elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Häiriintyneistä perheistä kertovat minimalistiset komediat elävät jonkinlaista kukoistuskauttaan pitkälti Wes Andersonin menestyksen myötä. Kun vielä indiehitti Little Miss Sunshine nappasi parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscarin...

Häiriintyneistä perheistä kertovat minimalistiset komediat elävät jonkinlaista kukoistuskauttaan pitkälti Wes Andersonin menestyksen myötä. Kun vielä indiehitti Little Miss Sunshine nappasi parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscarin vuonna 2006, oli selvää, että pulaa tällaisista elokuvista ei ole lähiaikoina tulossa. Ensikertalaisohjaaja Noam Murron Smart People yrittää mahtua kategoriaan.

Eikä sillä aivan hulluja lähtökohtia olekaan. Perimmäinen idea on suurinpiirtein se, että älykkäimmät ihmiset ovat myös onnettomimpia. Tämä saattaa hyvinkin pitää paikkansa, mutta valitettavasti herkullisesta aiheesta ei revitä irti juuri mitään: ei kunnollista tarinaa, ei suuria tunteita, ei edes nauruja. Jonkinasteinen muutos päähenkilöiden elämässä käynnistyy, kun vaimonsa menettänyt yliopiston professori Lawrence (Dennis Quaid) ja hänen asosiaalinen, opiskelulle elämänsä omistanut tyttärensä Vanessa (Ellen Page) saavat niskoilleen Lawrencen kelvottoman veljen (Thomas Haden Church). Sotku pahenee viimeistään siinä vaiheessa, kun proffa vielä tapaa naislääkärin (Sarah Jessica Parker), joka jostakin melkoisen käsittämättömästä syystä ihastuu häneen.

Jo pelkästään juonikuvausta vaivaava täydellinen omaperäisyyden puute loistaa oikeastaan elokuvan jokaisella osa-alueella. Jos hahmot ovat paperinohuita, heidän motiivinsa epäselviä ja kehityksensä pääasiassa yllätyksetöntä ja olematonta, näyttelijöille ei jää tehtäväksi muuta kuin vanhan lämmittelyä tai muualta lainaamista. Quaidin professori on yliopistomaailmaan siirretty tohtori House ilman Hugh Laurien karismaa ja oivaltavaa sanailua, ja Page vetää masentavasti väärinymmärretyn tytön roolin täysin autopilotti päällä. Kun päälle on liimattu vielä suoraan yläasteen kirjoituskurssilta peräisin oleva rakkaustarina lääkäriksi ryhtyneen Carrie Bradshaw’n kanssa, lopputulos on niin harmaa, että sen rinnalla sanomalehtien pörssisivut näyttävät riemunkirjavalta multimediaviihteeltä. Haden Church on periaatteessa hyvä, mutta hänen hahmonsa on lopulta vain sivusta tapahtumiin kadunmiehen viisauksillaan vaikuttava tekijä, täydellinen stereotyyppi.

Tiivistäen voisikin sanoa, että Smart People on kuin Andersonin komedia ilman kieroa ja huolitellulla tavalla vinksahtanutta maailmaa, Juno ilman minkäänlaista asennetta ja vetoa teiniyleisöön sekä Little Miss Sunshine ilman kunnollista irvailun kohdetta. Vähäeleisen ilmaisunsa, rauhallisen tahtinsa ja rehellisyytensä ansiosta se saattaa vedota pikkukivaa herkistelyä etsiville, mutta kaikki tässä on tehty niin paljon paremmin muualla, ettei elokuvan olemassaololla ole oikeasti juuri mitään merkitystä.

  • 40%
    Smart People - 40%
40%

Tiedot

Genret: draama,komedia,rakkaus
Kesto: 95 min
Ohjaaja: Noam Murro
Pääosissa: Ellen Page,Dennis Quaid,Sarah Jessica Parker,Thomas Haden Church
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2008

Sending
User Review
0 (0 votes)

Toni Saarinen

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments