Predator – 2-disc Special edition

John McTiernan, tuo toimintaohjaaja Jumalan armosta, räjäytti pankin vuonna -87 toisella ohjaustyöllään Predator. Jim ja John Thomasin käsikirjoitus sai vihreää valoa Foxilla, ja hommaan haluttiin palkata nuori McTiernan, joka oli vakuuttanut studiopomot esikoisohjauksellaan. Meininki oli sellainen, että tässä olisi seuraava Ridley Scott ja Predatorista tehtäisiin seuraava Alien. Pääosaan haluttiin jo kansalle tutuksi tullut Itävallan muskelimies Arnold, joka muuten on ehkäpä fyysisesti parhaimmassa kunnossa ikinä tässä rytinässä. Kun soppaan lisätään tuottaja Joel Silver ja tehostepuolelle itse Stan Winston, joka varmaan vastasi henkilökohtaisesti kaikista ”hirviö”-leffojen suunnittelusta koko -80 ja -90 luvun, on käsissämme ehkäpä yksi parhaimmista scifi/toimintapätkistä ikinä.

Itse elokuvan juoni on hyvinkin yksinkertainen. Arnoldin esittämä ”Dutch” saapuu joukkoineen Kolumbian rajalla olevaan viidakkoon tehtävänään tuoda takasin kapinallisten kaappaama ministeri. Matkalla viidakon uumeniin mukaan änkeää myös ”Dutchin” vanha kaveri Carl Weathersin näyttelemä ”Dillon”, jolla ei ole aivan puhtaat jauhot pussissa. Heti alussa tapahtuvassa helikopterilennossa tehdään katsojille selväksi, että tässä elokuvassa testosteroni haisee ja tulossa on puhdas ”äijä”-elokuva.

McTiernan luo loistavan painostavan ja aidon tuntuisen tunnelman, kun erikoisjoukko huomaa, että kyseessä ei ehkä olekkaan mikään tavallinen pelastusoperaatio ja viidakossa vaanii jotain mikä pistää nämä raavaat miehetkin pyyhkimään hikeä otsalta muunkin kuin kuumuuden takia. Kun katsojalle aletaan näyttämään lämpökameran kuvaa joukoista, niin kuin joku vaanisi näitä, alkavat hikikarpalot nousta jo katsojankin otsalle, ja fiilis alkaa olemaan sitä tasoa, että nyt muuten kyseessä ei olekkaan mikään normaali armeijaräimintä-pätkä. Myös kohtaus, jossa Dutchin joukot löytävät vanhan armeijakaverinsa ”Hopperin” joukkoineen nyljettynä, alkaa paine nousta kaikkien kurkussa. Kun vihdoin ”kapinalliset” löydetään, ja pistetään lähes vaivatta lihoiksi, ”Dutch” huomaa, että Dillon on kusettanut koko porukkaa, ja kyseessä olikin vain tappo-operaatio. Mutta tämän jälkeen elokuva vasta alkaa.

Dutch: What happened to you, Dillon? You used to be someone I could trust.
Dillon: I woke up. Why dont you? You are an asset. An expendable asset. And I used you to get the job done, got it?

Kun porukka Dutchin johdolla lähtee noutopaikalle, alkaa itse jahti. Loistavasti inkkari-Billyä näyttelevä Sonny Landham toimii hyvänä pelon luojana, koska hän ei pelkää ketään, mutta nyt mies tärisee kuin neitsyt ilotalossa. Myös muut ”isot” miehet alkavat huomata, että viidakossa on jotain, joka ei ole tästä maailmasta ja että noutaja saattaa tulla koska vain. Predator napsii lähes koko porukan hengiltä niin vaivatta, että katsojalle pian selviää, että Arnold ei tässä elokuvassa olekaan se vahvin lenkki, vaan metsästettävää riistaa. On myös ilo huomata että itse Arnold pistää itsensä likoon tässä elokuvassa sekä fyysisesti että henkisesti tekemällä lähes kaikki stuntit itse, ja tekemällä uransa parhainta roolisuoritusta ikinä.

Dutch: If it bleeds, we can kill it.

—–

Billy: I am scared Poncho.
Poncho: Bullshit. You aint afraid of no man.
Billy: There is something out there waiting for us, and it aint no man. We are all gonna die.

Tämä suorastaan naurettavan halvalla tehty elokuva (noin 18 milj $) onnistuu tekemään itsestään uskottavan ja pelottavan hämmästyttävällä tavalla. Harva 20 vuotta vanha elokuva toimii näin hyvin tänä päivänä ja tuntuukin siltä, että aika ei ole syönyt tämän elokuvan tehoja laisinkaan. Alun perin lähinnä hyönteiseltä näyttänyt ”Predator” onneksi heitettiin mäkeen ja Arska soitti kaverilleen Winstonille, että tuleppa tekemään oikea monsteri. Loppu onkin elokuvahistoriaa. Tuskin itse Winstonkaan tajusi millainen kulttihahmo hänen luomastaan hirviöstä tulisi, ja kuinka siitä tehtäisiin jatko-osa ja kuinka kokonainen maailma luotaisiin tuon saalistajan ympärille sarjakuvien muodossa.

Kuva:

Kuva on restaroitu tässä Special editionissa yllättävän hyväksi ja kun ottaa huomioon elokuvan 20 vuotta vanhan iän, on rakeisuus minimaalista, joka näkyy ainoastaan isoissa kokokuvan peittävissä tasaväriotoksissa (taivas). Viidakon värit ja tunnelma tulevat loistavasti esiin, sillä näissä otoksissa elokuvan pieni rakeisuus ei näy laisinkaan.

Ääni:

Tähän Special editioniin lisätty DTS-raita toimii kuin tauti. Räjähdykset ja ammunnat suorastaan tuntuvat rintalastassa, vaikka nykyleffoissa oleva realistisuus on niistä kaukana. Myös viidakon äänet ja tunnelma välittyvät hyvin katsojille ja Predatorin huudot suorastaan nostavat ihon kananlihalle.

Ekstrat:

Ykköslevyllä ei ole kuin kommenttiraita, mutta kakkoslevyllä olevat extrat pistävät DVD-keräilijän kielen lipomaan. On mukava huomata, että näin vanhaan julkaisuun on saatu kunnon dokumentti, johon on kerätty sekä vuonna -86 kuvattua ”behind the scenes” materiaalia sekä haastatteluja, että 15 vuotta myöhemmin kuvattuja haastatteluja ainoastaan DVD-julkaisua varten. Myös 7-osainen ”inside the predator” on todella kattava, ja antaa lähes kaiken informaation mitä fani kaipaa tältä elokuvalta. (esim Sonny Landhamilla oli henkivartija, joka ei suojellut Sonnya muilta, vaan muita Sonnylta). Sitten kun tähän lisätään vielä poistetut kohtaukset, epäonnistuneet kohtaukset, erikoistehoste-dokumentti, Predator naamiointi-dokumentti, kuvagalleria ja Predatorin profiili-dokumentti, on kyseessä aika kattava julkaisu.