Miehen työ

Aleksi Salmenperän esikoispitkä Lapsia ja aikuisia sai seitsemän Jussi-ehdokkuutta sekä nipun muita palkintoja ympäri maailmaa. Elokuva käsitteli vakavia aiheita (esim. lapsettomuutta) sekä mustan komedian, että aiheiden vaatiman tarkkanäköisyyden keinoilla. Lapsia ja aikuisia oli pienoinen piristysruiske 2000-luvun kotimaiseen elokuvaan, vaikka kolmannessa näytöksessään ajautuukin harmaaseen mitättömyyteen. Kolme vuotta myöhemmin valmistui Salmenperän toinen ohjaus, Miehen työ. Tällä kertaa tarkkailussa on – otsikon lisäksi ja sitä sivuten – häpeä, prostituutio ja epätoivo. Kyllä, Miehen työ on erittäin kotimainen elokuva.

Juha (Korpela) saa potkut töistään, mutta häpeää asiaa niin paljon, ettei kerro tästä perheelleen. Hän ryhtyy pimeäksi remonttimieheksi, mutta naisasiakkaita kiinnostaakin se toisenlainen höylääminen.

Jälleen kerran Salmenperä marssittaa kankaalle tummasävyisiä ja vakavia ihmiskohtaloita mustan huumorin ja kylmän arkirealisimin keinoin. Tällä kertaa ainekset eivät ole yhtä hyvin tasapainossa kuin esimerkiksi juuri Lapsia ja aikuisia-esikoisessaan. Toisinaan huumori on liian kevyttä käsitelläkseen aihetta sen vaatimalla arvokkuudella. Näyttelijöistä lähtevä ja aitoutta huokuva arkirealismi puolestaan käväisee tarinan loppuoliskolla Pahan maan viitoittamilla ”draamaa draaman vuoksi”-karikoilla. Tuntuu, että Miehen työhön on kirjoitettu hieman liikaa kaikkea, kokonaisuus kärsii kun tekijöiden sormet osoittelevat kaikkialle.

Vaikka elokuvassa itketään räkä poskella ja sammutaan sohvalle tyhjä kossupullo kainalossa, Miehen työ onnistuu olemaan enemmän kuin melankolinen pahan olon elokuva. Esimerkiksi kohtaus, jossa Juha istuu vastentahtoisesti kylpyammeessa nuoren, kehitysvammaisen tytön kanssa on kaikessa hiljaisuudessaan todella painostava ja ajatuksia herättävä. Tällaisessa elokuvallisessa ilmaisussa Salmenperä onkin vahvimmillaan.

Tommi Korpela kirjaimellisesti ruumiillistaa suomalaisen, rosoposkisen miehen komealla ja intiimillä tavalla. Juhan vaimoa esittävän Maria Heiskasen suorituksesta ei löydy paljoa vivahteita, mutta se on kylmyydessään toimiva. Juhan kaveri Olli (Volanen), alkoholisoitunut taksikuski on kirjoitettu turhankin selkeästi koomiseksi sivuhahmoksi eikä toimi vakuuttavasti kun yhtäkkiä pitäisikin olla vakava. Sivuhahmojen joukko puolestaan on yllättävän rikas ja toimiva. Onkin mielenkiintoista, kuinka otsikosta huolimatta elokuva rakentaa hiljalleen Juhan asiakkaiden kautta eräänlaisen nykynaisen muotokuvan. Jokaisella asiakkalla on jokin motiivi käyttää Juhan palveluita, jokin asia pielessä omassa elämässään.

Virheistään huolimatta Miehen työ on ansiokas kotimainen elokuva, jonka olemassaololla on tarkoitus. Samaa ei valitettavasti voi sanoa kaikista Suomen elokuvasäätiön tukea nauttivista elokuvista.