavat itsestään kankaalle kaiken, mutta valitettavasti vaikka Minihan pitää elokuvan ohjauksellaan tiukasti koossa, sortuu elokuva tarinallisesti heikkoon, jopa järjettömään, juonenkulkuun. Tämä on minusta suuri sääli, sillä tälläiselle psykoottiselle tappajalle olisi ollut tilausta ja paremmin käsikirjoitettuna tarina olisi pysynyt kasassa huomattavasti paremmin. Nyt hahmojen äärimmäisen tyhmät päätökset laskevat omalla tavallaan koko elokuvan älykkyyttä ja tuloksena on petollinen pesä, jossa katsoja huomaa huutavansa toiselle roolihahmoista, että “älä lähde sinne!”. Turhaan, Minihan haluaa tehdä elokuvalle omalla tavallaan rohkean päätöksen, vaikkemme sitä kahden miehen raadissa hyväksyneetkään.

The Prey

Kambodzasta kajahtaa, kun Jimmy Hendersonin ohjaama elokuva, The Prey, puskee maskuliinisuuden tuulet suoraan ulkoilmaan tässä kostean viidakon omanlaisessa Battle Royalessa. Koko tarina alkaa siitä, kun peitehommissa oleva kiinalainen poliisi, Xin (Gu Shangwei), joutuu kiinniotetuksi ja vankilaan. Ei kestä kauaakaan kun Xin joutuu vankilanjohtajan (Only God Forgivesistä tuttu Vithaya Pansringarm) silmätikuksi ja koko homma levähtää täyteen hirvittävyyteensä, kun joukko vankeja joutuu Xin ohella ihmismetsästyksen kohteeksi rikkaille ja omalaatuisille ihmisille. Niinpä hahmojen tunteet vellovat, henkinen voima katoaa fyysisen voiman ohella aiheuttaen viidakon vihreään lehvästöön ruudinkäryistä ja testosteronista kaaosta. Katsojalle tämä mukavasti 0500 alkanut elokuva ei tarjoa muuta kuin räiskettä ja rähinää, joka toimii hyvänä herättäjänä, muttei muuna. Elokuva on ehkä yön suoraviivaisin tarina, jossa ei turhaan asioita kierrellä, vaan pistetään ruumita pinoon huolella.