Kummisetä

Mario Puzo syntyi New Yorkissa vuonna 1920. Hän osallistui toiseen maailmansotaan ja kirjoitti erinäisiä romaaneja sekä käsikirjoituksia elokuviin. Kultasuoneen sekä rahallisesti että taiteellisesti Puzo osui kolmannella romaanillaan, joka kertoi sisilialaisperäisen perheen, Corleonen suvun tarinan. Romaanista tuli hyvin suosittu mafiosojen keskuudessa, ja se saavutti todellisen kulttiaseman Paramountin ostaessa elokuvaoikeudet teokseen.

Nuori ohjaajalupaus Francis Ford Coppola sai kunnian luoda elokuvan millaista ei oltu koskaan aiemmin nähty. Coppola oli aiemmin ohjannut muutaman melko menestyksekkään elokuvan ja voittanut Oscar-palkinnon elokuvan Patton käsikirjoituksesta. Surkeiden sijoitusten jälkeen mies oli puilla paljailla, ja Kummisetä osoittautui mahdollisuudeksi päästä takaisin pinnalle.

Coppola ja Puzo yhdistivät taiteelliset voimavaransa, ja lähtivät suunnittelemaan projektin kulkua, elokuvan tyyliä ja eritoten käsikirjoitusta, hahmojen välisiä dialogeja, klassisia lauseita joiden lainaamisesta tulisi kulttuuriteko. Lopputulos, kuten kaikki tiedämme, on historiaa, kulttien kultti, elokuvien elokuva, filmillinen täydellisyyttä.

Vito Corleone on kummisetä, suvun päämies ja henkilö jonka puoleen voi turvautua vääryyksien satuttua kohdalleen. Tällä on kolme poikaa, Sonny, jonka temperamenttisuus käy heikkoudesta, Fredo, keskimmäinen lapsi, joka on kiltti ja lempeä, mutta tyhmä ja heikko sekä nuorin, Michael, joka on sekä älykäs että voimakas, mutta joka vähiten tahtoisi isänsä seuraajaksi. Tom Hagen on Viton ottopoika ja tämän lakimies sekä luotettu neuvonantaja.
Elokuva alkaa mitä upeimmalla kohtauksella. Viton tyttären Connien häissä kummisetä on velvoitettu ottamaan vieraita vastaan yksityisesti ja suostumaan heidän avunpyyntöihin. Nino Rotan kaunis sisilialainen musiikki soi taustalla ja vanha italiaano alkaa puhua: “I believe in America.”. Vito kuuntelee miehen pyynnön, tämän vihantäytteisen kuvauksen vääryyksistä mitä hänen tyttärelleen oli tehty. Corleone avaa suunsa, alkaa puhua karhean kuivalla äänellään, hän puhuu sydämestään, puhuu järkeä, dialogi lähentelee runollisuutta. Ensimmäisestä kohtauksesta huomaa elokuvan luonteen. Ei väkivaltaa, elämää, puhtaimmillaan, aidoimmillaan ja kauneimmillaan, mutta myös rumimmillaan ja raaimmillaan.

Michael Corleone tulee toisen maailmansodan taistelutantereilta sotasankarina, ansioituneena veteraanina ja tuo mukanaan tyttöystävänsä, Kayn siskonsa häihin, jonka aikana tämä tutustuttaa naisystävänsä suvulleen, ja kertoo näiden rikollisesta taustastaan. Michael kuitenkin vannoo, ettei koskaan tule heidän kaltaisekseen. Tarinan edetessä Michael löytää itsensä umpikujasta, hänen täytyy valita oma elämä tai perheen selviytyminen, lakia kunnioittava vai rikollisuutta tukeva elämä. Michael vapaaehtoisesti uhrautuu perheensä puolesta ja joutuu viettämään vuoden Sisiliassa sukulaistensa luona. Tarina etenee hitaasti, ilman että juonenkuljetus pääsisi tuntumaan tylsältä. Corleonen suvun tarina ei selviä ensimmäisessä osassa, se ainoastaan kertoo osan suuren suvun saagasta, ja elokuvaa katsoessa ei voi muuta kuin nauttia ja odottaa mielenkiinnolla mitä seuraavassa osassa tapahtuu, miten käy Michaelille ja tämän läheisilleen.

Kummisedän suuruus ei johdu pelkästään intensiivisestä ja kauniista, realistisen komeasta tarinasta, vaan monista muistakin asioista, mikä nostattaa sen tunnelman taivaisiin. Yksi näistä aspekteista on uskomattoman osuva näyttelijäkaarti. Vito Corleonena nähdään täydellisyyteen asti yltänyt Marlon Brando, karismaattinen ja vakuuttava, hänen puheensakin on uskomattoman mieleenpainuva, mies uhkuu itsevarmuutta ja mikä parasta, Viton rooli dialogeja ja reaktioita, luonnetta myöten on niin virheettömäksi hiottu että Brando saa haastetta hahmostaan, mutta suoriutuu siitä silti kunnialla ja tyylillä.
Michaelia, toista pääosaa esittää Al Pacino, jonka tilalle aluksi harkittiin muun muassa Rodert Redfordia, James Caania ja jopa Robert De Niroa, joka esiintyy Vitona eeppisen saagan toisessa osassa. Pitkän kamppailun jälkeen Coppola sai studiopomoilta luvan antaa rooli Pacinolle, mistä allekirjoittanut on todella kiitollinen, sillä valinta oli oikea, lopputuloksessa Coppolan nerokkuus ilmenee parhaiten. Pacino on myös kuin luotu rooliinsa. Hän ei ole Kummisedässä machoileva suurisuu kuten monessa muussa roolissaan, vaan vaatimaton rikollisnero, joka ymmärtää hienovaraisuuden tärkeyden.

Muissa osissa nähdään myös upeita suorituksia. Kiihkeän Sonnyn roolissa esiintyy vanha machomies James Caan, jonka suoritus on hyvin onnistunut. Kummisedän oikea käsi, Tom Hagen on mielenkiintoinen hahmo. Häntä näyttelee mitä mainioimmin Robert Duvall, joka onnistuu esittämään roolihahmonsa inhimillisenä, mutta silti suurena ja ehkäpä miehistä järkevimpänä. Fredoa esittävä John Cazale ansaitsee erikoismaininnan, mies näytteli lyhyen elämänsä aikana viidessä elokuvassa, joista jokainen oli Oscar-ehdokkaana parhaaksi elokuvaksi. Mies tekee Kummisedässä elämänsä suorituksen, hermostuneena ja lähes vajaana Fredona, heikoimpana veljeksistä, miehenä, jonka luonne oli varmasti vastakohta Cazalelle itselleen. Kayna, Michaelin tyttöystävänä nähdään Diane Keaton, joka vetää roolin kuin roolin kunnialla. Kummisedässä hän on erityisen säkenöivä.

Coppolalla oli tapana työllistää omaa sukuaan, eikä Kummisetä ole poikkeus. Talia Shire (syntynyt Talia Coppola) näyttelee elokuvassa melko hyvin Viton tytärtä. Elokuvassa esiintyy muitakin Coppoloita, mutta hyvin pienissä rooleissa. Tämä on pieni heikkous, sillä nämä suhteilla elokuvaan päässeet näyttelijät eivät välttämättä ole yhtä lahjakkaita kuin ansioituneemmat, muuten vaan hyvät tai jopa erinomaiset näyttelijät. Talia Shire ei häiritse paljoakaan, sillä hän on oikeastaan oikein hyvä roolissaan, mutta kolmannessa osassa esiintyvä Sofia Coppola, ohjaajaneron sisarentytär häiritsee katsojaa ikävästi, hänen tulisi olla hehkeä kaunotar sekä hyvä näyttelijä, lopputulos on kaukana molemmista. Kuitenkaan tämä negatiivisuus ei saagan esikoista häiritse, joten elokuvaa on turha siitäkään rokottaa, mainitsemisen arvoinen särö muuten täydellisessä teoksessa silti.

Elokuvan musiikki on nerokasta, ja se toimii erinomaisena tunnelmankohottajana. Nino Rotan sisilialainen tyyli sopii mainiosti Kummisetään ja tuo siihen oman piristävän antinsa.

Kummisedän yksi parhaimmista puolista on kameran nerokkuutta lähenevä käyttö. Michael Chapmanin panos elokuvaan on ilmeinen, jokainen kuvakulma ja kohtaus hivelevät silmiä, puhdasta visuaalista nautintoa. Tähän on vaikuttanut varmasti myös melko tuntematon Warren Clymer jonka vastuuna oli pitää huolta taiteellisesta puolesta, elokuvan ilmeestä ja puvustuksesta sekä muista jokseenkin aliarvostetuista hommista.

Kummisetä ei ole elokuva. Se elää omaa elämäänsä ja kohoaa kaiken muun ylitse. Jokainen osa-alue on yksinkertaisesti täydellinen. Kritiikkiä elokuvasta ei tohdi sanoa, muttei sitä siitä löydykään. Mikään elokuva, missään taikka koskaan ei voi, eikä tule vetämään tälle vertoja, sillä Kummisetä on parasta mitä elokuvamaailma on koskaan nähnyt. Uskon, että kun ihminen kuolee vanhurskaana, pääsee hän suureen elokuvateatteriin katsomaan Kummisetä -trilogiaa.

”I never wanted this for you. I worked my whole life, I don’t apologize, to take care of my family. And I refused to be a fool dancing on the string held by all those big shots. I don’t apologize, that’s my life.” -Vito Corleone