Taisin kolme vuotta sitten toivoa että Guardians of the Galaxy saisi jatkoa, ja nyt huutoon on vastattu. Ohjaajan ja käsikirjoittajan puikoissa heiluu jälleen James Gunn ja mies ei tälläkään kertaa petä katsojiaan. Guardians of the Galaxy Vol2 jatkaa suoraan siitä mihin edellinen osa jäi. Tämä avaruuden rämäpääjoukko on noussut nimensä mukaiseksi joukoksi ja hoitelee erinäisiä tehtäviä pitkin galaxia. Päätähtenä nähdään jälleen joukon nimellinen johtaja Peter Quill eli Star-Lord, mutta tälläkin kertaa elokuva nojaa tasaisesti sen kaikkiin jäseniin ja vaikka Groot jäi edellisen elokuvan tapahtumien johdosta pieneksi puun versoksi niin tällä pienellä mutta pippurisella taimella on oma kortensa kannettavana.
Mutta kantaako ensimmäisen elokuvan hulvaton meininki vielä toisenkin osan? Noh, yksinkertaistettuna kyllä sillä tämä on heittämällä hauskin marvel elokuva tähän asti, mutta uutuuden viehätystä tästä ei tietenkään enään saa. James Gunn onkin loisteliaasti ottanut lähtökohdaksi Peterin menneisyyden selvittämisen sillä edellinen osa jätti suuria kysymyksiä ilmaan että Peter ei ihan tavallinen maapallon asukki todellakaan ole. Tässä mukaan astuukin yllättävän suureen rooliin nouseva Peterin isä Ego jonka nimi jo viittaa johonkin suurempaan voimaan. Ego onkin vaatimattomasti jumala joka on elänyt universumissa miljardeja vuosia, ja kukapa olisi parempi näyttelemään vanhaa jumalaa jolla on äärettömän suuri ego kuin Kurt Russel. Russel on nyt uransa ehtoopuolella profiloitunut erinäisiin jatko-osien sivuhahmoiksi ja useimmiten jonkinlaiseksi pahikseksi. Niin käy nytkin vaikka alku ei siltä näytä, sillä jumalan tarkoitusperät eivät ole ehkä meidän maan matoisten mieleen.
Peter saakin pian huomata että muukalaisrotujen tai avaruuslaivastoja vastaan taisteleminen on lasten hommaa kun vastaan asettuu omnipotenssi olio joka sattuu olemaan vielä oma isä. Elokuva syventää myös muiden sankarien keskinäisiä välejä ja historia aukeaa osalle ihan uudella tavalla. Elokuvan sympaattisin hahmo on eittämättä Rocket, sillä tuosta pesukarhun näköisesti entisestä varkaasta ei vain voi olla pitämättä. Bradley Cooper jatkaa aivan maagista otettaan Rocketin äänenä. Toinen esille nouseva hahmo on ehkä yllättäen Michael Rookerin näyttelemä Yondu joka edellisessä osassa osoittautui aika häikäilemättömäksi pahikseksi, mutta nyt tarina hänen takanaan aukeaa aivan uudella tavalla ja Yondusta tuleekin osa vartijoiden poppoota tavalla jota kukaan ei varmasti osannut odottaa.
Guardians of the Galaxy Vol2 on erittäin viihdyttävä marvel-avaruusseikkailu jonka hahmokavalakaadi on niin hullu että se toimii lähes täydellisesti. Mieleen tulee tällä kertaa Douglas Adamsin kirjoitukset sillä niin hulluksi meno välillä äityy. Showpainija Dave Bautista parantaa juoksuaan elokuva elokuvalta ja Zoe Saldana on täydellisesti elementissään vihreänä Gamorana. Chriss Pratt on yksi tämän hetken parhaista toimintastaroista ja miehen veikeä ilme vain sulattaa katsojat. Tästä elokuvasta ei vain löydy oikein heikkoja kohtia. Se rullaa tasaisesti sen loistavan ääniraidan avulla jossa kuullaan jälleen kerran tuttuja 70-luvun hittibiisejä. Suvantokohdat käytetään kerrankin hyödyllisesti hahmojen syventämiseen ja kun toiminta alkaa niin ainakin 3D:nä menon äityy suorastaan päätä huimaavaksi. Tällaisia Marvel elokuvia katsoo mielellään, mutta seuraavaan osaan onkin keksittävä jotain aivan uutta, sillä vaikka sapluuna olisi kuinka hyvä niin paikalleen ei saa jäädä polkemaan.
Guardians of the Galaxy Vol. 2
-
80%
Poiminta
Genret: Toiminta, Scifi, Seikkailu
Kesto: 136
Ohjaaja: James Gunn
Pääosissa: Chris Pratt, Zoe Saldana, Dave Bautista, Vin Diesel, Bradley Cooper, Elizabeth Debicki, Glenn Close, Kurt Russell
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2017