Vares

Sinänsä mainioiden kollegoideni kirjoittamien arvostelujen jälkeen koin yhä, että minulla on tästä elokuvasta jotain omaa sanottavaa. Siksipä tämäkin arvostelu.

Vares on Aleksi Mäkelän toinen ohjaustyö parin vuoden takaisen Häjyt:n jälkeen. Häjyt oli kuvalliselta tyyliltään tylsähkö, mutta kuitenkin varsin viihdyttävä elokuva. Varesta on jo etukäteen mainostettu tulevan kesän menestyselokuvaksi, ja katsojalukujen perusteella se sitä onkin. Vares lupaa olla nyky-Suomeen istutettu rikostarina, Suomen Pulp Fiction. Päällisin puolin kasaan onkin viskattu kaikki suomalaisen elokuvan perusainekset: tissejä ruudussa vilahtelee, viinalla lutrataan ja väkivaltakin kuvioista löytyy.

Elokuva alkoi vihastuttaa minua ensisekunneilta. Alkutekstit oli lyöty naurettavasti yli, kaikkialla satoi jatkuvasti ja tappelukohtaus vankilan suihkussa tuntui perinteisen tuskastuttavalta pätkältä, joita on nähnty jo tuhansittain. Näyttelijöiden roolihahmotkin tuntuivat perinteisen ärsyttäviltä: Jasper Pääkkösen esittämä keikkakuski Jarmo sai jo nimensäkin puolestakin minut vihaiseksi.

Odotin kohtaavani pitkän ja tuskaisen elokuvaillan, mutta olin väärässä. Mitä pidemmälle elokuvaa katsoo, sitä enemmän sen ymmärtää nauravan itselleen. Vaikka elokuvan vitsit ovat suurimmalti osalti mainioisti käsikirjoitettuja, ne eivät kuitenkaan ole se seikka mikä tästä elokuvasta tekee hauskan: Elokuva tekee itsestään hauskan. Tosin vitseistä löytyi myös pari todellista inhoketta: minusta erityisesti elokuvatilanteeseen vetoaminen on aina rikos, joka tulisi kieltää lailla. Se on ylilyönti, jolla muuten loistava, ironinen ilmapiiri rikotaan hetkellisesti täysin. Tosin eräänlaista “puoliparodiaa” tehdessä kyse onkin jatkuvasta tasapainottelusta, ja ehkäpä nämä satunnaiset lipsahdukset ovat anteeksiannettavia.

Näyttelijäkatras elokuvassa on ensisilmäyksellä vakuuttava, isoista nimistä kun ei ole säästelty. Juha Veijonen vetää nimikkoroolia yksityisetsivänä ja vaikka onkin mielestäni joukon heikoin lenkki, ei hänkään minua saa raivon partaalle. Ongelma ei ole siinä että hän olisi järkyttävän huono, mutta rooli ei yksinkertaisesti sovi hänelle. Muista näyttelijöistä Laura Malmivaara elokuvan kiintiönaisena (Huomatkaa muuten Pulp Fictionista tuttu hiustyyli), Samuli Edelmann hairahtaneena rikospoliisina sekä Jorma Tommila eräänlaisena “pääpahiksena” hoitelevat roolinsa rautaisella ammattitaidolla. Suureksi harmiksi Edelmannin suuhun on kirjoitettu sellaisia repliikkejä, mitkä sinne eivät todellakaan kuuluisi. Sympatiaa ei noin puhetyyliltään ärsyttävälle henkilölle valitettavasti irtoa, vaikka sitä ohjaaja selvästi koittaa hänelle suunnata.

No mitäs tästä sitten jäi käteen? Hyvä, toimiva paketti josta virheitä löytää vaikka niitä ei ihmeemmin etsisikään. Taidetta se ei ole, mutta se viihdyttää loppuun asti tuskaista alkua lukuunottamatta. Vaan eihän kaikkien elokuvien tarvitse taidetta ollakaan. Jos Vares koittaisi ottaa itsensä vakavasti, tähtien edestä löytyisi miinusmerkki. Onneksi se ei sitä tee.

Suosittelen varauksetta kaikille Tarantinon tuotantoon tutustuneille, varsinkin jos satutte pitämään Suomi-elokuvista.