Dogville

Lars Von Trierin kirjoittama, ohjaama ja kuvaama keskivertokatsojan sietokyvyn äärimmilleen venyttävä, lavasteiltaan minimalistinen, tarinaltaan monivivahteinen, koskettava ja pessimistinen Dogville on kiistatta 2000-luvun parhaita elokuvia. Von Trier hämmentää, yllättää ja koskettaa, ja taatusti ainutlaatuisella tyylillä.

Trierin edellinen teos, hypnoottinen Dancer in the Dark toi esille ohjaajan pessimistisen näkemyksen sekä ihmiskuntaa että Amerikkaa kohtaan, luoden silti ajoittain valoa päähenkilö Selman elämään. Jos Dancer in the Darkissa oli havaittavissa positiivisessa mielessä tarkasteltu, ihailtava uhrautuminen toisen henkilön puolesta, on tämä sama uhrautuminen Dogvillessä pessimistisyydessään ainutlaatuinen. Ohjaaja tarkkailee kriittisesti Americanaa, orjakauppaa ja ihmisen sisältä kumpuavaa pahuutta. Ryhmäpaine, mahdollisuus – oikeutus, tiedostamaton kateus, koston oikeutus, kaavoihin kangistuminen, ja niin edelleen. Trierin teoksen monivivahteisuutta on vaikea kuvailla.

Lähes kolmetuntinen elokuva kuvattiin kokonaan eristetyllä näyttämöllä. Musta näyttämö on kooltaan ehkä 60m x 30m, jos sitäkään. Se on rajattu mustilla verhoilla, joten näyttää kuin kylä olisi täysin erillään muusta maailmasta (jota se monessa mielessä onkin.) Mustaan lattiaan on rajattu valkoisella liidulla talojen ja katujen ääriviivat. Marjapensaat ja kadulla lekotteleva koirakin ovat "vain" liidunjälkiä maassa. Kameratyöskentely on viipyilevää. Trier välttää turhia leikkauksia ja tarkastelee kylän ihmisiä käsivarakamerallaan, kiirehtimättä. Koheesio ei notkahda missään vaiheessa, eikä edes erittäin runsaasti käytetty isällinen kertojanääni onnistu häiritsemään. Juonellinen alkutilanne on petollisen yksinkertainen: Menneisyyttään pakeneva Grace saapuu Dogvillen uneliaaseen kylään, ja pseudofilosofi Tom vakuuttaa kyläläiset hyväksymään Gracen yhteisöön.

Sekä kuvaustyylin omituisuus että lavasteiden ja kuvauspaikkojen puute ovat saaneet monet katsojat hämilleen, ja jopa poistumaan teatterista. Minua ne eivät ensimmäisen kolmen minuutin jälkeen häirinneet. Elokuva kantaa koko kolmetuntisen kestonsa mainiosti, eikä tylsiä tai tarinalle merkityksettömiä kohtia ole. Äärimmäiseen vaikeaan tilanteeseen joutunut näyttelijäjoukko hoitaa työnsä erinomaisesti. Saihan vähintäänkin omalaatuinen ja vaikeaksi kuvailtu ohjaaja muunmuassa Dancer in the Darkissa pääosaa näytelleen Björkin jättämään projektin kyyneleet silmissä. Von Trieriä onkin usein verrattu vaativuudessaan jopa legendaariseen Stanley Kubrickiin.

Tarantinon osoitettua kuolevaisuutensa keskinkertaisella Kill Billillä ja Spike Jonzen tyytyessä liialliseen kikkailuun, on Von Trieristä muotoutumassa nykyajan tärkein auteur. Von Trierin täydellinen kieltäytyminen kompromisseista, peräänantamattomuus, vimmainen näkemys maailmasta sekä dogme95-ajoilta kumpuava omaperäisyys on nykymaailmassa jotain ainutlaatuista.

  • 95%
    Dogville - 95%
95%

Tiedot

Genret: draama
Kesto: 97 min
Ohjaaja: Lars von Trier
Pääosissa: Nicole Kidman,Harriet Andersson,Lauren Bacall,Paul Bettany,Patricia Clarkson,Ben Gazzara,Philip Baker Hall,Zeljko Ivanek,Stellan Skarsgård,Harriet Anderson
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Saksa,Ruotsi,Tanska
Valmistusvuosi: 2003

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

6 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Hefe
Hefe
16 years ago

No tää on kato amatöörilafka vet du. Kedon Jarmo lienee muutenkin jäänyt sivustomme historiaan jo aikaa sitten, eikä tämä välttämättä ole lainkaan paskempi juttu. Ei kaikki voi olla yhtä fiksuja kuin sinä, tai varsinkaan Minä. Lauantaiegoilut blakablaka!

Anonymous
Anonymous
19 years ago

Ehdoton viisi tähteä tälle elokuvalle. Erittäin koskettava elokuva, jonka loppu on veret pysäyttävä. Upeita ihmiskohtaloita, tapahtumia ja ennen kaikkea ihmisten vuorovaikutusta ja tunteita sisältävä teos, joka jäänee historiaan timanttina ja klassikkona. Huh-huh.
5p

Luna
Luna
17 years ago

Erittäin puhdistava kokemus kiltin tytön syndroomasta kärsivälle.5p

Mutru
Mutru
16 years ago

Tarkennuksena, edellinen kommenttini oli Jarmo Kedon arvostelusta. Itse elokuvaan olen rakastunut, sen loppu vetää elokuvan mittaan piinaavaa kostonhimoa itseensä imeneeltä katsojalta housut kinttuun. Poikkeaa ihanasti Breaking the Wavesin ja Dancer in the Darkin (jotka nekin ihan mahtavia leffoja) marttyyrisaagoista. Taiteilijoita, jotka pistävät vihaamaan ihmisyyttä, tarvitaan aina! Ja lavastusratkaisu oli loistava.

Chrismi
Chrismi
15 years ago

Samaa mieltä olen että järisyttävä elokuvakokemus! Ihmettelen kuitenkin kohtaa jossa kirjoitat: ”Nicole Kidman on ainoa tunnettu nimi, loput ovat harmaita tuntemattomuuksia”. Lauren Bacall on nimi johonka kannattaa tutustua, kuuluu elokuvan perusnimiin.

Mutru
Mutru
16 years ago

Elokuva oli järisyttävä, mutta pääaiheesta poiketen: mikä kumman saitti tämä on, jossa elokuva-arvosteluita kirjoittaa kaveri, jolle Lars Von Trier on ”tuntematon suuruus” ja joka kuittaa näyttelijäkaartin Kidmania lukuunottamatta ”harmaiksi tuntemattomuuksiksi”? Esim Lauren Bacall? Elokuvahistorian kuuluisimpia näyttelijöitä, harmaa tuntemattomuus tosiaan. Hihihi…