Monty Python and the Holy Grail

”We are the knights who say ’Ni!’ and we demand a shrubbery!”. Tämä kuolematon lause on peräisin elokuvasta Monty Python and the Holy Grail, joka on yksi parhaista näkemistäni elokuvista. Monty Python, tuo sketsisarjallaan ”Monty Python’s flying circus” kuuluisuuten ponnahtanut, on inspiroinut lukemattomia komediataiteilijoita, mm. South parkin luoneita Matt Stonea ja Trey Parkeria, 70-luvulta alkaen. Arvatkaapa vain, mistä tietokonepeli wormsin ”Holy Handgrenade” on peräisin.

Itse elokuva kertoo kuningas Arthurista (edesmennyt Graham Chapman) ja pyöreän pöydän ritareista, jotka etsivät pyhää Graalin maljaa. Tarina perustuu löyhästi Thomas Maloryn kirjaan ”Kuningas Arthur ja pyöreän pöydän ritarit”, mutta tarina on suureksi osaksi vedetty täysin uusiksi. Yhteistä alkuperäisteoksen kanssa on vain ritarien nimet, sekä heidän tavoitteensa.

Elokuvan käsikirjoitus on ryhmän omaa käsialaa ja ohjauksesta ja pääosien esittämisestä vastaa (onneksi) ryhmä itse. Ryhmän jäsenet esittävät elokuvassa useita rooleja ja hyvin esittävätkin. Näyttelijätyö sopii elokuvaan, kuin oluttölkki Homer Simpsonin käteen. Onkin ihme, ettei ryhmän jäsenet, John Cleeseä ja Terry Gilliamia lukuunottamatta, ole lyöneet läpi muualla. Ilmeisesti heidän huumorinsa ja tyylinsä tehdä viihdettä eivät toimi muiden kanssa.

Elokuvan rakenne on erikoinen; se tuntuu olevan vain sarja sketsejä samassa ympäristössä. Tämän lisäksi elokuvassa jotkin osuudet näytetään kömpelön näköisellä 2-D animaatiolla. Joitakin tämä häiritsee, mutta minusta se ei ole ongelma tässä elokuvassa, jossa juoni on sivuosassa. Kyllä, luitte oikein, tämä on harvoja elokuvia, jotka todella toimivat, vaikka itse juoni on todella heppoinen. Syy tähän on elokuvan täysin absurdi huumori, jota ei hylätä hetkeksikään. Esimerkkinä huumorista kerrottakoon ritarien ”ratsastustyylistä”, jossa ritari laukkaa edellä ja palvelija juoksee perässä naputtaen kahta kookospähkinänpuolikasta yhteen.

Monty Python and the Holy Grail on valehtelematta maailman paras komediaelokuva, joka jokaisen itseään kunnioittavan elokuvaharrastajan tulisi hankkia kokoelmiinsa. Tämä elokuva muuttaa käsityksesi ranskalaisista iäksi.

Hyvää:

Absurdi huumori
Monty Python

Huonoa:

Eipä juuri mitään

5

Poiminta

Genret: komedia
Kesto: 91 min
Ohjaaja: Terry Gilliam,Terry Jones
Pääosissa: Graham Chapman,Terry Gilliam,Terry Jones,Eric Idle,Michael Palin,John Cleese
Valmistusmaa: Iso-Britannia,Ranska
Valmistusvuosi: 1975

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

3 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
elmeri
elmeri
19 years ago

1p

Anonymous
Anonymous
19 years ago

Ei taida Elmeri erottaa persettä kyynärpäästä.

Ville
Ville
16 years ago

Todella hauska leffa mielestäni yksi parhaimmista komedioista. Kyllä britit osaa!Monty Python tiimillä ei huonoa tekelettä olekaan. 5p