Salainen ikkuna

Stephen King-filmatisointeja on tehty jo kauan ja tullaan aina tekemäänkin. Ja miksei tehtäisi? Jos hyvä teksti pääsee arvoisiinsa käsiin niin tulos on todennäköisesti mestarillinen. On myös totta, että huonoja elokuvaversioita Kingin tarinoista on rikollisen paljon. Mielenkiinnolla katsoin David Koeppin ohjaaman Salaisen ikkunan, josta olin kuullut monenlaista mielipidettä.

Tarina on nykyaikaiseen jenkkielokuvaan ihailtavan pieni ja siksi toimiva.
Kirjailija Mort Rainey (pätevä Johnny Depp) vetäytyy mökilleen murehtimaan avioeroaan ja pähkäilee uutta kirjaansa parhaan kaverinsa Jack Danielsin (siis se viski, nam) ja koiransa Chicon kanssa. Eräänä päivänä mökin ovelle ilmestyy mustaan pukeutunut Missisippiläinen John Shooter (aina erinomainen John Turturro), joka väittää, että Mort on varastanut hänen tarinansa. Tästä käynnistyy piinaavan psykologinen ahdistelukierre, kun Mort yrittää pitää itsensä elossa ja järjissään. Lisäksi menneisyys ja nykyisyys painivat toistensa kanssa taukoamatta.

David Koepp (käsikirjoittanut esimerkiksi Spider-Manin ja Panic Roomin) luo elokuvaan hyvän tunnelman ilmeisesti noudattaen Kingin sääntöjä: hiljaisuudet ja hitaasti vaeltavat kamera-ajot pitävät katsojan varpaillaan tehokkaasti sortumatta kliseiseen säikyttelyyn ja/tai paukutteluun.

Jälleen kerran hieno nähdä kirjan pohjalta tehty elokuva, joka "näyttää kirjalta"; tästä mukavana esimerkkinä Mortin ajattelut ja päättelyt. Etenkin elokuvan käyntiin laukaiseva "Don’t go in there" toimii hienosti. Katsoja on alusta alkasen Mortin pään sisällä.

Hahmojen elävöittäminen paperilta kankaalle on jäänyt puolitiehen. Elokuvan pieni näyttelijäkaarti on nimekästä ja tunnetusti osaavaa, mutta jollakin ihmeen tavalla kaikki käyvät kuin vajailla kierroksilla. Se ei ole puhtaasti huono asia; elokuvan maailma saa tällä tavalla kylmän ja vainoharhaisen tunnun: harvoin kukaan näyttää itsestään sitä todellista puolta, kaikki on rivien välissä.

Johnny Depp on muuntautumiskykyinen näyttelijä, sen tämäkin elokuva todistaa. Mort Rainey ei ole puhtaasti uusi ja tuore hahmo, mutta kuitenkin sen verran omalaatuinen, että hahmo jaksaa kiinnostaa. Deppin komedia on mukavan suoraviivaista ja fyysistä, mutta ei sovi tähän elokuvaan. Charles S. Dutton näyttelee Ken Karschia, Mortin "henkivartijaa" sopivalla lämmöllä ja kelmimäisesti. Maria Bello on vaimona aika tyypillinen, mutta sopii sivuhahmoksi. Tämän uusi mies Ted (Timothy Hutton) on lopuksi melko mitäänsanomaton, mutta siedettävä.

Kunnon jännäriin kuuluu yllättävä loppuratkaisu. Kingin tuntien se voi olla ihan mitä tahansa taivaan ja helvetin väliltä. Tällä kertaa loppuratkaisun löytää vitsikirjasta: vastaava käänne löytyy myös eräästä tunnetusta elokuvasta, mutta Salaisen ikkunan tapauksessa ollaan epäonnistuttu aika perusteellisesti. Ehkäpä ratkaisu toimi kirjassa mutta ei todellakaan elokuvan muodossa. Kun käänne paljastuu siirrytään aivan toiseen maailmaan: aiempi viipyily ja ahdistava tunnelma kaikkoaa täysin. Tosin lopun olisi voinut tehdä vieläkin huonommin, mutta Deppin kohdalla loppusäväyksessä pysyy se pienen pieni uskottavuus johon katsoja voi tarttua.

Salainen ikkuna on näppärän pieni psykologinen trilleri, jota kannattaa seurata noin kahdeksaankymmeneen minuuttiin asti. Erittäin tunnelmallinen ja ottessaan pitävä elokuva, joka erottuu eduissaan ja hatoissaan massasta.

(Ja kyllä, elokuvateatterissa takanani istui lauma kikattelevia tyttöjä, jotka tirskuivat söpö-Johnnyn jokaiselle ilmeelle, vaikka kohtaus olisikin traaginen tai jännittävä. Saatanan nulikat.)