Con air – Lento vapauteen

75 miljoonan dollarin panostus rymyiseen toimintaelokuvaan toi Simon Westin esikoisohjaukseen, Con air -Lento vapauteen (Con Air), huippunäyttelijät vetämään sunnuntai-illan toimintaroolit läpi ilman sen kummempia rypistyksiä. Ja tuottihan se tulostakin: yli 200 miljoonaa dollaria rahnukkaa, josta ei ole kiittäminen itse elokuvaa saatika elokuvan tarinaa, sillä Con Air on itse asiassa tyypillinen puolentoista tunnin riehuminen, jossa tällä kertaa päästetään viattomasti Nicholas Cage irti. Tosin teema on samankaltainen kuin esimerkiksi Steven Seagalin elokuvissa, sillä Cage näyttelee viatonta sotasankaria, joka omaa henkeään puolustaessaan ottaa hengen mieheltä ja joutuu siitä hyvästä kohtalaisen epäoikeudenmukaisesti vankilaan.

Siitäkös sitten soppa syntyy ja pitkän “vankilaloman” jälkeen Cagen hahmo, Cameron Poe, on lennolla kotiin ja vapauteen. Matkaan tulee kuitenkin mutkia, kun John Malkovichin näyttelemä Cyrus “The Virus” Grissom ottaa lentokoneen haltuunsa ja todellinen “Con Air” voi alkaa. Kun lennolla seikkailevat vielä Malkovichin ja Cagen lisäksi mm. Steve Buscemi, Ving Rhames, Dave Chappelle (…) ja mm. Danny Trejo, on tunnelmallinen matka ainakin paperilla valmis alkamaan. Toisin kuitenkin käy, sillä juonen polut oiotaan elokuvassa vaakasuoraksi ja järjen ääntä ei kuunnella missään vaiheessa. Cage pullistelee pitkätukkaisena elokuvan läpi ilman kummempia vaikeuksia ja yleensä niin pirullisen oloinen Malkovich näyttelee välillä jopa vaivautuneen oloisesti.

Eikä West ole saanut irti mitään kenestäkään muustakaan; kuten sanottua Cage on oman imagonsa vanki sopien verrattaen huonosti ainakin tämänkertaiseen pullisteluun. Malkovich vaikuttaa toden teolla poissaolevalta, eikä lain paremmalla puolella oleva John Cusack tunnu yhtään luontevalta. Ja kun mm. Star Trekistä tuttu Colm Meaney vetää roolinsa tukevasti yli, jää katsojalle käteen miltein Musta Pekka. Tämän voi perustella monellakin tapaa, mutta esimerkiksi Steve Buscemin sekopäärooli tuo elokuvaan pikemminkin hilpeyttä kuin toimintaelokuvaan sopivaa vakavuutta. Kun Danny Trejokin esittelee roolihahmonsa tatuointeja ja pitää itseään kovana jätkänä ja Dave Chappelle luo elokuvaan pientä komedianpätkää, nojautuu katsoja-parka jo puolittaiseen “face palmiin”.

Mutta ei siinä hyvää, missä huonoakin, sillä Con Air on oman lajityyppinsä tyypillinen elokuva, jossa miltei absoluuttisesti kaikki vedetään riman yli: elokuva tarjoileekin hurjan laskeutumisen, tappeluita, ampumista, nokkelia sanaleikkejä, sekä tietenkin päätöntä toimintaa niin paljon kuin katsoja jaksaa katsella. Toisin sanoen mikäli elokuvaa on lähtenyt katsomaan aivot nollalla, on käsissä ihan katsottava pätkä, jolle jaksaa hymähdellä puoliunisena sohvalla. Niin, elokuvallisessa mielessä Con Air on kuitenkin puhdasta sitä itseään, mutta taiteelliseen vapauteen kuuluu myös vapaus nauttia aivottomista elokuvista, joten ei tätäkään elokuvaa voi ihan nollille heittää. Onhan tiedossa kuitenkin pahisrooleja tehneen John Malkovichin ja hyvis-Cagen taattu ja klassinen hyvä-paha-välienselvittely.