Cannibal Ferox

Elokuva

Puoli tuntia on kulunut elokuvaa kun ystäväni poistuu huoneesta todeten: “ei tätä voi edes kutsua elokuvaksi!”. Olen samaa mieltä, mutta urhoollisesti jatkan katsomista, toivoen että kyseinen raakile osoittaisi edes pieniä merkkejä jostain positiivisesta. Tuntia myöhemmin huomaan vain tuhlanneeni aikaa ja hermojani. Cannibal Ferox on yksinkertaisesti vastenmielisin ja turhin tekosyy kuvata mitään selluloidille minkä tiedän. 90 minuutin kestoon on onnistuttu änkemään niin umpityperää tarinankerrontaa että aitoja, vatsanpohjasta kouraisevia ja sadistisia eläinten tappoja.

Juoni, joka tätä roskaa pitää heppoisesti yhdessä on yhtä typerä kuin saattaisikin odottaa. Kolmen hengen tutkijaryhmä matkaa amazonille todistamaan että kannibalismi on vain myyttiä ja valkoisten panettelua. Näihin älypäihin kuuluvat väitöskirjaansa kirjoittava Gloria, turhanpäiväinen hutsu Pat ja Glorian veli Rudy. Mukaan sekoitetaan New Yorkista viidakkoihin paennut Mike ja lauma ihka-aitoja kannibaaleja. Mukaan ängetään vielä tahattoman koominen kuopassa laulaminen, pakollinen moralisointi valkoisen miehen vaikutuksesta viattomiin kulttuureihin ja johan on sekasotku valmis.

Cannibal Feroxista on oikeasti mahdoton sanoa mitään hyvää. Ilman minkäänlaista taitoa kyhätty ‘elokuva’ on sadistinen, oksettava ja vailla minkäänlaista järjen hiventä. Tahatonta komiikkaa riittää sen lukuisista 80-luvun leikkauksista ja syntikkamusiikista. Kaiken tämän kruunaa elokuvan aidot eläintapot jotka saivat minut melkein keskeyttämään koko elokuvan katsomisen siihen paikkaan. Välttäkää kuin ruttoa.

Tekniikka

Jos elokuva on oikeasti pakko omistaa, niin Fireboxin versio on tekniseltä tasoltaan julkaisuista parhaimpia. Kuva on remasteroitu Puzzlen tapaan erinomaisesti ja ääniraita pistetty uusiksi. Vanha elokuva näyttää väreiltään ja kuvaltaan kirkkaalta ja terävältä. Tämä tosin korostaa elokuvan selvästi heppoisaa budjettia ja muutenkin rumaa ulkonäköä. Ääniraidassa ei ole moittimista. Vanha mono-raita on saanut kyytiä ja kuulostaa oikein mallikkaalta, korostaen vanhoja 80-luvun ääniefektejä huippuunsa. Tekniseltä tasolta Firebox latoo tiskiin jälleen oikein mallikasta ja vertailukelpoista jälkeä. Tekstitys on suomeksi, mutta sisältää erittäin paljon kirjoitusvirheitä. Kuitenkin harvinaisten julkaisujen määrä ei Suomessa ole päätä huimaava, joten pienikin lisä on hyvästä. Varsinkin Fireboxin laadun kaltaiset julkaisut. Julkaisu on myös täysin leikkaamaton, ensimmäistä kertaa Suomi-julkaisujen historiassa.

Ekstrat

Ekstroiltaan levy on heppoinen. Kiinnostavinta osiota edustaa näyttelijä John Morghenin haastattelu – tämäkin tosin vain tekstinä. Levyltä löytyy myös trailereita muista Fireboxin julkaisuista. Laaduiltaan täysin remasteroimattomat trailerit ovat kuriositeetteina hauskoja tapauksia. Näyttelijöiden filmogafiat ovat peruskauraa. Vaikka kovinkaan paljon ei julkaisulta uskalla vaatia – kuinka paljon materiaalia löytyy näinkin erikoisesta elokuvasta? Mutta olisi kiinnostava tietää enemmän tekijöistä itsestään jotka elokuvan takana lymyävät. Näyttelijän haastattelu on kiinnostava, mutta turhan lyhyt, eikä lukeminen dvd:ltä ole mukavinta ajan vietettä. Puzzlessa nähdyt kuvagalleriat olivat myös ihan toimiva lisä jonka näkisi myöhemminkin uudelleen.

Yhteenveto
Teknisesti laadukas julkaisu laaduttomasta ja oksettavasta sotkusta.

Fireboxille arvostelukappaleen toimittamisesta.