Fantastic Four: Hopeasurffari

Ensimmäinen Fantastic Four-elokuva oli

kriitikoiden, sekä fanien, mielestä suunnaton

pettymys. Yksi vanhimmista Marvel-sarjakuvien

supersankariryhmistä oli elokuvassa

pelkistetty joukoksi keskenkasvuisia aikuisia,

joita ei todellakaan tunnistanut sarjakuvien

urheiksi sankareiksi.

Kaksi vuotta myöhemmin teattereihin rantautuu

nyt ihmenelosten jatko-osa, Hopeasurffarin

ala-nimikkeellä kulkeva, Fantastic Four 2.

Olisi hienoa todeta, että ohjaaja Tim Story

kumppaneineen olisi kuunnellut kriitikoita ja

faneja. Olisi hienoa todeta, että elokuva on

oikeasti vauhdikas, hauska ja

mukaansatempaava. Mutta karu totuus on, että

Fantastic Four 2 ei ole ainoastaan vain

kalliimpi versio ensimmäisestä elokuvasta, se

on myös huonompi.

Pitkän odotuksen jälkeen Reed Richards ja

Susan Storm ovat menossa naimisiin. Mutta

kaikki ei tietenkään mene odotusten

mukaisesti. Täysin odottamatta maahan saapunut

avaruusolento, Hopeasurffari, alkaa kylvämään

tuhoa ympäri planeettaa. Kaikki on kuitenkin

vasta alkusoittoa Hopeasurffarin isäntää,

Galactusta, varten. Ihan kuin maapallon

tuhoutumisessa ei olisi Ihmenelosilla

tarpeeksi estämistä, heidän vanha

arkkivihollinen, Dr. Doom, palaa takaisin

kuvioihin.

Suurella budjetilla kyhätty Fantastic Four 2

on puhdasta ajanhukkaa. Jopa nimikkosankarit

näyttävät olevan tylsistyneitä elokuvan

aikana. Ainoastaan Liekkiä näyttelevä Chris

Evans tuntuu yrittävän pitää hauskaa, siinä

kuitenkaan onnistumatta. Karismaattiselta

Julian McMahonilta puuttuu enää ainoastaan

stereotyyppiset pahiksen pitkät viikset, joita

pyöritellä katalia juonia punoessa.

Nimikkohökötys Hopeasurffari on vain

Matrix-elokuvista karannut Morpheus käärittynä

tinapaperiin.

Asiaa ei auta se, että entistäkin

lapsellisemmassa juonessa on kestämistä.

Tarina etenee poikien hiekkalaatikkoleikkien

tarinankerronnan tasolla, eikä kertaakaan edes

yritä kehittää itsestään mitään parempaa.

Suorastaan käsittämättömän typerät

juonenkäänteet ovat kuin keskenkasvuisen

teinipojan fantasioista, joissa eturivin

nörtti pääsee petiin Jessica Alban kanssa.

Tätä todistamassa on täydellistä myötähäpeää

aiheuttava monologi, jonka Herra Fantastinen

joutuu latelemaan elokuvan loppupuoliskolla.

Paljolti asioita räjähtelee, pelti rätisee ja

vuoret tutisevat, mutta koko hommasta puuttuu

tunne ja sielu. Transformers-syndroomasta

kärsivä Ihmeneloset on auttamattoman muovinen

kokonaisuus, joka pistää enemmänkin

ärsyttämään kuin hihkumaan riemusta. Jos edes toimintajaksot olisivat olleet vauhdikkaita ja mukaansatempaavia, olisi elokuvalle voinut antaa osittain anteeksi sen muuten mitäänsanomattoman toteutuksen. Mutta ohjaaja Tim Story käsittelee toimintaansa kuten hahmojaan, kuin halpahallista löydettyjä ö-luokan leluja, eikä edes tunnu vaivautuvan yrittää tehdä mitään erikoista.

Vaikka kestoa onkin reilut 90-minuuttia, välillä

sekin tuntuu liian pitkältä. Elokuvan

loppupuolella huomaa olevan täysin

yhdentekevää se, että pelastavatko Ihmeneloset

maapallon vai eivät.

Yhteenveto
Tylsää ja hengetöntä sarjakuvafilmatisointia. Fantastic Four 2 ajautuu väistämättä itseparodian kautta samaan sakkiin umpisurkeiden Daredevilin ja Ghost Riderin kanssa.