Liftari

Elämme todellakin remake-elokuvien aikaa: viime vuosien aikana on tehty kymmeniä uudelleenfilmatisointeja mitä erinäisimmistä vanhoista elokuvista (Halloween, Hills have eyes, Texas chainsaw massacre, jne), joista osa on ollut klassikoita ja osa ei. Voin ehkä jotenkin ymmärtää, että jostain 40-50 vuotta vanhasta elokuvasta halutaan tehdä nykyaikaisempi ja teknisesti parempi versio, mutta kun 20 vuotta vanhoista elokuvista aletaan tekemään uusintakierrosta, niin ei voi kuin pyöritellä päätään.

Aikamme suurimpiin musiikkivideoiden ohjaajiin kuuluva Dave Meyers onkin ottanut esikoisohjaukseensa “vain” 21 vuotta vanhan The Hitcher-elokuvan uudelleenfilmatisoinnin. Onneksi alkuperäisen Liftarin katsomisesta on vierähtänyt niin pitkä aika, että en muistanut siitä lähestulkoon mitään. Toki pieniä flashbackeja tuli elokuvan aikana, mutteivat ne todellakaan vaikuttaneet arviooni tästä versiosta. Pyrinkin pitämään vertailun vanhaan elokuvaan pienenä ja katsoa tätä uutta Liftaria ihan itsenäisenä elokuvana.

Mutta mikä teki alkuperäisestä lähes kultin? Vastaus: Rutger Hauer! Mies on kuin tehty tällaisia psykopaattitappajan rooleja varten. Lähes yli-inhimilliset kyvyt omaava yhden miehen armeija, jota ei pysäytä mikään. Liftari John Ryderin roolin tässä uudessa versiossa ottaakin lähes yhtä pätevä Sean Bean. Voisi kuvitella, että Bean hoitaisi homman jopa paremmin, sillä onhan mies nyt oikeasti menestyneempi ja jopa näyttelijänlahjoiltaan parempi kuin Hauer, muttei sekään aina riitä, sillä roolitus tiettyjä rooleja varten vain sanelee ne lopullisen onnistumisen merkit varsinkin kun alkuperäinen elokuva oli yksinkertaisesti niin hyvä. Mutta älkää käsittäkö väärin, sillä Bean hoitaa kyllä leiviskänsä esimerkillisen hyvin ollen tämän elokuvan parasta antia.

Mistä sitten itse tarina kertoo? Nuori pariskunta Grace ja Jim lähtevät Gracen ystävien luokse viettämään kevätjuhlaa ja matka vie lähes puolen Amerikan läpi. Jimiä näyttelevä Zachary Knighton on jostain puskista repäisty näyttelijänalku, joka ärsyttävyydessään nousee melkoisiin sfääreihin ja Gracea näyttelevä Sophia Bush ei ole paljoa parempi.Kuinka ollakkaan pariskunta sitten “törmää” tällä road-tripillä kyytiä kaipaavaan Johniin ja hangoitteluista huolimatta he ottavat tämän ressukan kyytiin pois sateesta. Se olikin sitten se viimeinen virhe, minkä he tekivät. Kun pariskunta saa selville Johnin oikean luonteen, onkin jo liian myöhäistä ja vaikka he saavatkin potkaistua miehen ulos autosta, ei tarina todellakaan lopu siihen. Ryder aloittaa lähes psykoottisen murha-aallon vailla järjen hiventä ja voisi luulla, että Jim ja Grace olisivat kohteena, mutta kun ei. Tarkoituksena onkin lavastaa tämä pariskunta syylliseksi vetäen näin poliisien huomio pois oikeasta murhaajasta.

John Ryder: Strangers think I’m trustworthy
Jim Halsey: Aren’t you?
John Ryder: …no…

Tarinan paras anti löytyykin siitä, että hahmoja ei pahemmin selitellä. Elokuvan tapahtumat tapahtuvat juuri tässä hetkessä ja tarina luodaan toiminnan, reagoinnin ja vastaragoinnin voimin. Kun Johnilta kysytään: “Miksi tapoit nämä ihmiset”, vastaus on: “Miksi en?”” Tämä kertoo hyvin kuinka John Ryder on kuin pysäyttämätön luonnonvoima, terminaattori, joka tappaa vain koska se tuntuu hyvältä. Ei tarvita motiivia tai syytä ja tämä oli juuri se loistava alkuperäisen elokuvan idea siitä, kuinka kaikki asiat eivät tarvitse selitystä; ne vain tapahtuvat.

Liftarin uudelleenlämmittely alkaa toimia vasta viimeisellä kolmanneksella ja lopun ratkaisut nostavat tämän remake-elokuvien kärkikastiin. Kuitenkin alun sekoilu ja päähenkilöpariskunnan suorastaan aivoja raastava ärsyttävyys pudottavat pisteitä. En voi aina ymmärtää, miksi näitä lämmittelyjä tehdään, mutta kun tuottajan pallilta löytyy Michael Bay, niin jätänpä pohdintani siihen.