Viisi vuotta on kulunut siitä kun Sir Scott täräytti maailmalle Prometheus elokuvansa, ja vaikka silloin pidin elokuvaa suhteellisen onnistuneena teoksena, on aika tehnyt tehtävänsä ja täytyy myöntää että liian monta…
Avainsana: Billy Crudup
Public Enemies
John Dillinger oli 1930-luvulla riehunut gangsteri ja sitä kautta eräänlainen antisankari, jota moni sen ajan ihminen piti modernina Robin Hoodina. Moinen käsitys johtui siitä, että mies ei pankkeja rosvotessaan ryövännyt…
Watchmen
Vuonna 1986 Alan Moore ja Dave Gibbons tekivät jotain, mikä jätti lähtemättömän jäljen sarjakuvateollisuuteen. Moore oli tympääntynyt Teräsmiehen kaltaisiin kiiltokuvahahmoihin ja amerikkalaista unelmaa ruokkiviin supersankaritarinoihin ja halusi vastareaktiona näyttää, millaiset…
Big Fish
Big Fish on seikkailu, joka on yhtä suuri kuin itse elämä, ainakin jos mainoslauseeseen on uskominen. Edward Bloomin (Albert Finney, Ewan McGregor) elämä on ainakin ollut yhtä seikkailua hänen omien…
Big Fish
Tim Burtonin uusinta elokuvaa, Big Fishiä, on käsitelty lehdistössä enemmän kuin tarpeeksi. Se on saanut ansaittua huomiota, muttei kuitenkaan yksimielistä sellaista. Itse asiassa elokuvaa on arvosteltu todella ristiriitaisesti lehdistössä ja…
Big Fish
Muutaman hairahduksen jälkeen, on Burton jälleen onnistunut luomaan jotain todella omaperäistä ja kaunista. Luvattoman huonon Mars hyökkää!:n, kauniin joskin juonellisesti kovin pinnallisen Sleepy Hollow:n sekä käsittämättömän tönkön Apinoiden Planeetta-elokuvan uudelleenfilmatisoinnin…
Charlotte Gray
Eipä tässä kauaa laakereillaan jaksa levätä, kun jo olen kirjoittamassa uutta arvostelua. Tällä kertaa vuorossa on Cate Blanchettin tähdittämä elokuva Charlotte Gray (valmistunut 2001), joka lienee suurelle yleisölle aika tuntematon…