elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Tositapahtumiin perustuvia elokuvia on kahdenlaista sorttia: toiset elokuvat pohjautuvat uskollisesti alkuperäiselle tarinalle, kun taas toiset tekevät alkuperäisestä tarinasta oman versionsa. Oma lukunsa on sitten...

Tositapahtumiin perustuvia elokuvia on kahdenlaista sorttia: toiset elokuvat pohjautuvat uskollisesti alkuperäiselle tarinalle, kun taas toiset tekevät alkuperäisestä tarinasta oman versionsa. Oma lukunsa on sitten Julian Gilbeyn ohjaama Väkivallan tie (Rise of the Footsoldier), josta en osaa mitenkään päättää, että mikä elokuvasta on totta ja mikä vain värikynän värittämää proosaa. Joka tapauksessa tämäkin britti-elokuva lähtee liikkeelle saarivaltakunnan kuningaslajista, jalkapallosta.

Väkivallan tie lähtee liikkeelle tutulla kaavalla, sillä vuonna 2007 valmistunut elokuva muistuttaa enemmän tai vähemmän vuonna 2005 valmistunutta Hooligansia ja vuonna 2004 valmistunutta, energistä Football Factorya. Sitten sukelletaankin syvälle rikosten maailmaan, sillä jalkapallohuligaani Carlton Leachin nousu rikollismaailman kermaan ei ole mitään herttaista katseltavaa. Eräänlainen Tuhkimo-tarina se sentään on, mutta mitään ei näytä tulevan ilmaiseksi, kun Ricci Harnettin näyttelemä Carlton nousee huligaanista ovimikoksi ja ovimikosta monen muunkin baarin “ovimikoksi”. Seurauksena on tietenkin lopulta sotkeutuminen alamaailman väkivaltaisimpiin koukeroihin, joissa ihmishenki on todella höllässä.

Väkivallan tie pohjautuu kuuluisan brittiläisen rikollisen, Carlton Leachin, elämään seuraten miehen polkua jalkapallohuligaanista ovimikoksi, huumekauppiaaksi ja lopulta yhdeksi Lontoon pelätyimmistä miehistä 80- ja 1990-lukujen vaihteessa. Gilbeyn elokuva kuvaa Leachin äkkipikaiseksi, mutta samalla myös liikkeissään hyvin harkitsevaksi mieheksi, jonka kylmähermoisuus ja tilannetaju pelastavat monelta pahalta asialta. Elokuva lopulta huipentuu oikeasti tapahtuneisiin Rettendonin murhiin, jotka ovat verisyydessään omaa luokkaansa.

Nimiroolissa itse Leachia näyttelevä Ricci Harnett on mies paikallaan, sillä Harnett rakentaa Leachista mainion juron kuvan. Pääosanesittäjä rakentaa Leachista kovapintaisen, tarvittavan raa’an ja samalla kylmähermoisen miehen mallin: toisinsanoen melkoisen katu-uskottavan gansterin. Mukana riehuvat ja osin pönttöilevät Terry Stone ja Craig Fairbrass ottavat myös elokuvan tosissaan ja osoittavat brittinäyttelijöiden arvostuksen olevan ansaittua.

Vaikka Väkivallan tie perustuu tositapahtumiin, voisi elokuva olla silti täyttä fiktiota. Gilbeyn elokuvaa voisikin miltei verrata Scarfaceen ainakin jossain suhteessa, sillä rikoksen poluille ja yleiseen uhoamiseen mennään siinä mittakaavassa, että moista toimintaa on vaikea uskoa milloinkaan tapahtuneen. Mutta kuten monesti tiedetään, niin totuus on tarua ihmeellisempää ja senpä vuoksi Väkivallan tien tarinaa voidaan pitää jollakin tavalla jopa uniikkina.

Herkimmille katsojille Väkivallan tie ei tarjoa yhtään mitään katsottavaa. Sen sijaan rikos- ja gansterielokuvien ystäville elokuva tarjoaa runsaasti viihdettä ja miksi myös ajateltavaakin, sillä rahasta ja kadulta ansaitusta maineesta ei ole mitään hyötyä, kun ajautuu tekemään vääriä valintoja väärien ihmisten seurassa. Sen -jos jonkin- Väkivallan tiestä ainakin oppii.

  • 70%
    Väkivallan tie - 70%
70%

Poiminta

Genret: draama,toiminta,rikos
Kesto: 119 min
Ohjaaja: Julian Gilbey
Pääosissa: Billy Murray,Craig Fairbrass,Ricci Harnett,Terry Stone,Roland Manookian
Valmistusmaa: Iso-Britannia
Valmistusvuosi: 2007

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments