Anaconda 3: offspring

No niin: on tullut aika jälleen yhdelle turhalle jatko-osalle, joka kantaa nimeä Anaconda 3: Offspring. Hollywood rakastaa jatko-osia, ja vaikka taso on näissä tekeleissä yleensä jossain kengänpohjan ja likaviemärin välimaastossa, niin tekijöitä se ei tunnu haittaavan. Näille B-scifihölmöilyille löytyykin aina lähes sama kaava: ensimmäinen osa on yleensä suhteellisen toimiva paketti, joka kuorrutetaan yhdellä tai useammalla A-kategorian tähdellä ja muutenkin suhteellisen tunnetulla tuotantoryhmällä. Jatko-osat tehdään härskisti ensimmäisen osan menestyksen siivellä ja jo toisessa osassa yleensä on enää tv-sarjoista tuttuja naamoja ja jos päästään kolmanteen ja neljänteen osaan, niin kameran edessä häärää menneiden aikojen b-staroja, jotka ovat osalta katsojista jo unohtuneet. Tällaisia “sarjoja” ovat esimerkiksi Species, Mimic, Scanners, Starship Troopers, ja niin edelleen. Siinä missä ensimmäisessä Anacondassa hääri sentään Jennifer Lopez ja Jon Voight, niin kolmannen osan vetonaulaksi on palkattu itse David Hasselhoff, wuhuu!

Toinen asia mikä näissä jatko-osissa myös menee alaspäin, on tuotantobudjetti. Siinä missä ensimmäisen osan Anaconda näytti ajoittain jopa oikealta käärmeeltä, niin tässä osassa se muistuttaa lähinnä käsinukkea. CGI on todella surkeata, mutta ohjaajana toimiva FauntLeRoy on monien tv-elokuvien veteraanina tajunnut sen idean millä huono CGI paikataan: verellä. En muista, että olisiko aikaisemmat osat olleet ihan näin verisiä, sillä tämä on ihka aitoa K-18-kamaa. Tarina jatkuu jollain tavalla edellisestä osasta, sillä jälleen aiheena on näiden isojen anacondien pitkäikäisyys, ja punaisista orkideoista yritetään jälleen saada geenimanipulaatiolla lääkettä niin syöpään kuin alzheimeriin. Jonnekin Keski-Euroopan metsiin on pystytetty salainen tuotantolaitos, joka hieman oikoo mutkia lääke-etiikassa saadakseen aikaan tämän ihmelääkkeen. Laitokseen on tietenkin pyydystetty muutama hirmuisen iso anaconda, ja kaupan päälle yksi geenimanipuloitu super-anaconda.

Juoni lainaa ties kuinka monesta muusta scifi-leffasta aiheitaan, ja käsikirjoittaja ei ole viitsinyt lähteä tekemään henkilöille mitään syvempiä luonteita, vaan homma pysyy niin karikatyyrimäisenä kuin suinkin vain mahdollista. Ei olekaan vaikeaa arvata, että tämä super-anaconda karkaa laitoksesta ja alkaa teurastamaan ihmisiä kuin teuraskarjaa. Kohtauksia satelee niin Predatorista, Aliensista ja monista muista alan elokuvista täysin häpeilemättä. Ruudussa vilahtava John Rhys-Davieskin on vaihteeksi pahiksen roolissa lääkefirman johdossa, ja mies on painonpudotuksen ohella menettänyt ne viimeisetkin näyttelijäkykynsä. Jälleen tätä kaikkea surkeutta on lähdetty paikkaamaan hemaisevalla naispääosan esittäjällä, ja harvoin on lääketieteen tohtori näyttänyt näin hyvältä. TV-kuha Crystal Allen vetääkin tohtori Amandan roolin ihan mukiinmenevästi valkoinen ihomyötäinen toppi päällä.

Yleensä tällaiset häpeilemättömät B-scifi jatko-osat ovat edes jollain tavalla viihdyttäviä, mutta tällä kertaa sekin kortti jää jakajan käteen. Tässä elokuvassa kun kaikki menee niin metsään, että jopa itse metsä on aivan väärä. Kun rahat eivät ole riittäneet edes viidakossa kuvaamiseen, niin porukka heiluu jossain Romanian lehtimetsissä niin pienellä alueella, että väitän nähneeni saman puun ainakin kolme kertaa yhden takaa-ajon aikana. Näyttelijät vetävät osansa Hassehoffin avustuksella täysin päin peräosastoa, ja kun sekä cgi, juoni että lavasteet ovat kyhätty kolmella dollarilla, tarinalla ei ole sankaria eikä kunnon loppua, niin tämä on sellaista scheissea, että en suosittele tätä edes käärmeistä pitäville. Pahin uutinen tuli minulle kuitenkin tämän elokuvan jälkeen, kun luin että neljäs osa tulee vuonna 2009… Eih!