Harsh Times

David Ayerin (Training Dayn, The Fast and the Furiousin ja S.W.A.T:n käsikirjoituksesta vastannut, sekä Street Kingsin ohjannut) esikoiselokuva nimenomaan ohjauksen puolelta, Harsh Times, on mielenkiintoinen ja adrenaliinipaukkuinen sukellus Los Angelesin kaduille ja erityisesti Christian Balen näyttelemän Jimin pään sisälle. Eikä se itse asiassa olisi juuri mitään, ellei Bale jälleen kerran antautuisi roolin vietäväksi ja ajaessaan itseään yhä maanisempaan tilaan aivan kuin American Psychossa.

Näennäisesti elokuva kertoo kahdesta ystävästä, Jimistä ja Mikestä (Freddy Rodriguez), joiden aikuiselämään kuuluvat niin pieni tissuttelu kuin myös lievä rikollinen toiminta. Pikku hiljaa käynnistyvä ja joka aamuinen “töiden etsintä” Miken vaimon Sylvian (täyterooliin pestattu Eva Longoria) painostamana etenee kuitenkin vääjäämättä kohti väkivaltaista loppuaan aivan kuten Ayerin käsikirjoittama Training Day sillä erotuksella, että taustalla ei suinkaan ole toverusten teot, vaan Balen näyttelemän roolihahmon äänekäs matka kohti mielisairautta. Koko ajan epärealistisemmiksi käyvät juonenkäänteet loppuvat viimein Balen viimeiseen hätähuutoon auton etupenkillä ja Rodriquezin juoksuun kodin turvaan.

Niin, Harsh Times, kuten nimestä voi päätellä, kertoo varsin ankarista ajoista, joita Irakista kotiutunut Balen roolihahmo käy mielessään läpi yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä aiheuttaa valtavia ylilyöntejä ja niistä selviytymisiä, jotka johtavat yhä suurempiin riskinottoihin viimeistään siinä vaiheessa, kun traumaa helpottava Marta (Tammy Trull) työnnetään pois elämästä. Tuloksena on pään sisäistä tuskaa, joka räjähtää katsojan silmille väkevällä ja väkivaltaisella tavalla Los Angelesin kadulla.

Väkevä aihe tarvitsee väkeviä näyttelijöitä: Christian Bale onkin päärooliin täydellinen ilmestys. Entinen lapsitähti puskeekin lähes vesikauhuisella ja pelottavalla otteellaan elokuvan läpi ilman sen kummempia vaikeuksia. Bale pitääkin elokuvaa hienosti kasassa, kun Freddy Rodriguezin tehtäväksi jää sivustakatsojan rooli. Sivuosissa puolestaan nähdään tuttuja (mm. J.K. Simmons) ja puolituttuja naamoja, jotka tukevat maanista tarinaa suhteellisen hyvin. Tämä onkin tarpeen, sillä itse tarinassa ja elokuvan toteutuksessa olisi paljonkin toivomisen varaa.

Ayerin elokuva ei ole kuitenkaan täydellinen: sen rytmitys, joka vaihtelee hiljaisesta täyteen rähinään, on aavistuksen pielessä ja tarinan käänteet vaikuttavat väliin jopa väkisin keksityiltä. Ayerin hakiessa elokuvaltaan draamaa ja katujen kautta realismia, vajoaa Harsh Times jonnekin sekavien ja kaaosmaisten elokuvien joukkoon. Lisäksi Harsh Times, vaikka esikoiselokuva onkin, tuntuu toistolta ja sekopäisemmältä Training Day-kopiolta. Tuntuukin siltä, ettei Ayer kykenisi muuhun kuin nopeasti eteneviin ja katu-uskottavuuden voimaan luottaviin elokuviin, jotka toistavat itseään kerrasta toiseen. Harsh Timesin nähtyä onkin todettava, että miljöön vaihto voisi tehdä Ayerille hyvää tuottaen kenties jotain ihan muuta kuin rosoisen, likaisen ja rikokselta haiskahtavan miljöön.