Frank Martin on taas täällä ja Transporterilla on jälleen kiireinen toimitus hoidettavana. Vuonna 2002 ilmestynyt loistavan vauhdikas ranskalais-yhdysvaltalainen elokuva Transporter teki Stathamille suuremman palveluksen kuin hän ehkä osasi aavistaakkaan. Vielä kun oma henkilökohtainen idoli, visionääri Luc Besson, oli käsikirjoittamassa elokuvaa, ei se voinut olla täysin susi ja kun tämä sama mies on ollut kaikissa kolmessa Transporterissa käsikirjoittajana, niin ei mieleen tulisi puhua mitenkään huonosta trilogiasta. Ainoaksi ongelmaksi muodostuukin se, että ensimmäisessä elokuvassa nähtiin jo kaikki tarpeellinen ja jatko-osat vain jatkavat tarinaa tv-sarjan tapaan.
Mihin näiden elokuvien vetovoima sitten perustuu? Hienoihin autoihin, näyttäviin takaa-ajoihin ja tietenkin Frankin aivan uskomattomiin taistelutaitoihin yhdistettynä miehen viileyteen, joka vetää vertoja jopa Vin Dieselille. Statham onkin ottanut mallikkaasti sen valtikan, mitä 80-luvun toimintastarat kantoivat ylpeinä läpi vaikeiden aikojen ja kun mies on ulkoiselta habitukseltaan sellaisessa kunnossa, että me normaalit heteromiehetkin katselemme miehen lihaksia kiiluvin silmin, niin voidaan puhua jo jonkinlaisesta ilmiöstä. Miehestä ei toki ole mihinkään suureen luonnerooliin, mutta näissä toimintarymistelyissä Jason on kuin kotonaan.
Mutta mihin soppaan Frank tällä kertaa onkaan sitten tunkenut nokkansa? Mies on muuttanut takaisin Marseilleen ja viettää vapaa-aikaansa leppoisasti yhdessä komisario Tarconin kanssa kaloja narraillen. Vaikka Frank toimiikin lain harmaalla aluella, tietää komisario, että mies on kuitenkin sanansa mittainen mies, joka ei aiheuta vaaraa normaalille väestölle. Samaan aikaan maailmalla on suuri huoli ympäristöasioissa ja uutta ympäristösopimusta ollaan allekirjoittamassa. Lain väärällä puolella toimivat liikemiehet eivät tätä tietenkään hevillä sulata, ja niin Knepperin näyttelemä Johnson kaappaa asioista päättävän ministerin tyttären ja aikoo saada näin sopimuksen raukeamaan ja samalla omat jätteensä “laillisesti” haudattua.
Mihin sitten Frankia tarvitaan? No tietenkin tyttären kuljettamiseen läpi Euroopan pitämällä tytär poliiseilta piilossa. Jälleen on alla turboahdettu Audi ja bonuksena ranteessa räjähde, joka estää miestä liikkumasta muutamaa metriä autoa kauemmaksi. Eli jos toisessa osassa Amerikan mantereella Frank ei ehkä ajanut niin paljon, niin nyt mies todellakin on naulattu auton rattiin. Mutta tässä piilee myös tämän elokuvan ennalta-arvattavuus, sillä kuinka monta hauskaa ja läheltäpiti tilannetta voidaan rakentaa jälleen yhdelle “pysytte yhdessä tai kuolette”-teemalle? Kaiken lisäksi matka taittuu Euroopan maaseudun läpi ja takaa-ajotkin tapahtuvat maanteillä ja pikkukylissä. Toki niihinkin on saatu sellaista munaa, mistä monet muut elokuvat näkevät vain märkiä unia.
Transporter 3 onkin karvan verran parempi kuin edellinen “jenkki-osa”, mutta aihe on jo niin käyty ja nähty, että mitään uutta ja yllättävää se ei tarjoa. Frank vetää uskomattomia autostuntteja ja pätkii muutaman kymmenen jätkää tyylillä, joka saa jopa Jet Lin ja Jackie Chanin haukkomaan henkeä. Mies on kaikessa tekemisessään viileämpi kuin Siperian aro ja naisetkin kaatuvat syliin vain katsomalla. Tämä elokuva ei yritäkkään siis olla mikään elämää suurempi, vaan silmiä hivelevä toimintaseikkailu, joka on viihdyttävä ja vauhdikas, mutta samalla myös itseään toistava. Kaikesta huolimatta nautin siitä sen koko keston ajan ja toivon, että Statham jatkaa valitsemallaan tiellä.
Transporter 3
-
58%
Poiminta
Genret: jännitys,toiminta,rikos,seikkailu
Kesto: 99 min
Ohjaaja: Olivier Megaton
Pääosissa: François Berléand,Natalya Rudakova,Jason Statham,Robert Knepper
Valmistusmaa: Ranska
Valmistusvuosi: 2008