Day Watch

Ohjaaja Timur Bekmambetov iski varsinaiseen kultasuoneen ohjatessaan venäläisen fantasiatrilogian ensimmäisen osan “Nochnoy dozorin“, joka meillä täällä länsimaissa tunnettiin paremmin nimellä “Night watch“. Tämä ensimmäinen Venäjältä länsimaihin levinnyt tehostepitoinen fantasiarytinä räjäyttikin sellaisen pankin ainakin kotimaassaan, että jatkoa oli varmasti luvassa, ja huhut liikkuivat amerikkalaistuneesta tuotannosta. Mutta kuinkas sitten kävikään? Jatko-osa toki tehtiin, mutta tuotanto pysyi Venäjällä jatkaen Sergei Lukyanenkon “Night watch”-tarinaa.

“Day watch” jatkaakin lähes suoraan edellisen elokuvan tarinaa, joten pysyäkseen edes jotenkin kärryillä tapahtumista se ensimmäinen osa on syytä olla katsottu. Jo Night Watchissaa pääosaan noussut Anton (Khabensky) pitää ohjaksia myös tässä jatko-osassa. Mies kuuluu “yövahtien” kovaluisempaan osastoon ja miehen tinkimätön asenne viekin hänet sellaisiin pulmiin, joista selviämiseen tarvitaan jo ulkopuolista apua. Day watch oli alun perin nimetty: “Night Watch 2, The Chalk of Fate”, koska elokuvan punaisena lankana toimii maaginen kohtalon liitu, jota käyttämällä jokainen voi muuttaa omaa kohtaloaan. Ei siis mikään aivan turha liitu. Yövahtien ja päivävahtien tuhatvuotinen rauha onkin jälleen vaarassa rikkoutua, kun kummatkin puolet alkavat tavoitella tuota maagista liitua.

Jos ensimmäinen osa oli visuaalisuudeltaan komeaa silmäkarkkia, niin tämä toinen osa pistää vielä yhden vaihteen isommalle, ja antaa kierrosten surrata punaisella ja pitkään. Tuntuu kuin Timur olisi päässyt ensimmäistä kertaa karkkikauppaan, haluten kokeilla kaikkia makuja kerralla. Ajoittain visuaalinen kikkailu toimii hyvinkin tarinaa eteenpäinvievänä voimana, mutta suurimman osan ajasta tehosteita käytetään vain niiden itsensä takia. En väitä etteikö esimerkiksi Mazda RX-8:lla ajettu kohtaus, missä päivävahtien johtajan vaimo ajaa autonsa hotellin seinää pitkin heittäen sen käsijarrulla ikkunasta sisään ja sen jälkeen pöröttää sillä juhlasaliin, olisi kaikessa absurdiudessaan aivan uskomattoman hieno ja miehekäs kohtaus, mutta onko siinä mitään järkeä tarinan kannalta? No ei.

Onneksi suuren ja mahtavan liitumetsästyksen lomassa kulkee toinenkin tarina, joka tuo tätä elokuvaa vähän lähemmäksi maanpintaa, ja samalla antaa katsojalle niitä elintärkeitä hengähdystaukoja. Eräs päivävahtien
jäsenistä surmataan maagisilla voimilla ja Anton joutuu menneisyytensä takia epäiltyjen listalle. Antonin ei kuitenkaan tarvitse taistella syyttömyyttään vastaan yksin, vaan hän on saanut rinnalleen kuvankauniin vahti-oppilaan Svetlanan, jonka yliluonnollisten voimien potentiaali on vasta selviämässä yövahdeille. Nuori Svetlana ihastuukin Antonin karuun olemukseen, ja siitä seuraakin monia humoristisia kohtauksia, jossa Svetlana yrittää kaikin keinoin miellyttää Antonia kutsumalla tämän syömään ja juomaan olutta. Svetlanaa näyttelevästä Mariya Poroshinasta nouseekin elokuvan toinen kantava voima, joka vetää vertoja Antonin karismallle.

“Night watch”-elokuvassa saimme selville, että Antonilla on lapsi, joka adoptoitiin päivävahtien puolelle ja Anton ei saisi enää koskaan tavata häntä. Poika on kuitenkin päässyt murrosikään ja verenjano alkaa saamaan ylivaltaa pojasta. Anton ja Svetlana partioivat Venäjän lumisia katuja jo legendaksi nousseella keltaisella koppi-“zilillä”, jonka konepellin alta löytyy enemmän ruutia kuin Venäjän armeijalta. Anton törmääkin vahtivuorollaan poikaansa, mutta poika omaakin huomattavasti kovemmat voimat kuin isänsä. Samalla Antonin pojan huoltaja Galina Rogova surmataan ja koska nainen nähtiin viimeksi juttelemassa Antonille, niin mieshän julistetaan syylliseksi samantein. Tämän jälkeen Anton joutuu pakoilemaan päivävahteja, johon liittyy mielenvaihtoa eri ruumiiseen, kömpelöä ihastumista Svetlanaan, Liidun etsimistä ja oman pojan kaipuuta.

Olisi lähes mahdotonta, ja turhaa aikaa vievää selvittää tämän elokuvan kaikkia juonen käänteitä, sillä niitä on enemmän kuin Punaisellatorilla maatuskoja. Mutta toisin kuin “Night Watch”, tämä osa keskittyy välillä kuitenkin myös juonen eteenpäin viemiseen, toimintaa unohtamatta. Pituutta onkin lisätty roimasti ja melkein kaksi ja puolituntiseksi venähtänyt kesto tekeekin palveluksen tälle fantasiaa sisältävälle eepokselle. Tehosteet ovat jopa ensimmäistä osaa vakuuttavammat ja Timurin ohjausvisiot ovat välillä todella upeita. Voisikin sanoa, että Day Watch on astetta parempi jatko-osa, joka pieksee lähes jokaisella osa-alueella ensimmäisen osan, ja lopuksi voi todeta,että onneksi tämä tehtiin vielä Venäjällä.