Oikeanlaista kemiaa

Toimivan Boiler Roomin ohjanneen Ben Youngerin toistaiseksi tuorein elokuva, miehen käsikirjoittama ja ohjaama Oikeanlaista kemiaa (Prime), on rakkautta hönkivä moderni tuhkimotarina. Se on myös Uma Thurmanin siirtyminen pehmeämpiin rooleihin väkivaltaisien Kill Billien ja Paycheckin jälkeen. Ja hyvä niin, sillä näyttävän, 40:tä ikävuotta lähestyvän, blondin (Thurman) ja ikäistään nuoremmalta näyttävän Bryan Greenbergin yhteentörmäystä on yllättävän mukava katsella suupielet ylöspäin väpättäen, ainakin silloin kun veteraani-näyttelijätär Meryl Streep astuu kehiin huolehtivaisena terapeutti-äitinä.

Youngerin elokuva onkin enemmän kuin rakkauskomedia: se on lievästi terapeuttinen tutkielma rakkauden ja iän väliseen kummalliseen yhtälöön, jossa kaksi suhteellisen suurella ikäerolla varustettua sielua kohtaavat. Syvälle ei tosin mennä, mutta kukaan ei voine kiistää aiheen kiinnostavuutta; varsinkin kun mukana -oikeastaan rakkauden keskipisteessä- häärää nuoren “kollin” äiti. Kun tietty emotionaalinen hyvänolontunne on saatu nostettua vakaalle jalustalle, on Youngerin mielestä syytä ottaa peliin mukaan arpeuttava arkirealismi. Tosin elokuvan yleisilmeen kannalta moinen tapahtuu aivan liian myöhään, mutta sillä on elokuvan katsojaan vaikuttava terapeuttinen vaikutus: kaikki ei olekaan pelkkää taivaanrannan maalausta.

Primessä Amorin nuolet osuvat tällä kertaa suhteellisen hyvin suoriutuviin näyttelijöihin. Tosin miespääosassa oleva Bryan Greenberg on oikeastaan harmaa ja tasapaksu näyttelijä, joka ei osaa muuta kuin patsastella, mutta hänen vastaparinsa, Uma Thurman, onnistuu huomattavasti paremmin. Häntä on mukava sekä katsella että kuunnella: tietynlainen raikkaus ja pirteys puhkeavat jälleen kerran kukkaan tästä Tarantinon luottonaisesta. Eikä Pirkkoa pahempi ole Meryl Streep, joka onnistuu omassa roolissaan luomaan omia periaatteitaan varjelevan ja aikuisen poikansa tekemisiin takertuvan äidin.

Youngerin elokuva on melkein samanlainen kuin genrensä muutkin elokuvat. Se on yhtä kuin kohtaaminen, ihastuminen, rakastuminen ja romanttiset treffit, mutta silti Prime osoittaa edes jonkinlaista kypsyyden ja realismin tuntua loputtomalta tuntuvaan satu-genreen, jossa rakastunut pari elää elämänsä loppuun saakka onnellisina kasvattaen siinä sivussa pari iloista tenavaa. Tuloksena on turtunutta katsojaa piristävä loppu, joka kenties on omalla tavallaan se onnellisin loppu; ihminen kuitenkin selviää aina.