elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Kuinka paljon savu painaa? Punnitaan sikari, poltetaan se ja karistetaan kaikki tuhka varovasti vaakakuppiin. Vähennetään tuhkan paino alkuperäisestä ja jäljelle jää tietty arvo. Savu....

Kuinka paljon savu painaa? Punnitaan sikari, poltetaan se ja karistetaan kaikki tuhka varovasti vaakakuppiin. Vähennetään tuhkan paino alkuperäisestä ja jäljelle jää tietty arvo. Savu.
Tuossa lyhennettynä Smoken hieno epilogi, portti maailmaan, joka maistuu elämältä. Ja savulta.
Auggie Wren (Keitel) pitää tupakkakauppaa Brooklynissä, kadun kulmassa; tästä tulee elokuvallekin eräänlainen kulmakivi, lukuisien tarinoiden tyyssija.
Liikkeessä taajaan asioiva Paul Benjamin (Hurt), kirjailija ja Auggien ystävä on joutua rekan yliajamaksi, mutta onneksi Rashid Cole (Perrineau) pelastaa tämän. Vastapalvelukseksi Paul tarjoaa kodittomalle Rashidille suojapaikkaa muutamaksi yöksi. Poika ei kuitenkaan kerro itsestään ja taustastaan kaikkea. Syrjäseudulla toimiva mekaanikko Cyrus (Whitaker) painii menneisyytensä ja nykyhetken kanssa; autokolari vei vasemman käden ja rakastetun.

Jälleen kerran juonen selostus tuntuu tarpeettomalta, vaikka Paul Austerin käsikirjoitus onkin yksi elokuvan suurimmista voimista.
Smoke on tarina ihmisistä, joilla on miljoonia tarinoita. Smoke on onnistunut tavoittamaan eräänlaisen tason, joka leijuu hieman “normaalia” elämää korkeammalla, omissa ulottuvuuksissaan, mutta muistuttaa enemmän elämää kuin elämä itse. Ihminen elää hetkessä – oli se sitten mennyt tai nykyinen, unelmoi, suree ja iloitsee.
Elämää tutkaillaan jokseenkin Magnoliamaisesti, Short cutseja hivotaan eikä Crash ole myöskään kaukana. Smoke tosin osaa edetä luonnollisesti; se ei tunnu menevän eteenpäin vain siksi, että draaman lait niin käskevät. Smoke on pieni pala tästä maailmasta, joka juuri kompleksiensa takia etenee niin luonnollisesti. Luonnollisesti siksi, että dialogit ja hahmot on niin erinomaisen hienosti kirjoitettuja (sekä näyteltyjä, toki). Puhetyylit, kohtausten rakneteet ja muu ei tunnu olevan jäljittelyä tai matkimista; kyseessä on kirjoittajan oma ääni.
Wayne Wang, hongkongilainen ohjaaja on ohjastellut jenkkilässä vain kourallisen elokuvia, jotka ovat jääneet pienelle huomiolle. Smoke on tähänastisen uran kirkkain jalokivi. (Jennifer Lopezin Unelmien Manhattania kukaan ei hlua muistaa.)
Wangin maailma on äärettömän kiinnostava, monikerroksinen, lämmin ja kylmä. Kuvat ovat kuin maalauksia, kerronta on yhtä luonnollista kuin hengitys. Smoke sisältää loistavia yksityiskohtia, kuten Auggien liki 4000 valokuvaa samasta kadunkulmasta; yksi joka aamu kello kahdeksan. Hiljaisuus antaa tilaa ajatella, tuntea – niin kotona kuin kuvaruudullakin.
Loistava näyttelijäkaarti tuo tekstin eloon.
Harvey Keitel (Pianon ohella) lempeimmässä roolissaan Auggiena oli allekirjoittaneelle hienointa katseltavaa. Mies, jolla on tausta. Tuhansia tarinoita, kätkettyjä puolia, vaikka onkin aika pitkälti sellainen “jokamies”. Paul Benjamin William Hurtin ruumiissa tuntuu myöskin täysosumalta; vaimon menetys meinasi sammuttaa elämän liekin, mutta uuden pelastuksen ansiosta elämällä on taas arvonsa. Harold Perrineau Jr. on saanut muissa töissään (Romeo + Juliet, Matrixit Reloaded ja Revolutions) kirjoittajan näkemään punaista, mutta tämä yksi ensimmäisistä rooleista tuntuu olevan se paras. Rashidista ei paljoa anneta katsojalle, mutta toimii hienosti eräänlaisena tarkkailijana, miltei kertojana. Forest Whitaker on jälleen kerran mies paikallaan, suoritus on vihassa ja raivossaan surullinen. Myös Ashley Juddin pieni rooli on voimakas vaan ei yksiselitteinen.
Jatko-osa Blue in the face koostuu kuvauspaikalla tehdyistä harjoituksista, improvaatioista. Sen verran eri maailmoissa liikutaan, ettei näitä kahta voi juuri verrata. Sen kylläkin voi sanoa, että Blue in the face jää kauas, kauas taakse.
Smoke on juuri sellainen elokuva, jonka jälkeen näkee kaiken hieman parempana, kauniimpana. “Pitää ihan mennä ulos lumisateeseen tanssimaan, ettei sieluparka tukehdu”, kirjoitti jokin arvostetumpi kollega muinoin eräästä elokuvasta, sama laki on voimassa nytkin.
Persoonallisen kaunis ja samanaikaisesti lahjomattoman ruma, tummasävyinenkin. Ja kaiken yllä leijuu se elokuvataiteen hentoinen huntu, jonka läpi elämää on ilo katsella. Onhan se kiva välillä elää muuallakin kuin omassa elämässään.

5

Poiminta

Genret: draama
Kesto: 112 min
Ohjaaja: Wayne Wang
Pääosissa: William Hurt,Harvey Keitel,Harold Perrineau Jr.,Forest Whitaker,Stockard Channing,Ashley Judd,Giancarlo Esposito
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Saksa,Japani
Valmistusvuosi: 1995

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

1 Comment
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Anonymous
Anonymous
18 years ago

Houli jumalauta kun oli kaunista tekstiä. Whitakerin roolisuorituksesta kanssa samaa mieltä. Siinä on yksi näyttelijä joka niin kipeästi ansaitsisi suurempaa huomiota…