Buffalo Soldiers

“Fighting the dull fight. Soldiers with nothing to kill except time. They know that war is hell; but peace, peace is fucking boring.”

Elokuvan miljöönä on amerikkalaisleiritys Länsi-Saksassa kylmän sodan loppuvaiheessa. Tarkkailukohteena komppania, joka koostuu lähinnä rikollisista, joille on annettu rangaistuksen sijasta mahdollisuus palvella maataan. Päähenkilö ja kertojana on pikkurikollinen Ray Elwood (Joaquin Phoenix), joka jatkaa tyyliään myös reservissä; Hän tekee hämärää kauppaa haalimallaan irtaimistolla. Kauppatavarana on mitä tilanne tarjoaa, pesuaineista aseisiin ja huumeisiin.

Kyseessä ei siis ole tyypillinen sotaa käsittelevä elokuva. Buffalo soldiers ei kuvaa sodan julmuutta ja mielettömyyttä, se ei kuvaa edes sotilas- koulutuksen ja koulutusleirien johtajien auktoriteettivammaista maskuliinista uhoa. Elokuvassa amerikkalaisjoukkio on pattitilanteessa;
Ainoa sota mitä he käyvät on oma sota tylsyyttä vastaan.
Elokuva kuvaa jokseenkin satiirisesti tätä tilannetta ja sen mielekkyyden puutetta.

Elokuva etenee rauhallisesti. Elokuvassa ei ole taukoamatta suuria juonenkäänteitä ja uuden tilanteen sattuessa juoni ei muutu nopeatempoiseksi vaan pysyy tyylilleen sopivana. “Pitipä nyt näinkin sattua”-tilanteita siis on, mutta niitä ei korosteta ärsyttävällä tavalla. Komediaa on jokseenkin, eikä se ole absurdia, vaan tilanteeseen sopivaa. Tunnelma on maanläheinen ja jokseenkin samaistuttavakin, onhan tässä kuitenkin kyse jostain muusta kuin sodasta.

Elokuvassa on ehkä epäilyttävän paljon tyypillisiä stereotypisiä hahmoja, mutta heidänkin olemassaolo on looginen. He eivät siis vain toimi sivullisina
hauskuttajina, vaan varmasti todellisuutta vastaavina tekijöinä ja loogisina lisinä juoneen. Joaquin Phoenix osaa hienosti ilmaista ja esittää ajattelevan ihmisen tunnekirjon erinäisissä tilanteissa ja elokuvan edetessä Ray Elwoodin persoonasta paljastuu aina uusia puolia. Pakollinen romanssi on usutettu myös mukaan, mutta sekään ei ole tyypillinen, eikä se missään vaiheessa kasva sokeaksi kiintymykseksi. Lähinnä vain uskottavasti kiehtoutuneeksi intohimoksi.

Suuri budjetti ei kahlitse elokuvan ohjaajaa, Gregor Jordania (Ned Kelly, Two Hands) toteuttamasta omaäänisen ja ajan (kylmän sodan) hengessä tilannekoomisen, ironisen “sotaelokuvan”. Samalla se lukeutuu uuden vuosituhannen onnistuneimpiin viihde-elokuviin. Satiiria, rentoutta ja hieman ehkä guilty pleasureakin.

Nietzscheenkin löytyy viittaus; “Rauhan aikana sotaisa mies käy itseään vastaan.”

Elokuva ei moralisoi yhtään henkilöiden motiiveja ja tekoja. Elokuvassa ei syyllistetä tai määritellä sitä, kuka on paha ja kuka hyvä.
Tämä on piristävä lähestymistapa.