Supernova

Mikäli elokuvaohjaaja ei ole tyytyväinen teokseensa ja ei halua näyttää omaa nimeään krediiteissä on ollut mahdollista paeta Alan Smithee-aliaksen taakse. ”An Alan Smithee Film: Burn Hollywood Burn”-elokuvan julkaisun jälkeen eräät tahot “tappoivat” Alan Smitheen ja tilalle astui Thomas Lee. ”Thomas Leen” ensimmäinen elokuva Supernova oli siis kiintoisaa katseltavaa.

Aina mainio Robert Forster esittää lääkintäavaruusalus Nightingale 229:n kapteenia A.J. Marleyta. Hänen kuusihenkinen miehistönsä koostuu puusta veistetyistä näyttelijöistä, kuten James Spaderista, Angela Bassetista ja Robin Tunneysta. Alus saa kiireisen hätäkutsun ja miehistö rientää hätiin. Aluksella sattuu yllättäen onnettomuus ja kapteeni saa surmansa. Operaatiossa pelastettu hahmo tuo mukanaan jonkin ihmiselle tuntemattoman 9-ulotteisen materian, jolla on pelottavia vaikutuksia…

Supernova ajoi itsensä elokuvamaailman tunkiolle jo käsikirjoitusvaiheessa. Tuntuu, että Supernovan ainoa tarkoitus on kasata kaikki mahdolliset kliseet, mitä elokuvan ensimmäisen noin sadan vuoden aikana on luotu.

Eikä alamäki loivene tästä eteenpäinkään. Näyttelijäkatras on todellakin ällistyttävän huono. James Spader jatkaa tahattoman koomisia, yli-intensiivisiä näyttelijäsuorituksia sisältävää uraputkeaan; hän laukoo jokaisen vuorosanan samalla äänenpainolla, muka-matalasti kähisten. Angela Bassettin suorituksesta ei löydä mitään mihin katsoja voisi tunnetasolla samaistua. Robin Tunneyn kohdalla säästän palstatilaa; hän on ollut jo kauan vihatuimpien näyttelijöiden listallani. Lou Diamond Phillips oli mies paikallaan Big Hitin räväkkänä ääliögangsterina, mutta tällainen pökkelöinti ja ylivakavuus ei häneltä(kään) suju. Roolihahmot ovat juuri yhtä tunteellisesti koskettavia, kuin aluksen pehmeällä naisäänellä varustettu emotietokone.

Monesti elokuvan aikana mietinkin kuinka nautinnollinen Supernova olisi ollut, jos se olisi tehty vakavailmeiseksi lajityyppiparodiaksi Airplane!:n tyyliin. Tämä ei tosin ole kaukana. Jos vuorosanat ja tilanteet olisivat vain hivenen älyttömämpiä, niin elokuvan suomennos olisi luonnollisesti ”Hei, me ollaan avaruudessa!”

Walter Hill on näyttänyt kyntensä ohjatessaan sellasia elokuvia, kuten 48 tuntia ja Last man standing. Ne eivät ole kuolemattomia klassikoita, vaan rujoja viihde-elokuvia, jotka tekevät sen mitä on pyydettykin. Supernova on liioitellun suoraviivainen ja sekava sillisalaatti, josta ei saa otetta mistään suunnasta. Henkilöhahmojen pohjustus kuitataan James Spaderin yhdessä virkkeessä ja koko elokuvan läpi riehuva kieppuva kuvaustyyli vieraannuttaa katsojaa alituisesti. SciFi-genressä allekirjoittanutta kiehtoo pimeä, kylmä ja ahdistava visio tulevaisuudesta. Supernova on kyllä ahdistava, mutta tämä ahdistus luodaan kotikatsomoissa.

Thomas Leen taakse piiloutui myös kaksi muuta ohjaajaa. Toinen näistä hessuista on Jack Sholder, joka ohjasi muun muassa Freddy Krueger-sarjan toisen elokuvan. Hänen panoksensa on jäänyt kirjoitushetkellä mysteeriksi. Francis Ford Coppola kiidätettiin paikalle tekemään ”re-edit”. Olisi mielenkiintoista nähdä millainen oli Walter Hillin alkuperäinen versio.

Supernova ei onnistu viihdyttämään, jännittämään tahi naurattamaan. Se näyttää, kuinka tehokkaasti Hollywood polttaa rahaa hevosen ulostetta kuvaavaan tekeleeseen. Supernova kuitenkin saa kiitosta kahdella osastolla: ajan hukkaamisessa ja verenpaineen nostamisessa.