Top Gun

Luin taannoin omaan makuuni hieman heppoista elokuvajulkaisua nimeltä Hohto DVD, johon oli arvosteltu Top Gunin uusi 2 DVD Special Collector’s Limited Edition Super Mega Turbo Penis Homosexual Muscle Exitement Orgasm Jumbo Super-julkaisu. Tapoihini kuuluu ensin vilkaista millaiset pisteet elokuva on saanut ennen kuin vaivaudun lukemaan tekstiä. Huomasin, että tämä kyseinen julkaisu oli saanut 5 tähteä elokuvasta, 5 tähteä tekniikasta ja 5 tähteä extroista. En halua puuttua tekniikkaan tai extroihin (toinen levy sisältää kuulemma kaksi ja puoli tuntia pitkän making-of dokumentin) vaan haluan lausua sanasen tuosta elokuvan pisteytyksestä.

Top Gun on tehty aikana jolloin Rambo oli USAn kansallissankari, ex-näyttelijä presidentti Ronald Reaganin valtakaudella 1980-luvulla. Tähän aikaan kaiken maailman toistaitoiset venttipetrit kyhäsivät jos jonkin sorttisia toimintapullisteluja vailla mitään tolkkua. Oli Chuck Norris, Michael Dudikoff, Dolph Lundgren, Van Damme, osa Syltyn ja Arskan tuotannoista. Oli vaikka mitä. Tähän aikaan kaikenlaiset elokuvat, jotka saivat Vietnamin sodan tappiot unohtumaan, olivat IN.

Top Gunissa on kaikkea. 80-luku, Harold Faltermayerin syntikkamusa, nuori Tom Cruise, nuori Val Kilmer, muita semikomeita ja anorektisia nuorukaisia, auringonlaskuja, palmuja, homoviboja, amerikanlippuja, toimintaa, lentopalloa, suihkareita, laulamista, draamaa, romantiikkaa, komediaa, vastakkainasetteluja, kapinaa, menneisyyden haamuja, omien demonien voittamista ja vaikka mitä muuta söpöä machopaskaa.

Tämän kaiken takana on jälleen kerran tuottaja Jerry Bruckheimer ja tällä kertaa myös hänen tyhjää potkaissut kumppaninsa Don Simpson. Heidän yhteisestä filmogafiasta näkee millä asialla pojat ovat. Rahaa, rahaa ja vielä kerran rahaa. “Volyymi = JEE” lienee ollut miesten motto näitä elokuvia tuottaessa.

Tätä turbiiniahdettua liitelemistä voidaan pitää Tom Cruisen läpimurtoelokuvana. Top Gun kertoo tarinan the best of the best lentäjistä, jotka lähetetään Top Gun -lentosotakouluun oppimaan taitoja ja tietoja joiden tulisi koulia heistä vielä parempia lentäjiä. Tom Cruise on kapinallinen, edesmenneen legenda isänsä jalanjäljissä kulkeva yksinäinen, riskejä ottava lentäjälupaus Maverick, jonka on yksinkertaisesti oltava paras. Hänen suunnistajanaan toimii elokuvan hauskahahmo Goose (Anthony Edwards) ja Top Gunissa tietysti kaiken oppikirjan mukaan tekevä, helvetin ärsyttävä nättilentosotapoju Ice Man (Val Kilmer). Tompan on tietysti pakko rakastua tai edes herutella jotain muijaa, ja vanhoilla iskurepliikeillä sekä huonolla laulullaan hän kaataa Top Gun opiston opettajatädin sänkyynsä ja laittelee tätä miten tykkää mihin tykkää ja milloin tykkää hahmojen silhuettien sulautuessa toisiina sinisen valon nuollessa väkinäistä panomusiikkia.

Näin ihanan omaperäisistä elementeistä koostuu tämä Hohto DVD-lehdessä viisi tähteä saanut tekele. Tätä puolustellaan kovasti sillä, että elokuvan lentokohtaukset ovat kuvattu oikeasti eikä tarvittavaa digitaalitekniikkaa ole ollut käytettävissä. Täytyy myöntää, että teknisesti elokuva on hyvin tehty. Leikkaus on sujuvaa, kuvaus paikoittain komeaa katseltavaa, ohjaus ontuu ainakin näyttelijäsuoritusten osalta ja käsikirjoitus lienee todella typerien ja rahankipeiden ihmisten rustaama. Ketään ei kiinosta nähdä Tom Cruisen hapanta, perseestä revittyä tekohymyä, joten pitääkö sitä näyttää. Joko hymyilee kun hymyilyttää tai sitten imetään se hymy perseeseen ja parempi onni seuraavalla kerralla.

Top Gun oli kiva nähdä monen vuoden tauon jälkeen. Mitä enemmän koomassa sen katselee niin sen järkevämmältä ja paremmalta se voi tuntua. Minä katselin tämän ihan selvinpäin keskellä päivää. En tykännyt.