Kuolleiden Runoilijoiden Seura

Kuolleiden Runoilijoiden Seura on kaunis elokuva. Se kertoo teini-ikäisten sisäoppilaitoksessa opiskelevien poikien elämästä, sekä heidän uudesta innostavasta äidinkielenopettajastaan, John Keatingista, jota Robin Williams esittää todella suvereenisti.

Tiukassa koulussa jossa kunnioitetaan perinnettä, kunniaa, kuria ja erinomisuutta opettaja on oiva lisä, ja tämä opettaa poikia mitä kummallisin metodein, mistä muut opettajat saati rehtori eivät pidä. Keatingin tarkoituksena on opettaa poikia ajattelemaan ja toimimaan yksilöllisesti, herättää heihin individualistisia ajatuksia. Opettaja yrittää saavuttaa tavoitteensa opettamalla oppilailleen runoutta, ja niin käykin että seitsemän finninaamaa päättää ottaa uudesta isähahmostaan mallia ja uudelleenperustaa Kulleiden Runoilijoiden Seura, seura joka kokoontuu kerran viikossa lukemaan runoja ja pitämään hauskaa.

Keatingin kannustus sekä omien ajatusten löytäminen vie pojat oman itsensä tutkimusmatkalle, mutta asiat mutkistuvat traagisesti, eikä kenenkään elämä tule olemaan entisellään.

Kuolleiden Runoilijoiden Seura on Australialais-syntyisen Peter Weirin parhaita oahjaustöitä, ja uskomattoman koskettava elokuva. Elokuvan musiikitkin täydentävät mahtavasti 1950-luvun lopulle sijoittuvaa elokuvaan. Robin Williamsin tehdessä ehkä parhaimman roolisuorituksensa sympaattisena opettajana joka yrittää koskettaa miehen alkujen ajatusmaailmaa, on elokuvassa myös muita mainoita roolisuorituksia, etenkin juuri Seuraan kuuluvat pojat vaikuttavat todellakin hyviltä ystäviltä, läheiseltä poikaporukalta, jonka kautta elokuva herää henkiin, heidän hauskanpitonsa todella vaikuttaa hauskalta, eikä väkinäiseltä illuusiolta. Muutenkin elokuva vaikuttaa peloittavan todelta, sillä näyttelijöillä todella synkkaa.

Kuolleiden Runoilijoiden Seura ei ole mikään tavallinen elokuva. Se haastaa vanhoilliset opetusmetodit, sekä todella ottaa kantaa teini-ikäisten ongelmiin, vaikkakin ehkä hieman vanhentuneella tavalla. Katsottuani elokuvan ensimmäistä kertaa päästin jopa kyyneleen, eikä se ole minulle jokapäiväistä. Tämän elokuvan noteeraan todella kauniiksi, yhdeksi kauneimmista näkemistäni elokuvista, mutta myös erittäin viihdyttäväksi kuvaksi, jonka osana katsoja tuntee todella olleensa, sillä tämä elokuva on todellinen tunnelataus. Mitä voisin sanoa? Carpe Diem! Tartu Hetkeen!

Hyvää:
-Näyttelijäsuoritukset
-Koskettava juoni

Huonoa:
-Pitkähkö
-Välillä liian naiivi